veronmaksajat.fi

Hallitusohjelma on miljardien veroeurojen ratkaisu

Anssi Kujala

Juuri julkistettu hallitusohjelma palautti uskoni, että meidän suomalaisten veroeuroja pyritään käyttämään järkevästi. Isoin potti tässä kokonaisuudessa on sote, jonka eri vaiheisiin olemme jo ehkä kyllästymässä, mutta pakko sitä on käsitellä kunnes lopullinen ratkaisu on voimassa.

Minusta merkittävää on se, että uusi hallitus lupaa toteuttaa valtakunnallisesti kuntien ja muun julkisen sektorin tuotantokustannusten mittariston, joka tekee kustannuksista ja laadusta läpinäkyvän sekä vertailukelpoisen. Toteutuessaan tämä on iso askel sille, että yksityiset palveluntuottajat pääsevät markkinoille ja syntyy tervettä jännitettä. Hieno homma.

Hallituksen listalla on myös muita myönteisiä kirjauksia. Uusi ohjelma lähtee luottamuksesta ja huokuu kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä palveluissa. Konkreettisena ilmentymänä tästä on vaikkapa niinkin pieniltä kuulostavat asiat kuin palvelusetelin käytön lisääminen tai palvelualoitteen mahdollistaminen laajemmin.

Palveluseteli ei ole aivan pikku juttu. Teimme hiljattain Suomen Yrittäjissä teoreettisen laskelman siitä, kuinka paljon maamme 20 suurinta kaupunkia säästäisivät, jos ne ottaisivat palvelusetelin käyttöön yhtä laajasti kuin Jyväskylän kaupunki. Jos Suomen 20 suurinta kaupunkia käyttäisivät asukasmäärään suhteutettuna yhtä paljon palveluseteleitä kuin Jyväskylä, palvelusetelivolyymi olisi näissä 20 kaupungissa yli 205 miljoonaa euroa. Näin palvelusetelillä saataisiin arviolta 35 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Tässäkin puhutaan pienestä volyymista sillä Jyväskylässäkin koko sotesta käytetään vain 2 % palelusetelihankintoihin.

Hallitus lupaa myös edistää uusien palveluinnovaatioiden syntymistä ja hyödyntämistä toteuttamalla laajasti kokeilutoimintaa mahdollistavan säädöspohjan.

Vaikka ohjelmassa on paljon hyvää, avoimeksi jäi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjän ja tuottajan erottaminen selkeästi toisistaan. Minusta tuottajan ja järjestäjän toisistaan erottaminen tarkoittaa nyt sitä, että julkinen järjestäjätaho (tämä uusi itsehallinollinen alue, maakunta) päättää, miten palvelut tuotetaan eli tuottaako se itse vai ostaako se palvelun yrityksiltä ja järjestöiltä. Ei aivan puhdasoppinen erottaminen, mutta ohjelman pohjalta noin.

Kuntalaisille on tärkeintä palveluiden saatavuus ja laatu, ei tuottaja. Tutkimusten mukaan valtaosa ihmisistä haluaisi valinnanvapauden laajentuvan julkiselta yksityiselle. Malli ei vähentäisi julkisen sektorin arvoa, vaan mahdollistaisi mm. eri toimijoiden erikoistumisen. Valinnanvapauden kautta hyödynnettäisiin myös yksityisen sektorin palveluksessa olevien ammattilaisten osaaminen nykyistä paremmin.

Nyt toivon totisesti, että sote saadaan maaliin niin, että se turvaa toteutuessaan hyvinvointipalvelut kuntalaisille, tuo tehoa, kulukuria ja mahdollistaa samalla alan suotuisan työllisyyskehityksen. Julkisen talouden vakauttaminen edellyttää tuotavuuden kasvattamista mm. työllisyyttä parantamalla ja sääntelyä purkamalla. Sote-alalla toimii jo tällä hetkellä 20 000 yritystä, jotka työllistävät 60 000 työntekijää. Pienet yritykset kärsivät byrokratiasta, mutta tähänkin hallitusohjelma lupaa valoista näkymää.

Hyvä alku.

Anssi Kujala on Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja.

Suomen Yrittäjien esimerkkilaskelma palvelusetelin käytöstä (pdf) 

Kirjoittajasta

Anssi Kujala on Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja. Seuraa @Anssi_Kujala Twitterissä.

Blogeissa