Hallituksenmuodostaja Juha Sipilä tavoittelee yhteiskuntasopimusta. Ajatus kuulostaa hyvältä. Se on sukua Sipilän peräänkuuluttamalle luottamukselle, joka on tulevan hallitustyöskentelyn peruskivi. Kenen kanssa sovittaisiin, ja mitä sovittaisiin, on tosin vielä auki. Tätä Sipilä sondeeraa parhaillaan.
Julkisuudessa yhteiskuntasopimusta on paljon ihmetelty ja paljon myös irvailtu. On palautettu mieliin Korpilampi ja 1970-luvun lopun kansallinen talouspolitiikan ryhtiliike. Sipilä on ollut varsin niukkasanainen sopimuksen tavoiteltavan sisällön osalta, mutta kaikki viittaa siihen, että paino olisi työmarkkina-asioissa.
Ehkä juuri tämän vuoksi ammattiyhdistysliikkeen ensi reaktiot yhteiskuntasopimukseen ovat olleet varsin varauksellisia sekä sisällön että aikataulun osalta. Taustalla on varmaan myös epävarmuus hallituskokoonpanosta. Työnantajapuolen kommentit ovat myönteisempiä, odotukset liittyvät erityisesti työelämän joustojen lisäämiseen. Koeajan pidentäminen, paikallisen sopimisen lisääminen ja työttömyysturvan kannustavuuden lisääminen tulivat tutuiksi jo vaalikampanjan aikana. Palkansaajapuoli taas vaatii työntekijän turvan lisäämistä muutostilanteissa.
Työmarkkinapolitiikan näkökulmasta yhteiskuntasopimuksen ongelmallisuus on ymmärrettävää. Vireillä on monta asiaa jo valmiiksi ja ajatus työmarkkinapöytään ulkopuolelta kannettavista uusista asioista aiheuttaa aina epäluuloja. Keskusjärjestöiltä odotetaan kesäkuun puoliväliin mennessä ratkaisua voimassaolevan työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkolle. Pitkään ja hartaasti neuvoteltua eläkesopimusta hiotaan lainsäädännöksi. Tauolle jätettyjä työmarkkinoiden pelisääntökeskusteluja pitäisi jatkaa. Näiden kysymysten lisäksi molemmat osapuolet korostavat voimakkaasti tarvetta löytää tässä tilanteessa työllisyyttä nopeasti lisääviä keinoja.
Miten näistä lähtökohdista voisi syntyä yhteisymmärrys ja vielä yhtä jalkaa hallitusohjelmaneuvottelujen aikataulussa? Hyvinkin voisi, jos harjoituksen tavoitteeksi asetetaan aidosti osapuolten keskinäisen työnjaon kirkastaminen ja sitä kautta luottamuksen lisääminen. Yhteiskuntasopimus saisi käytännönläheisen ja hyödyllisen sisällön, jos sen avulla voitaisiin määritellä, kuka tekee mitä, kenen kanssa ja missä aikataulussa. Siis eräänlainen governance-ohjesääntö strategisen hallitusohjelman liitteeksi.
Työmarkkinaosapuolet kertoisivat yhteiskuntasopimuksessa omat tavoitteensa: pyrkimyksen neuvotella taloustilanteen edellyttämä palkkaratkaisu tyka-sopimuksen mukaisesti, pelisääntöneuvottelujen jatkamisen aikatauluineen sekä valmiuden etsiä yhteisymmärryksessä nopealla aikataululla työllistämiskynnystä alentavia toimia tarvittaessa työehtosopimuksia sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöä muuttaen. Lisäksi osapuolet ilmoittaisivat valmiutensa käynnistää pidemmän aikavälin toimia työelämän kehittämiseksi kuten vaikkapa uudenlaisen palkkamallin rakentamisen sekä työaikalainsäädännön uudistamisen.
Hallitus puolestaan kertoisi sitoutuvansa hyvään kolmikantayhteistyöhön työ- ja sosiaalilainsäädännön valmistelussa. Tämä koskisi myös työeläkepolitiikkaa ja saavutetun eläkesovun kunnioittamista. Hallitus toteaisi myös sen, että työmarkkinaosapuolet hoitavat kaksikantaisesti oman tonttinsa. Tässä yhteydessä olisi kuitenkin tärkeää, että hallitus kertoisi työmarkkinaosapuolille omat odotuksensa ja tavoitteensa työelämän ja sosiaaliturvan kehittämisen tarpeista. Hallitus voisi antaa näin suuntaa ja painottaa odotuksiaan työmarkkinaosapuolten keskinäiselle valmistelutoiminnalle työelämäasioissa.
Varatuomari Jukka Ahtela, Ahtela Consulting Oy
