Sanayhdistelmä ”liittovaltio ja EU” saa tavallisen mukavan suomalaisen päässä naksahtamaan. Mieleen tulvahtaa sekasortoinen yhdistelmä mielikuvia menetetystä itsenäisyydestä, Brysselin byrokraateista ja venetervan kieltämisestä. Ne, joiden päässä ei naksahda, yrittävät kohteliaasti joko vaihtaa puheenaihetta tai todistella, että ajatus on kiinnostava, mutta aika utopistinen.
Euroopan liittovaltio voi olla kaukainen visio, integraation finaliteetti niin kuin sanonta kuuluu, mutta olisi tosi hyödyllistä pohtia avoimesti, mitä vaihtoehtoja ja vaiheita finaliteetin ja nykyhetken välille jää. Euroopan integraatio on tunnetusti syvenevä ilmiö. Se kulkee eteenpäin kuin leluauto: törmätessään seinään se hakee hetkessä uuden suunnan, mutta menee eteenpäin.
Tarvetta integraatiopohdintaan on erityisesti sen vuoksi, että EU:n talouspoliittinen päätöksentekokyky on viime vuosina tunnetuin tavoin osoittautunut heikoksi. Talous- ja rahaliitto ontuu, koska yhteinen raha tarvitsee tuekseen yhteisen talouspolitiikan. Askelia siihen suuntaan ollaan onneksi parhaillaan pohtimassa, myös Suomessa.
EU tarvitsee päätöksentekokykyä myös monessa muussa asiassa, jotka tällä hetkellä ovat kansallisen suvereniteetin lukkojen takana. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on näistä kärkiasia, samalla eittämättä myös vaikein. Polttava kysymys yhteisestä eurooppalaisesta suhtautumisesta pakolaisiin vaatii pikaista ratkaisua. Jäsenvaltioiden tulee tässä kysymyksessä antaa EU:lle toimivat välineet ja riittävät resurssit, kansallisen suvereniteetin kustannuksella. Vahva ja rohkea poliittinen johtajuus tässä kysymyksessä ei saa jäädä pelkästään liittokansleri Merkelin varaan.
Vaikka EU:n kannatus Suomessa on jäsenyyden alusta lähtien ollut suhteellisen vahvaa ja tasaista, ei voi välttyä vaikutelmalta, että EU-integraatioon suhtaudutaan varauksella, ikään kuin henkinen käsijarru päällä. Syitä varaukselliseen suhtautumiseen on useita ja yhteistä niille on perustuminen erilaisiin mieli- tai uhkakuviin.
Ensimmäinen perustelu EU-vastaisuudelle on se, että asia on meillä paremmin hoidettu kansallisesti eikä EU:n pidä siihen puuttua. Ympäristöasioita pidettiin meillä jossain vaiheessa niin hyvin hoidettuina, että EU-sääntelyn pelättiin heikentävän suojelun tasoa, kunnes huomattiin, että juttu taisikin olla toisinpäin.
Toinen perustelu on EU-normitulva ja byrokratia. EU:sta tulee sitä sun tätä pakkonormia. Ja rahaa menee. Tätä kuulee nykyään joka suunnasta. Kummastusta herättää erityisesti elinkeinoelämän taholta tuleva kritiikki. EU-sääntelyn perustarkoitus on kuitenkin korvata erilaiset kansalliset sääntelyt yksillä normeilla, vielä niin, että käytännön toimeenpanossa jätetään riittävää kansallista liikkumavaraa. Peili kannattaa tässä ensin kääntää kansallisen tason lainsäätäjiin ja viranomaisiin.
Kolmas perustelu onkin kansallisten päätöksentekijöiden ja viranomaisten suhtautuminen EU-sääntelyyn. Ministeriö, ministeri ja virkamies tuntuvat lähtökohtaisesti suojelevan omaa tonttiaan kaikelta vieraalta vaikutukselta. Onnistuneena EU-direktiivin valmisteluna pidetään lopputulosta, jossa kansallinen lainsäädäntö säilyy mahdollisimman koskemattomana.
Neljäs perustelu on sukua edelliselle. Tämä koskee erityisesti poliittisia päätöksentekijöitä. Puuttuu kyky nousta kansalliselta tasolta ja hahmottaa eri ongelmiin eurooppalaista ratkaisua, sellaista, joka sopisi kaikille ja josta olisi aitoa lisäarvoa niin EU-tasolla kuin kansallisella tasolla. EU-areenoille mennään evästyksin puolustaa omaa järjestelmää ja antaa periksi mahdollisimman vähän, ei evästyksin kannustaa uusiin luoviin ratkaisuihin.
Viides perustelu on ilmeisen perisuomalainen atavistinen pelko siitä, että meitä määräisi vieras hallinto, oli se sitten Pietarista tai Brysselistä. Nykyisellä populismin aikakaudella tämä on muhevaa maaperää.
Euroopan tulevaisuuspohdinnoissa Suomen tulee ottaa takaisin se aktiivinen ja rakentava rooli, joka sillä on ollut jäsenyyden alusta lähtien EU:n politiikan ja päätöksenteon kehittämisessä. Luottamuspääomaa on jäljellä vielä riittävästi.
Varatuomari Jukka Ahtela, Ahtela Consulting Oy
