Tilastokeskus julkaisi 1.4. tärkeitä tietoja kotitalouksien varallisuudesta ja sen jakautumisesta. Kyse ei liene aprillipäivän pilasta, vaan vakavasti otettavista ja yhteiskuntapoliittisesti tärkeistä tilastotiedoista.
Nykyisen voivottelun keskellä on hyvä panna merkille, että kotitalouksien keskimääräinen nettovarallisuus (varat – velat) on vuosina 2009–2013 kasvanut reaalisesti lähes viisi prosenttia eli enemmän kuin kotitalouksien tulot tai bruttokansantuote. Toisaalta heikko taloudellinen tilanne näkyy siinä, että varallisuuden kasvu on ollut aiempaa hitaampaa. Noin kaksi kolmasosaa kotitalouksien varallisuudesta on asuntovarallisuutta. Talletuksia on lähes kaikilla, mutta niiden samoin kuin muidenkin varallisuuserien osuudet ovat alle 10 prosentin luokkaa.
Pitemmällä aikavälillä nettovarallisuuserot ovat kasvaneet. Varakkaimman kymmenesosan osuus nettovarallisuudesta on kasvanut neljännesvuosisadassa yli seitsemän prosenttiyksikköä eli 45 prosenttiin. Kotitalouksien vähävaraisimman puolikkaan osuus on samana aikana vähentynyt lähes kolme prosenttiyksikköä eli 6,7 prosenttiin. Vaurain kymmenesosa omistaa siis yli kuusi kertaa enemmän kuin vähävaraisin 50 prosenttia kotitalouksista. Isoja ovat varallisuuserot.
Tavanomaisen talousviisauden mukaan varallisuus kasvaa iän myötä ja saavuttaa huippunsa ennen työelämän jättämistä, jonka jälkeen kerrytettyä varallisuutta aletaan purkaa. Näin olikin asianlaita vuonna 1998, jolloin nettovarallisuus kasvoi aina 55–64-vuotiaiden ikäryhmään saakka, mutta aleni eläkeikäisillä. Nyt nettovarallisuus on korkeimmillaan 65–74-vuotiaiden eli siis eläkeläisten joukossa. Pienellä laskutoimituksella selviää, että kyse on suunnilleen samasta ryhmästä, johon kuuluvat sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. Kun tämä ikäluokat olivat 45–54 vuotiaita, niin katsos kummaa, silloin nettovarallisuus oli taaskin korkein tässä iässä. Voisi sanoa, että nämä ikäluokat (joihin itse kuulun), ovat syntyneet kultalusikka suussa. Heidän parhaina työvuosinaan talous ja ansiotaso kasvoivat voimakkaasti ja eläketurvakin on jo noussut tavoitetasolleen eli noin 60 prosenttiin eläkettä edeltävästä vakiintuneesta ansiotasosta.
Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tiedän että tällaista tulkintaa vastaan voidaan esittää monia näkökohtia, alkaen suurten ikäluokkien kaikkialla kokemista ruuhkista ja palveluiden vaikeuksista ruuhkavuosina. Kultalusikka saattaa myös joutua myyntiin, kun suurten ikäluokkien hoivan tarve 2020-luvun loppupuolella jyrkästi lisääntyy, ja hoivaavista käsistä voi olla pulaa. Silloin tällä varallisuudella voi olla käyttöä.
Muistetaan nyt kuitenkin, että eläkeläisissä on myös vähävaraisia. Heitä on myös suurissa ikäluokissa, mutta suhteellisesti paljon enemmän heitä löytyy vanhemmissa, ennen toista maailmansotaa syntyneessä sukupolvessa.
Professori Hannu Uusitalo
