Keskustelu asumisen rahoituksesta kuuluu politiikan kestoteemoihin; onhan oma asunto kotitalouksien merkittävin varallisuuserä ja vuokrattunakin asunto nielee kotitalouden käytettävissä olevista tuloista leijonanosan.
Ympäristöministeriön työryhmä kansliapäällikkö Hannele Pokan johdolla luovutti viime viikolla mietintönsä asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuudesta asuntoministeri Pia Viitaselle. Työryhmä tarkasteli sekä asumisen suoria tukia että asuntotuotannon tukijärjestelmää, niihin liittyvää sääntelyä sekä asumisen verotusta.
Selvityksen mukaan suomalaisen asuntopolitiikan suuret linjat ovat kohdallaan. Kehitettävää löytyy asumisen tukien kohdentamisesta, kannustavuudesta ja tasapuolisuudesta. Erityisesti työryhmä kantaa huolta, ettei verotuksella ja tuilla tulisi ohjata kotitalouksien valintoja omistus- ja vuokra-asumisen välillä.
Tähän neutraliteettiin viitaten työryhmä esittää luopumista kokonaan asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta ensi hallituskaudella. Ehdotus on jatkoa hallituksen jo vuonna 2011 käynnistämille asuntolainojen asteittaisille korkovähennysleikkauksille. Vähennysprosentti oli 100 vuonna 2011, mistä sitä on asteittain pienennetty nykyiseen 65 prosenttiin.
Asumiseen liittyvät ratkaisut on syytä tehdä harkitusti ja rauhallisesti, jottei asuntomarkkinoille synny häiriötiloja. Korkovähennysoikeus on tärkeä suomalaisille asuntovelallisille. Pienetkin muutokset tähän periaatteelliseen ja isoon asiaan saattavat vaikuttaa markkinoihin yllättävän voimakkaasti, vaikka ennätysmatalien markkinakorkojen aikana vähennysoikeuden fiskaalinen merkitys on rajallinen. Koska asunnon hankinta ja siihen kytkeytyvä velanotto ovat yleensä pitkäaikaisia päätöksiä, on tärkeää, että päätöstä tehtäessä voidaan luottaa siihen, että esimerkiksi verotusta ei äkillisesti muuteta tavalla, joka vaikeuttaa velanhoitoa.
Korkovähennystä kertyy tällä hetkellä noin 200–300 miljoonaa euroa vuodessa riippuen lainojen määrästä ja korkotasosta. Tämä on siis summa, joka jää valtiolta saamatta verotuloina. Suomessa on lähes 900 000 asuntokuntaa, jotka pystyvät tekemään verotuksessa vähennyksen yhteensä noin 88 miljardin euron asuntolainoista. Verovähennyksen merkitys on yksittäisille asuntokunnille muutaman sata euroa vuodessa.
Korkovähennyksen pienentämisen aikataulua suunniteltaessa on samalla otettava huomioon myös muut tekijät, jotka ovat kasvattamassa asumisen kustannuksia. Näitä ovat mm. kiinteistöverotuksen kiristyminen sekä lainsäädännön muuttumista johtuva lainakaton voimaantulo, joka lisää etukäteissäästämisen tarvetta asunnon hankintatilanteessa.
Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että tehdyt ratkaisut kantavat useamman hallituskauden yli. Vaikka Suomessa asuntoluottojen laina-ajat ovat Pohjoismaisessa vertailussa vielä varsin kohtuullisia, asuntolainat ovat kotitalouksien velvoitteista niitä kaikkein pitkäaikaisimpia. Siksi on tärkeää, että kotitalouksilla on riittävästi sopeutumisaikaa muutoksiin. Asuntomarkkinoiden on oltava mahdollisimman ennakoitavat.
Sitä paitsi, vaikka tällä hetkellä korkovähennyksen merkitys on suhteellisen pieni vallitsevan alhaisen korkotason vuoksi, tilanne ei varmasti jatku loputtomiin. Korkojen kääntyessä nousuun, voi asuntovelallisten velanhoitorasitus kasvaa merkittävästi nykyisestä. Jos korkoja ei voi enää verotuksessa vähentää tai korkojen vähennysoikeutta supistetaan merkittävästi, voivat maksuvaikeudet lisääntyä.
Kohtuuhintainen asuminen on turvattava vuokra-, asumisoikeus- ja omistusasunnoissa. Kaikessa päätöksenteossa on pyrittävä turvaamaan kansalaisten elämäntilanteisiin sopivan asumisen järjestyminen. On varmistettava, että muutto työn perässä onnistuu vuokra-asuntopulasta tai asuntojen korkeista hinnoista huolimatta. Asumismuotojen vastakkainasettelu on tarpeetonta.
Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa pulaa. Niin kauan kuin kohtuuhintaista asuntokantaa ei esim. pääkaupunkiseudulta löydy, ovat korkojen verovähennysoikeuden kaltaiset asunnon omistamisen tukitoimet tarpeen. Mikäli tonttipulan kaltaiset pullonkaulat saadaan nopeasti ratkaistua, voidaan järjestelmää tarkastella uudelleen.
Yhteiskunnan kokonaisedun mukaista on mahdollistaa myös nuorten osalta siirtyminen omaan asuntoon. Unohtaa ei sovi myöskään nuoria perheitä. Tästä syystä johtuen ensiasunnon ostajat tarvitsevat jatkossakin tukea. ASP-järjestelmän kehittäminen ikärajaa nostamalla ja enimmäismääriä päivittämällä oli tärkeä kädenojennus. Onkin hyvä, että työryhmä tunnistaa järjestelmän hyödyllisyyden. Järjestelmän kehittämistä tulisikin edelleen jatkaa, esimerkiksi alentamalla säästämisen aloittamisen alaikärajaa.
Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja
