Kiire, kiire, kiire. Suorittamista töissä ja vapaalla. Kello käy: aikataulut romahtavat. On pakko olla tehokas.
Onko puute ajasta sittenkin illuusiota? Tunnenko itseni kiireisenä paremmaksi työntekijäksi tai tehokkaammaksi harrastajaksi? Ehkä kyse on enemmän valinnoistani ja taitamattomuudestani täytellä kalenteriani kuin oikeasta kiireestä.
Tilastokeskuksen tuore julkaisu Ajassa kiinni ja irrallaan pureutuu tiukasti aikaan. Artikkeleissa käydään läpi 24/7 yhteiskuntaa työ- ja vapaa-ajan muutoksen näkökulmasta.
Akatemiantutkija Timo Anttila Jyväskylän yliopistosta kertoo, ettei työajan ajoittuminen ole muuttunut merkittävästi vuosina 1988–2010. Useimmat työskentelevät arkisin klo 8 ja 18 välillä. Viikonloppuisin töissä puurtaa 15 prosenttia suomalaisista. Lukema oli samaa luokkaa vuonna 1988.
Teemme edelleen työtä työpaikoilla. Kohkaamisesta huolimatta kotona, kahviloissa ja aurinkorannoilla etätyöskentelee vain 10 prosenttia suomalaista. Tämäkään luku ei ole Anttilan mukaan merkittävästi muuttunut parissakymmenessä vuodessa.
Tutkijan mukaan emme ole kadottaneet viikonloppua työlle ja kulutukselle. Monille lauantai on viikon huoltopäivä ja sunnuntai lepopäivä.
Jotain on viikonlopuissa kuitenkin muuttunut. Vietämme entistä vähemmän aikaa sekä ystävien että perheen kanssa. Tuttavien tapaaminen sunnuntaisin on kutistunut puoleen siitä, mitä se oli 1980-luvulla. Perheen kanssa olemme yhdessä yksin, kun kukin perheenjäsen näppäilee omassa rauhassaan älylaitteitaan. Vuorovaikutus on siirtynyt verkkoon. Tunnistan muutokset. Onko joku käynyt kylässä sunnuntaina (sukulaisia ei lasketa)? Miten montaa älylaitetta teillä näpelöidään sunnuntaina klo 17? En kehtaa vastata…
Ajan paradokseja tutkimustyössä selvittänyt yliopistontutkija Oili-Helena Ylijoki Tampereen yliopistosta antaa hyvät perustelut tuntemuksellemme siitä, miksi aika kiihtyy. Sekä teknologia, sosiaaliset muutokset että elämisen rytmi ovat nopeutuneet. Hienommin tätä kutsutaan saksalaisen yhteiskuntateoreetikon Hartmunt Rosan sanoin sosiaaliseksi akseleraatioksi.
Aikaa voi hahmottaa Ylijoen tavoin myös aikataulutettuna aikana, kehon aikana, ajattomana aikana, uran aikana tai perheen aikana. Oma suosikkini on ajaton aika, jolloin uppoudun tuntikausiksi tarinoiden maailmaan. Ajan paradoksi lienee se, että ajatonta aikaa saan vain tiukalla aikataulutuksella. Tarvitsemmeko aikaterapeutteja?
Lapsettomien nuorten parien (25–34-vuotiaat) ajankäyttöä tutkinut projektisuunnittelija Kristiina Aalto Kuluttajatutkimuskeskuksesta kertoo puolestaan nuorista pariskunnista seuraavaa: naiset tekevät viikossa kotitöitä 17 tuntia ja 19 minuuttia, miehet 11 tuntia 47 minuuttia. Naisten kokema aikapula saa siis hyvät eväät jo nuorena. Auts, sanon minä. Hienommin asian ilmaiseva toteaa, että sivutoiminnot eivät saastuta miesten vapaa-aikaa. Naisten vapaa-aika on puolestaan pirstaleisempaa (kts. selvitys s. 10).
Minna Petäinen on Taloustaidon toimittaja
