Moni sijoittaja alkaa tähän aikaan kalenterivuotta viritellä salkkuaan tulevan talven osinkokuntoon. Siksi raapustin muistutuksen pitkäjänteisen salkunrakentajan suhtautumisesta osinkosijoittamiseen. Uskoakseni salkun luomistyössä keskeisin tavoite tulee olla passiivinen tulovirta, jonka reaaliarvo kasvaa jatkuvasti. Tämä on myös siitä mukava lähtökohta, että se soveltuu käyttökelpoiseksi aloittelevillekin sijoittajille, koska tavoite ei ole summan kokoluokkaan sidottu, vaan periaatteellinen.
Sitä hetkeä, kun passiiviset osinko-, korko- ja vuokratuotot saavuttavat sijoittajan elämän ”normaalin kustannustason”, kutsutaan ”dividend crossover pointiksi”. Suomeksi tätä voitaneen nimittää taloudellisen riippumattomuuden rajapyykiksi.
Omien kokemusteni valossa päämäärän saavuttamiseen tarvitaan ensinnäkin aikaa. Pörssiosakkeita normaaleilla palkkatuloilla ostavan aikahorisontin tulee olla vähintään 15 vuotta, jotta olisi realistista puhua euromääräisesti pitkälti viisinumeroisesta vuotuisesta passiivisesta tulovirrasta, joka olisi laadultaan kestävä. Tässä lajissa ei voita viisain, vaan kärsivällisin (tai pitkäikäisin, tai varhaisimmin aloittanut).
Paitsi aikaa, tarvitaan toiseksi myös palkkatuloja. Lisäksi kolmantena ulottuvuutena säästäjällä tulee olla järkisuhtautuminen kuluttamiseen, jotta jotain jäisi säästöön pitkäjänteisesti – mieluiten joka palkasta. Osin tästä syystä johtuen jätin toisessa kohdassa mainitsematta suuren perinnön.
Viimeisenä tekijänä menestyvän osinkosalkun rakentamisessa tarvitaan taidon ja tuurin yhdistelmää. Omalla kiinnostuksella aiheeseen voi hankkia riittävän taidon, ja motivaatio kantanee siihen asti, että tuurikin ehtii matkaan mukaan.
Viisi periaatetta pitkäjänteisen salkun rakentamiseen
Kun edeltävät arkielämän lähtökohdat on saatu kohdilleen mahdollistamaan menestyvä sijoitustoiminta, on markkinoille siirryttäessä tärkeää noudattaa viittä periaatetta osinkosalkun rakentamisessa.
1) Tarkastele osakekohtaista osinkoa ja sen kasvua – ei ainoastaan osakkeen kulloistakin osinkotuottoprosenttia uudelle sijoitukselle. Kasvava osakekohtainen osinkovirta nostaa kauan sitten osakkeensa ostaneen sijoittajan osinkotuottoprosenttia jatkuvasti – riippumatta uuden sijoittajan saamasta osinkotuotosta.
Osinko ja sen kasvu tiivistävät monta asiaa sijoituskohteesta: voitollisuuden, kannattavuuden realisoitumisen kirjanpitopaperilta oikeaksi käteiseksi, ja yritysjohdon uskon tulevaisuuteen. Ja lopulta vain osinkokasvu nostaa osakkeen arvoa pitkässä juoksussa – teoriankin mukaan osake on tulevien osinkojensa nykyarvon väärti.
2) Laadukkaat osinkoyhtiöt ovat yleensä hinnoissaan. Tietenkin laadun kuuluukin maksaa, mutta aika ajoin markkinoilla ylireagoidaan hetkellisesti hyvienkin yhtiöiden osakehinnoittelussa – ostajan kannalta ylireagointi tapahtuu valitettavasti myös ylöspäin. Sinänsä pienimuotoinen kuplahinnoittelu ei tee laatuyhtiön liiketoiminnasta yhtään sen huonompaa, mutta tällaisen hintavääristymän ”korjaantuminen” voi hyvinkin syödä sijoittajalta aikanaan muutaman vuoden tuotot.
Käytännössä tämä ”alituoton aikakausi” merkitsee p/e-luvun rapautumista (paluuta huipulta normaalille pallokentälle), ei välttämättä itse yhtiön heikkoa tuloskehitystä. Toisin sanoen hyvä yhtiö ei ole kaikilla aikaväleillä hyvä sijoitus. Siksi osinkosijoittaja ostaa laatuyhtiöitä pääsäännön mukaan silloin, kun p/e-luku on korkeintaan 20. Tätä sääntöä ei kannata hakata kiveen, mutta ohjenuorana se on hyvä pitää mielessä.
3) Varmistu siitä, että laatuyhtiön osakekohtainen osinko perustuu osakekohtaiseen tulokseen – ei esimerkiksi velanottoon tai muuhun pitkässä juoksussa keinotekoiseen tapaan. Käytännössä viittaan tässä yhteydessä osingonjakosuhteeseen (osakekohtaisen osingon osuus osakekohtaisesta tuloksesta), joka saisi mielellään jäädä alle 70 prosenttiin. Nyrkkisääntö on, että mitä alhaisempi on yhtiön osingonjakosuhde, sitä paremmin nykyosinko kestää liiketoiminnan tuloskunnon tilapäistä heikentymistä.
4) Muista liiketoiminnan laadullinen analyysi. Pyri aina ymmärtämään, miten tulos ja osingonmaksukunto on ansaittu. Onko esimerkiksi liiketoiminnan kannattavuus realistisella tasolla pitkää aikaväliä ajatellen? Laadullisessa analyysissä korostuvat yhtiön brändi, omistaja-arvolähtöinen johtaminen, asiakasuskollisuus, hinnoitteluvoima ja muut ”liiketoiminnallista vallihautaa” luovat tekijät.
5) Hajautus toimii sijoittajan (ainoana) ilmaisena lounaana yhtiökohtaisten riskikeskittymien vähentäjänä. Akateemisen tutkimuksen mukaan sen hyödyt ovat ilmeiset 15 eri yhtiöön asti salkun kokonaisuudessa. Tämänkin jälkeen hajautus tarjoaa lisähyötyä, mutta laskevan määrän. Markkinariski salkkuun jää luonnollisestikin aina kannettavaksi. Hajautuksella sijoittaja voi tasata myös Suomi-riskiään.
Kolme tietä osinkokasvuun – mistä rahat osinko-osakkeisiin?
Osinkosijoittajan passiivinen tulovirta muodostuu kolmesta elementistä.
1) Uudet sijoitukset osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeisiin palkkatuloista
2) Osinkojen uudelleensijoittaminen osinkoa maksavien yhtiöiden osakkeisiin
3) Osakekohtaisten osinkojen kasvu salkkuyhtiöissä
Kaikilla aikaväleillä osinkosijoittajan passiivinen tulovirta kasvaa vauhdikkaimmin, mikäli hän noudattaa sijoitusfilosofiassaan samanaikaisesti yhtä useampaa tai peräti jokaista edellä listattua tekijää.
Jotta yhtiövalintojen osalta totuus osinkosijoittamisen onnistumisesta kävisi selväksi ja ”loistavan stock pickerin” itsepetokselta vältyttäisiin, kannattaa salkun suorituskyky testauttaa laskemalla vuosittain, mikä olisi salkun euromääräisen osinkovirran kasvuprosentti, mikäli kahta ensin mainittua osinkojen kasvutekijää (uusia sijoituksia palkkatuloista ja osinkojen uudelleensijoittamista) ei olisi harjoitettu lainkaan.
Salkun riskitesti (kasvaako osinkovirta ilman uudelleensijoittamista ja palkkatuloista säästämistä) palvelee sijoittajaa paitsi jatkuvissa yhtiövalinnoissa, myös mahdollisia eläkepäiviä silmällä pitäen. Kun sijoitushorisontin kypsyessä palkkatuloista tehtävät lisäsijoitukset vähenevät ja osingot siirtyvät painokkaammin kulutukseen kuin uudelleensijoituksiin, on osakekohtaisten osinkojen kasvuprosentin pysyteltävä menestyksekkään sijoittajan salkussa inflaatiovauhdin yläpuolella.
Inflaatiovauhdissa kasvavat osakekohtaiset osingothan eivät kasvata osinkosijoittajan ostovoimaa. Pahimmassa tapauksessa salkun osinkovirran nimelliskasvu jää alle inflaatiovauhdin, ja eläkeläisen vuotuinen kulutuspotentiaali laskee.
Millaisia osinko-osakkeita salkkuun tulee lapioida?
Yksi olennaisimmista kysymyksistä salkun muodostusvaiheessa liittyy siihen, pitäisikö yhtiövalinnoissa suosia korkean osinkotuoton vai korkean osinkokasvun yhtiöitä. Lyhyt vastaus on, että molempia. Seuraavassa listaan kolmenlaiset osinkoyhtiötyypit, joita löytyy joko salkustani tai potentiaalisten ostokohteiden seurantalistaltani.
1) Suosin osakkeita sellaisissa laatuyhtiöissä, jotka kykenevät vuodesta toiseen maksamaan omistajilleen aavistuksen edellisvuodesta kasvavaa osinkoa (per osake). Käytännössä nämä tuottavat sijoitushetkellä vuotuista kassavirtaa yleensä 3–4 prosenttia (lähelle pörssin keskimääräistä osinkotuottoa), mutta ne sisältävät kuitenkin pitkässä juoksussa korkean yksinumeroisen osinkojen vuotuisen kasvupotentiaalin.
Nämä muodostavat osinkosalkun rungon, antaen olettaa, että passiivinen tulovirta kasvaa osinkojen kasvutekijästä johtuen suhdanteiden yli selvästi inflaatiovauhtia nopeammin (kasvattaen sijoittajan ostovoimaa ja kohentaen samalla varallisuusasemaa). Toisin sanoen kasvavat osakekohtaiset osingot ovat pitkäjänteisen osinkosalkun kivijalka, mutta näen myös kaksi järkevää täydentäjää strategialle.
2) Hitaan kasvun mutta vahvan taseen yhtiöiden joukosta löytyy osinko-osakkeiden kategoria, jossa pohjaosinkotuotto on hyvin korkea. Tällöin sijoittaja voi hyväksyä keskimääräistä vaatimattomammankin osinkojen kasvunäkymän, jos sijoitushetkellä saatava osinkovirta on riittävän korkea ja ennen kaikkea vakaalla pohjalla oleva suhteessa yhtiön taseeseen tai tulokseen. Nämä sijoituskohteet ovat yleensä erittäin mielenkiintoisia osakkeen alhaisista arvostuskertoimista johtuen. Toki myös liiketoiminnallisen laatutason pitää täyttää tietyt minimiedellytykset, mutta niiden ei tarvitse edustaa välttämättä pörssin terävintä kärkeä.
Tällaisten yhtiöiden kohdalla voi olla useinkin syytä tarkastella erityisesti yhtiön tasetta – hyvä yhtiö voi pitää yllä korkeaakin osingonmaksua yli tilapäisen tulosnotkon, ja toisaalta yliomavarainen tase voi sisältää piilevän (osinkojen) kasvupotentiaalin eri järjestelyiden tai investointien kautta. Esimerkkitapauksena tällaisesta yhtiöstä näen tällä hetkellä Fortumin, jota ostin viime viikolla lisää hieman reilun 13 euron kappalehintaan. Viimeisten 12 kuukauden osingolla mitattuna Fortum tuottaa tänään 9,8 prosentin osinkotuoton.
Tähän kategoriaan kuuluvat osakkeet nostavat koko salkun osinkotuottoprosenttia, mutta ne todennäköisesti samalla madaltavat sen osinkovirran kasvunäkymää.
3) Viimeinen ulottuvuus osinkosalkkuun muodostuu yhtiöistä, joissa sijoitushetken osinkotuotto jää prosenttiin tai kahteen, mutta yhtiön pitkän tähtäimen kasvunäkymä on loistava ja kohtuuriskillä arvioitavissa vahvan markkina-aseman johdosta.
Tällaisia sijoituskohteita pidän omassa salkunhoidossani mahdollisina ostokohteina periaatteen tasolla, mutta toistaiseksi en ole päätynyt ostamaan yhtään aivan tyylipuhdasta esimerkkiyhtiötä. Sellaisiksi mainitsisin kuitenkin seurantalistaltani esimerkiksi blogissakin esittelemäni espanjalaisen Inditexin, yhdysvaltalaisen Visan ja ruotsalaisen NIBE Industrierin.
Tällaiset yhtiöt madaltavat salkun tarkasteluhetken osinkotuottoprosenttia, mutta parhaimmillaan ne kohentavat merkittävästi salkun passiivisen osinkovirran pitkän aikavälin kasvuprosenttia. Kaikkiaan yksittäiset tähän viimeiseen kategoriaan kuuluvat yhtiöt voivat sisältää jopa kaksinumeroisen osinkojen vuosikasvuprosentin.
Siinä missä edeltävässä kohdassa esitellyn toisen ulottuvuuden (vrt. Fortum) kohdalla osakkeen arvostustaso oli keskeisin houkutin sijoitukselle ja yhtiökohtainen laatu suurin kysymysmerkki, on käsillä olevassa kolmannessa ulottuvuudessa asia täsmälleen päinvastoin: yleensä yhtiökohtainen laatu on kristallinkirkasta priimaa, mutta osakkeen arvostuskertoimet ovat p/e-luvulla mitattuna 30 paremmalla puolella (myyjän kannalta). Kaikkea on vaikea saada samassa paketissa kohtuuhintaan!
Kaikkiaan kolme edellä kuvattua osinko-osakkeiden tyyppiä yhdistämällä salkku päätyy yleensä noin 3–4 prosentin ”nykyosinkotuottoon”, johon sisältyy samanaikaisesti merkittävä kasvunäkymä ja tukeva pohja nykytason pitämiselle, vaikka makrotalous sukeltaisikin hetkellisesti. Salkun järkevän rakentamisen jälkeen aika ja korkoa korolle -mekanismi ovat sijoittajan parhaat ystävät.
Lopuksi on syytä pitää mielessä, että kolmen osinkoulottuvuuden yhteydessä tulee luonnollisesti tarkastella aina myös yhtiön liiketoimintamallin iskunkestävyyttä, markkina-asemaa, toimialan kilpailutilannetta ja osingonjakosuhdetta, jossa voi option kaltaisesti piillä osakekohtaisen osingonjaon kasvuelementti (vrt. Nordea viime vuosina). Hajautuksen näkökulmasta tulee myös muistaa, että osinkovirta on aina syytä hajauttaa eri toimialoihin.
Ps. Joku voi perustellusti kyseenalaistaa koko lähtökohdan, miksi ylipäätään olisi järkevää luoda pitkäjänteisessä sijoitustoiminnassa nimenomaan ”osinkosalkku”?
Vastaisin tähän, että sijoitustoiminnan tuotoilla eläkepäiville siirtyminen tuntuu todennäköisesti varsin turvalliselta silloin, kun tulovirta ei nojaa pääomavoittoihin tai kokonaistuottoon. Toisin sanoen salkun kokonaistuotto (osingot + kurssinousu) voi hyvinkin olla monta vuotta peräkkäin pahasti miinuksella, mutta silti samanaikaisesti salkun osinkovirta voi pysyä jopa asteittaisella nousutrendillä mahdollistaen ostovoiman kasvun passiivisissa tuloissa. Osinkovirta on aina positiivinen, eikä se määritelmällisesti voi olla koskaan negatiivinen. Nimenomaan eläkesalkkua rakentaessa sijoittajan kannattaa mielestäni eritellä sijoitussuunnitelmassaan tuottojen ja tulojen väliset tavoitteet. Luonnollisesti tuotot sitten seuraavat pitkällä tähtäimellä passiivisia tuloja.
Jukka Oksaharju on Nordnetin osakestrategi
