Janet Yellen johtaa Yhdysvaltojen keskuspankkia. Hän on pitkän linjan keskuspankkilainen ja ekonomisti. Hän ryhtyi tehtävään vuonna 2014 massiivisen elvytyspolitiikan aloittaneen Ben Bernanken siirryttyä muihin haasteisiin. Yellenin tehtävänä on nyt ohjata maan rahapolitiikkaa niin, ettei paluu normaaliin katkaise USA:n talouden nousua finanssikriisin syövereistä.
Christine Lagarde johtaa kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää. Hän on juristi ja ammattipoliitikko. Hän oli G8-maiden ensimmäinen naispuolinen valtiovarainministeri ja sai IMF:n johtaakseen edeltäjänsä Dominique Strauss-Kahnin kaaduttua seksitoilailuihin. Hänen tehtävänään on johtaa valuuttarahastoa jäsenmaidensa erilaisten näkemysten ja tarpeiden ristiaallokossa, ja intohimoisten poliittisten paineiden alla.
Angela Merkel johtaa Saksaa. Nuorena hän oli kemisti ja innostui politiikasta Saksojen yhdistymisen myötä. Nyt hän on liittokanslerina johtanut Saksaa kymmenen vuoden ajan. Hänen tehtävänään on luotsata Eurooppaa jatkuvissa talouden vaikeuksissa ja Vladimir Putinin oikkuja väistellen.
Nämä kolme naista ovat maailman vaikutusvaltaisimmat henkilöt. Mutta kuka voisi olla todellisuuden vastine tv-sarjan salaperäiselle Charlie Townsendille, jolta enkelit ovat tehtävänsä saaneet?
Ehkä Charlieta ei ole olemassa tai ehkä Charlie ei olekaan ihminen. Entä jos heidän vaikuttimenaan on usko siihen, että järjestelmällisellä toiminnalla saavutetaan maailmantaloudessa parempaa kehitystä kuin improvisoimalla ja poukkoilemalla. Se vaatii kauaskatseisuutta, määrätietoisuutta ja rohkeutta. Se vaatii sen ymmärtämistä, että maailman tulevaisuutta rakennetaan niillä päätöksillä, joita tänä päivänä tehdään.
Tv-sarjassa enkelit kysyvät puhelimessa Charlielta, mistä he tietävät onko hän ylipäätään olemassa? Salaperäinen Charlie vastaa: ”Luottamuksesta”. Myös tosielämässä, politiikassa ja taloudessa luottamus on se kaikista tärkein tekijä. Yellenillä, Lagardella ja Merkelillä on sitä, sillä omalla toiminnallaan he ovat osoittaneet olevansa sen arvoisia.
Tomas Hildebrandt on Evli Pankin markkinastrategi ja seniorisalkunhoitaja