veronmaksajat.fi

Nyt tilaaja ja tuottaja erilleen

Anssi Kujala

Perustuslakivaliokunta teki 5.3 sotesta ainoan oikean ratkaisun. Pitkään jatkunut sote-uudistus sai tämän vaalikauden niittinsä kun valiokunta jo toisessa lausunnossaan katsoi, etteivät sosiaali- ja terveysvaliokunnan lakiehdotukset riitä edes arvioimaan ehdotusten perustuslainmukaisuutta.

Alan yrittäjille tämäkään ratkaisu ei valitettavasti tuonut varmuutta tulevaisuudesta. Tämä – sinänsä tarpeellinen - uudistustyö on luonut pitkään epävarmuutta sote-alan yrittäjien keskuudessa. Usein omistajiensa perustamia yrityksiä on laitettu jopa myyntiin hämmentävän tilanteen vuoksi. Näin siksi, että yrittäjät arvioivat, että esitetty malli olisi johtanut kuntasektorin oman tuotannon lisäämiseen ja toisaalta siihen, että vain suuret yritykset pärjäävät markkinoilla. Kaupankäynti loi siis jopa ”markkinahäiriön”. Tämä signaali kannattaa nyt huomioida jatkovalmistelussa. 

Seuraavalla hallituskaudella tehtävä lopullinen laki määrittää millaiset toimintaedellytykset suomalaisilla yrittäjillä on, kannattaako tontilla toimia, perustaa ja kehittää yrityksiä.

Kun esitystä tehdään, keskeistä on erottaa palvelujen tilaaja ja tuottaja toisistaan. Oleellista on, että sijoittuu hankintayksikkö lopulta minne tahansa, tulee sen olla tuottajista riippumaton.

Sellainen malli, jossa sama organisaatio tilaa itseltään on nykyaikaan sopimaton ja asetettuihin tavoitteisiin nähden suorastaan älytön. Kuka nyt muilta tilaisi, kun voi tilata itseltään? Tästä on jo varoittava esimerkki, kun terveydenhuoltolain uudistuksen yhteydessä sairaanhoitopiirit ottivat itselleen perinteisesti yksityisen sektorin toimesta hyvin hoidetun sairaankuljetuksen. Lopputuloksena tästä oli kustannusten kasvu ja lähes 200 sairaankuljetusyrityksen lopettaminen.

Eduskunnassa tehtiin sinänsä hyvää työtä, asiaa tarkasteltiin monelta kantilta eri valiokunnissa. Jatkovalmistelussa kannattaa huomioida erityisesti talousvaliokunnan lausunto.  Valiokunta toi esiin mm. sen, että järjestelmään tulee saada lisää paitsi sisäistä jännitettä myös ulkoista, kilpailun kautta tulevaa painetta. Uudistuksen tavoitteet eli laadukkaat palvelut kohtuullisin kustannuksin edellyttävät lähipalvelujen saatavuutta, asiakkaan valinnanvapautta sekä reilua kilpailua, joka kannustaa parantamaan palveluja ja etsimään kustannustehokkaita tuottamistapoja.

Jatkotyö edellyttää myös valinnanvapauden lisäämistä – kaikkien tutkimuksien mukaan kansalaiset haluavat itse valinnanvapautta. Sosiaali- ja terveyspalveluja tuotetaan ihmisiä varten. On tärkeää, että palveluiden käyttäjät voivat valinnoillaan vaikuttaa palvelutarjontaan. Tämä tuo myös mahdollisuuksia uusille yrityksille. Tässä paras ja helpoin keino on ottaa palvelusetelit laajasti käyttöön. Näin syntyy aito monituottajamalli, jossa kunta ja yritykset ovat tuottajina samalla viivalla.  

Mutta nyt ensivaiheessa päättäjien on palautettava luottamus siihen, että Suomessa kannattaa toimia yrittäjänä sote-alalla ja panostaa palveluittensa kehittämiseen.  

Anssi Kujala on Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja

Kirjoittajasta

Anssi Kujala on Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja. Seuraa @Anssi_Kujala Twitterissä.

Blogeissa