”Mitä ihmeen tomppeleita meillä onkaan virkamiehinä!”
Tämä huokaus on voinut päästä monelta, kun julkisuuteen on kerta toisensa jälkeen levinnyt tarinoita viranomaisten toiminnasta, jossa terveen järjen käyttö tuntuu unohtuneen.
Varmasti siellä joukossa tiukkapipoja onkin, kuten missä tahansa muussakin porukassa. Veikkaan, että perusongelma ei kuitenkaan ole siinä.
***
Suomessa on lähtökohtaisesti oikein hyvä hallinnon periaate, jonka mukaisesti julkisista asioista tiedottaa siitä suoraan vastaava ”toimivaltainen viranomainen.” Siis juuri se, joka kulloinkin närää herättävän ratkaisun on viime kädessä tehnyt.
Usein tämän päättäjän kädet ovat kuitenkin tiukkaan sidotut. Taustalla todennäköisesti on hyvää tarkoittava huono laki, joka ei jätä päätösten toteuttajalle liiemmin säveltämisen varaa. Jos jotain pitäisi sellaisessa tilanteessa syyttää, niin lähinnä huonon lain säätäneitä.
***
Mutta voisihan sitä joskus käyttää tervettä järkeä, jos pykälien mukaan meneminen tuntuu järjettömältä?
Veikkaan, että näin tapahtuukin paljon useammin kuin huomaamme. Ainakin siihen asti, kunnes asiaa joutuu kommentoimaan julkisesti.
Siinä vaiheessa vaatii jo melkoista rohkeutta virkamieheltä todeta, että ”niinhän se laki sanoo, mutta me nyt katsomme vähän läpi sormien.” Tai että ”laki on laki, mutta mehän ratkomme näitä juttuja ihan omaan harkintaan perustuen.”
Niinpä tämän tästä syntyy ketjuja, joissa ensin on ”toimivaltaisen viranomaisen” ratkaisu tai lausunto, sitten ankara nettiraivon ryöpsähdys ja lopuksi jonkun ylemmän päättäjän toteamus, että voisihan sitä tervettä järkeäkin toki käyttää.
***
Tietyllä tapaa kyseessä on oikeusvaltion dilemma. Mitä tiukemmin pitäydytään lakiin ja kohdellaan ihmisiä tasavertaisesti, sitä kapeammaksi jää harkintavalta. Ja toisin päin. Mitä vapaammin sovelletaan lakeja omaan harkintaan perustuen, sitä lähempänä ovat syytökset mielivallasta ja kansalaisten eriarvoisesta kohtelusta.
Ollaan kuin harakka tervatulla sillalla. Vuoroin tarttuu nokka, vuoroin pyrstö.
Mikä avuksi? Maan hallitusohjelman osalta on todettu, että liian yksityiskohtaisesta listauksesta on pelkkää haittaa. Riittäisikö meillä luottamusta siihen, että myös lainsäädännössä voisi jatkossa välttää liian pieniin nippeleihin menemistä? Vanhastakin voisi vähän karsia, oikeusvaltion periaatteista tinkimättä?
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
