Viime viikkojen kuuma keskustelu palautti mieleeni presidentti Mauno Koiviston pohdinnan, jonka mukaan politiikka on aina väärää politiikkaa – joltakin kantilta katsottuna.
Alkuperäistä sitaattia etsiessäni törmäsin Vasemmistoliiton silloisen kansanedustajan Erkki Virtasen kirjoitukseen kesältä 2011. Oppositioon tottuneesta Virtasesta oli kuukautta aikaisemmin tullut hallituspuolueen edustaja.
Virtasen kirjoitus iskee keskustelun syvimpään ytimeen:
”Oppositio on oppositio ja hallitus on hallitus. Hallituspuolueille harjoitettava hallituspolitiikka on tietenkin oikeaa ja oppositiolle se on väärää. Näin se on ollut ja tulee aina olemaankin. Sopeutumisvaikeuksia syntyy siirtymävaiheessa, kun edustajat joutuvat jyrkentämään tai loiventamaan puheitaan sen mukaan, siirtyvätkö oppositiosta hallitukseen vai hallituksesta oppositioon.
Suurempi ongelma poliitikoille saattaakin tulla siitä, etteivät äänestäjät enää suostu ymmärtämään näitä ”siirtymiä” ja niihin liittyviä selityksiä yhtä helposti kuin aiemmin. Äänestäjä voi kysyä ehdokkaaltaan tämän kannalta ikävästi, että miksi sinä nyt oppositiossa vaadit sosiaaliturvan parantamista, kun et sitä hallituksessa ollessasi hoitanut. Tai miten sinä nyt hallituksessa leikkaat kunnilta, kun oppositiossa niin topakasti kuntien palveluita puolustit?
Politiikan johdonmukaisuuden kannalta vastaus on helppo, mutta äänestäjien miellyttämisen kannalta vaikea: politiikkaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Hallituksen on kannettava vastuu siitä, että politiikka ja ennen kaikkea talous pysyvät kunnossa. Se on hallitusten ikiaikainen tehtävä. Niiden on tarvittaessa tehtävä myös ikävät päätökset. On tehtävä ”väärää” politiikkaa.”
***
On monia uuden hallituksen linjauksia, joita en kannata. Silti minusta on parempi, että se pyrkii edes johonkin suuntaan ennemmin kuin kompastelee edeltäjänsä tavoin omiin jalkoihinsa.
Ymmärrän hyvin, että jokaisella säästöllä on omat nimikkojärjestönsä niitä vastustamassa, ja useimmat niistä saavat siihen tarkoitukseen vielä valtionapua. Se kuuluu demokratiaan.
Samoin ymmärrän, että työmarkkinajärjestöjen mielestä hallitus ei saa vaatia niiltä yhtään mitään, vaan vain nöyrästi anella niitä sopimaan mitä sopivatkaan, jos sopivat. Se kuuluu kuvioon.
Vähän vaikeampi on ymmärtää, miten olisi mahdollista tehdä miljardisäästöjä koskematta mihinkään ikävään. Tai millä logiikalla talouteen saadaan vauhtia kiristämällä yritysten ja töissä ahkeroivien verotusta, kuten myös ehdotetaan.
***
Yksi asia minua ihmetyttää erityisesti. Viime vaalikauden sote-taistoissa nostettiin korkeimmaksi perustuslailliseksi arvoksemme kunnallinen itsehallinto.
Nyt hallitus aikoo kunnioittaa tätä itsehallintoa antamalla kunnille isommat valtuudet päättää, miten järjestävät kirjastot, lasten päivähoidon ja monet muut toiminnot. Tämä on jo nostattanut pelkoa ja kauhua: ”Nyt ne kunnat tuhoavat kaiken!”
Minusta nyt on aika valita suunta. Jos luotamme kuntien päätöksentekokykyyn, annetaan niille myös valta tehdä päätöksiä. Jos emme luota – ryhdytään sitten toimiin perustuslain muuttamiseksi ja itsehallinnon purkamiseksi.
Mitä ihmettä teemme ”itsenäisillä” kunnilla, joihin emme luota kuin ylhäältä annettujen määräysten toimeenpanijoina?
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
