Kurssikehityksen perusteella voisi päätellä, että alkuvuosi sujui yhtiöiltä heikosti. Kurssit kääntyivät nimittäin laskuun huhtikuun puolivälissä, jolloin kotimainen tuloskierros käynnistyi. Syy ei tainnut sittenkään olla yhtiöiden tuloksissa.
Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskausi alkaa lähestyä loppuaan ja yli 80 prosenttia yhtiöistä on osavuosikatsauksensa raportoinut. Lukumääräinen tarkastelu osoittaa, että kokonaisuudessaan tuloskausi on tarjonnut positiivisia ja negatiivisia yllätyksiä melko tasapuolisesti.
Liikevaihdoissa kokonaiskuva on hieman positiivisella puolella, kun analyytikoiden odotukset ylitti noin 45 prosenttia yhtiöistä ja odotukset alitti noin 30 prosenttia. Liiketuloksissa tilanne on tasaisempi, kuten alla olevasta kuvaajasta näkyy. Liiketuloksista on puhdistettu pois kertaluonteiset erät eli ne kuvaavat operatiivista liiketulosta.
Kun siirrytään kappalemääräisestä tarkastelussa yhteenlaskettuihin lukuihin, otetaan huomioon myös yhtiöiden koko. Alla olevassa kuvaajassa on esitetty suomalaisyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto ja liiketulos suhteessa odotuksiin viimeisen seitsemän vuosineljänneksen ajalta. Liiketuloksissa käänne parempaan nähtiin edellisvuoden kolmannen neljänneksen kohdalla. Tulokset alkoivat lyödä ennusteet vaisuista liikevaihdoista huolimatta.
Alkuvuodelta yhteenlaskettu liiketulosyllätys jäi kahteen aikaisempaan neljännekseen verrattuna pieneksi. Positiivista on se, että liikevaihdoissa käänne parempaan on nähty. Jatkossa tulosten parantuminen on yhä enemmän kiinni liikevaihdon kasvusta.
Euron heikentyminen suhteessa dollariin oli etukäteen ajatellen yksi tuloskauden mielenkiintoisimmista teemoista. Siinä lopputulema jäi ennakkokäsitystäni vaisummaksi. Osassa yhtiöitä vaikutus tuli odotetusti nopeasti läpi. Näitä yhtiöitä olivat esimerkiksi Amer Sports ja Huhtamäki sekä pienemmistä yhtiöistä Okmetic, Revenio ja Suominen. Valuuttasuojausten takia vaikutus näkyy monilla yhtiöillä voimakkaammin vasta loppuvuoden aikana. Asiaa kommentoivat osavuosikatsauksessaan suuremmista yhtiöistä Konecranes, Metsä Board ja Neste Oil.
Mistä kasvua?
Eduskuntavaalien alla keskustelua riitti siitä, mistä kasvua löytyisi. Asiaa voi tarkastella myös pörssiyhtiöiden kautta. Hyviä kasvuaihioita on valitettavan vähän. Nostin runsas vuosi sitten kirjoittamassani blogitekstissä esille mielestäni silloin kymmenen mielenkiintoista yhtiötä, joissa kasvunäkymä oli hyvä. Nyt on hyvä hetkiä laatia lyhyt päivitys näihin yhtiöihin alkuvuoden lukujen perusteella.
- Amer Sports (asusteet ja jalkineet). Amerin liikevaihto kasvoi 15 % ja vertailukelpoisin valuutoin 5 %. Asusteiden ja jalkineiden liikevaihdon kasvu oli Q1:llä 17 % ja 30 %. Vertailukelpoisin valuutoin kasvua oli 13 % ja 22 %.
- Basware (sähköinen laskutus). Baswaren kasvu kiihtyi alkuvuonna ollen 9,8 %. Verkkolaskutusratkaisut ja –palvelut yksikön (Network Services) kasvu oli 39 %.
- Neste Oil (uusiutuvat polttoaineet). Neste Oilin loppuvuosi 2014 sujui erinomaisesti ja myös kuluva vuosi on alkanut vahvasti. Yhtiö nosti koko vuoden ohjeistustaan jo ennen 1Q-osavuosikatsausta. Tulosta tukevat öljynjalostuksen marginaalit ja vahva USD.
- Raisio (rehuinnovaatiot). Raision alkuvuoden luvut olivat vahvoja osin Benecol-liiketoimintojen oston seurauksena. Merkittävän kasvupotentiaalin omaavasta rehuinnovaatiosta (Benemilk) ei vielä saatu uutta tarkempaa tietoa. Tavoitteena on, että ensimmäiset kansainväliset lanseeraukset tapahtuisivat vielä kuluvana vuonna.
- Elektrobit (ohjelmistot). Elektrobitin kokonaisliikevaihto kasvoi alkuvuonna 22 % ja mielenkiintoinen auto-ohjelmistoyksikkö (Automotive) peräti 31 %. Vuonna 2014 auto-elektroniikan kasvu oli 24 % eli vakuuttava meno on jatkunut.
- Revenio (silmänpainemittarit). Revenion Terveysteknologia-segmentin (silmänpainemittarit) kasvu jatkui vahvana myös alkuvuonna (24 %).
- Konepajapuolelta nostin mielenkiintoisina niminä Koneen, Ponssen, Wärtsilän ja Vaconin. Koneen liikevaihto kasvoi alkuvuonna 17 % ja saadut tilaukset 19 %. Euron heikentyminen antoi tukea näille luvuille. Ponssen osalta alkuvuosi oli hieman vaisu ja liikevaihto kasvoi 5 %. Saadut tilaukset ja tilauskirja ovat kuitenkin ennätyksellisellä tasolla. Wärtsilän liikevaihto laski alkuvuonna yhden prosentin, mutta saadut tilaukset kasvoivat 15 %. Merenkulun markkinan hitautta kompensoi voimalaitostilausten piristyminen ja huoltotoiminta.
Kasvusta on myös palkittu. Näiden kymmenen yhtiön kurssit ovat keskimäärin nousseet runsaassa vuodessa 32 prosenttia maksetut osingot huomioiden (12.3.2014-6.5.2015). Osingot huomioiva OMX HEX Cap. -tuotto-indeksi nousi samalla ajanjaksolla 25 prosenttia.
Mielestäni kaikkien ylläolevien yhtiöiden kasvunäkymät ovat edelleen mielenkiintoiset. Vaconista tehtiin ostotarjous syksyllä, joten tilalle on löydettävä uusi yhtiö. Pienemmistä yhtiöistä mielestäni mielenkiintoisia ovat Comptel, Digia, ja Teleste. Valitsen näistä kymmenen yhtiön joukkoon Digian, jonka Qt-liiketoiminnan kasvumahdollisuudet ovat hyvät.
Kim Gorschelnik on FIM Pankin pääanalyytikko
Artikkeli on julkaistu Sijoitustalous-blogissa 7.5.2015.