Iäkäs hyväkuntoinen sukulaiseni sai rannemurtuman, joka vaati leikkauksen ja muutaman päivän mittaisen sairaalajakson. Heti kun hän saapui osastolle, lykättiin hänelle sairaalan pyjama päälle ja eikun petiin vain välittömästi.
Ei tämä iäkäs nainen mitään jatkuvaa petihoitoa olisi tarvinnut. Puhumattakaan siitä, että vuorokaudet ympäriinsä piti virua lutru pyjama päällä. Mistä tämä sairaaloiden pyjamakulttuuri oikein juontaa juurensa, kun siinähän menevät päivä- ja yörytmit jo asusteen puitteissakin sekaisin?
Samainen tilanne oli jo edesmenneellä äidilläni. Vuorokaudet läpeensä olisi pitänyt viettää osastolla sonnustautuneena pyjamaan – ja mitä enemmän pedissä sitä parempi.
Me tyttäret vaadimme tuolloin, että äidillä pitää jo vaatetuksenkin suhteen olla mahdollisimman normaali päivärytmi. Ja saimme melkoisen taistelun jälkeen tahtomme läpi. Toimme sairaalaan äidillemme hänen omia vaatteitaan, ja aina aamutoimien jälkeen hänelle autettiin päivävaatteet päälle. Toki jouduimme itse hoitamaan äitimme vaatehuollon, mikä olikin sangen kohtuullista.
Sairaalassa laitostuu helposti – nuorikin ihminen. Yksi osa tätä laitostumista on, että päivät ja yöt vietetään yksissä ja samoissa sairaaloiden pyjamoissa. En usko, että on edes kovin suuri kustannuskysymys, että ihminen saa päiväsaikansa viettää omissa tutuissa arkivaatteissaan. Varsinkin jos omaiset pitävät huolen, että vaatteet ovat aina puhtaita. Tuskin tämä on sairaaloissa siis myöskään merkittävä hygieniakysymys. Eikä varmasti joka sairaalapotilasta ole tarvetta lykätä automaattisesti jatkuvasti petiin virumaan.
Sairaaloista pyritään kotiuttamaan hoidettava yhä nopeammin monestakin syystä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan sairaalahoidon keskimääräinen hoitoaika oli vuonna 2013 kahdeksan vuorokautta. Vuotta aikaisemmin lukema oli yhdeksän vuorokautta. On oletettavaa, että trendi on edelleen laskeva.
Riitta Rimmi on Taloustaidon toimituspäällkkö
