Hallitus haki marraskuun alussa hallituskriisin kautta ratkaisun sote-uudistuksen toiseksi suurimpaan ongelmaan eli sote-alueiden lukumäärään. Nykyiset 18 maakuntaa järjestävät sote-palvelut – kuitenkin niin, että sote-alueita tulee 15.
Samalla päätettiin myös säätää valinnanvapauslainsäädäntö, joka tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden itse valita käyttämiensä palvelujen tuottaja.
Mutta se kaikkein suurin ongelma – sote-palveluiden rahoitus – jäi siis hallitukselta vieläkin ratkaisematta.
* * *
Hallitus ennätti kuitenkin linjaamaan olennaisia reunaehtoja tuleville rahoitusratkaisuille lokakuun lopussa – siis jo ennen edellä mainittua aluejaosta syntynyttä hallituskriisiä.
Hallituksen linjauksen mukaan kokonaisveroaste ei saa nousta ja työn verotus ei saa kiristyä millään tulotasolla.
Ensisijainen ratkaisu on valtion rahoitus. Valtion rahoitusvastuun rinnalla arvioidaan myös ratkaisua, joka perustuisi joltakin osin alueen omaan verotusoikeuteen.
Nämä linjaukset tuntuvat sulkevan käytännössä pois ratkaisun, jossa koko soten verorahoitus perustuisi maakuntien valtuustojen itsenäisesti päättämään maakuntaveroon.
Sen sijaan muun muassa pääministeri Juha Sipilä on nyttemmin puhunut puhtaan valtion rahoituksen yhtenä vaihtoehtona jonkinlaisesta kombinaatiosta, jossa valtion sote-veroa täydentäisi ainakin joltakin osin maakuntien päättämä maakuntavero.
Valtion sote-vero sisältyy siis joka tapauksessa kaikkiin tällä hetkellä näköpiirissä oleviin rahoitusvaihtoehtoihin.
Hallituksen linjaukset täyttävä uusi valtion sote-vero voisi olla sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun kaltainen kunnallisverotuksen verotettavan tulon perusteella määrättävä maksu, jonka veroprosentti määrättäisiin kullekin sote-palveluja järjestävälle maakunnalle erikseen, jotta verotus ei uudistuksen vaikutuksesta kiristyisi millään alueella.
* * *
Lisäksi on vielä kaksi massiivista vero-ongelmaa, jotka ilman tyydyttäviä ratkaisuja voivat uhata koko kaavailtua sote-uudistusta:
Ensinnäkin on pystyttävä tavalla tai toisella varmistamaan, että kunnat todella alentavat kunnallisveroprosenttejaan yhtä paljon kuin uudet sote-verot ovat, jotta kansalaisten verotus ei uudistuksen yhteydessä kiristy.
Tämän ongelman ratkaisemista vaikeuttaa huomattavasti nykyinen perustuslaki, joka turvaa kuntien oikeuden itsenäisesti päättää kunnallisveroprosentista.
Toiseksi verotuksen merkittävä kiristyminen on voitava estää myös yksittäisissä kunnissa. Kuntien keskinäiset erot nykyisissä sote-menoissa ja niiden rahoittamiseen kerätyissä kunnallisveroissa ovat suuria, joten on haastavaa välttää kuntalaisten verotuksen merkittävä kiristyminen niissä kunnissa, jotka ovat nyt toimineet erityisen tehokkaasti ja säästeliäästi sote-palveluiden tuottamisessa.
Tähän jälkimmäiseen ongelmaan ratkaisua on haettava myös jäljelle jäävien kuntien rahoituksesta eli olisi avattava valtionosuudet ja myös verotulojen tasausjärjestelmä.
Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 2.12.2015
