Eduskunta hyväksyi 13.11. ensimmäisessä käsittelyssä työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön peruskorjauksen. Vanhuuseläkeiän alaraja nousee asteittain nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen ja eläkeiän alaraja sidotaan elinajan odotteeseen vuodesta 2030 alkaen. Eläkkeiden karttumista muutetaan, elinaikakertoimen vaikutus lievenee ja osa-aikaeläke lopetetaan. Syntyy kaksi uutta eläkelajia: osittainen varhennettu vanhuuseläke ja uuvuttavan työn sankareille tarkoitettu työuraeläke. Uudistus astuu voimaan vuodesta 2017 alkaen.
Tämä suomalaisten eläketurvaan ja eläkejärjestelmään syvällisesti vaikuttava uudistus hyväksyttiin eduskunnassa ilman dramatiikkaa. Kun tätä vertaa nykyisen hallituksen aloitteiden ja esitysten poukkoiluihin ja niistä käytyyn poliittiseen keskusteluun niin eduskunnassa, mediassa kuin somessakin, ero on huikea.
Tätä ei voi selittää sillä, että esitys oli edellisen hallituksen valmistelema. Hallituksen väri muuttui merkittävästi, eikä vastaavanlaista jatkuvuutta ole havaittavissa muussa politiikassa. Päinvastoin, niin hallitus kuin oppositiokin korostavat hallituksen politiikan muutoksia verrattuna edelliseen hallitukseen.
Selitys on (joidenkin mielestä liian) pitkäksi venyneessä kolmikantaisessa valmistelussa, jossa tunteiden annettiin laantua ja teetettiin huolellisia pohjaselvityksiä ja arvioita.
Ei ole kauan siitä, kun eläkepolitiikka oli suurten intohimojen kohteena. Muistissa on pääministeri Matti Vanhasen Rukan lumilla helmikuussa 2009 syntynyt ajatus eläkeiän nostosta 65 ikävuoteen. Joissakin piireissä tätä muistellaan nyt kaukonäköisenä valtiomiestekona: ”Mitäs minä sanoin!”. Toisissa piireissä taas katsotaan, että tämä valtioneuvoston yksipuolinen aloite pudotti työmarkkinajärjestöt syviin poteroihin ja viivytti yhteisymmärrykseen pääsyä.
Kolmikantapöytään palattiin kyllä pian, mutta työmarkkinajärjestöt alkoivat neuvotella eläkeuudistuksesta vakavammin vasta 2014, kun laajat asiantuntijaselvitykset, muun muassa Jukka Pekkarisen johtama eläkekysymysten asiantuntijaryhmän raportti, olivat valmistuneet. Valtio oli mukana neuvotteluissa ja ehkä hieman viivytti yhteisymmärrykseen pääsyä vaatimalla, että ratkaisun pitää parantaa myös julkisen talouden tasapainoa. Syyskuussa 2014 työmarkkinajärjestöt ja valtio sopivat eläkeuudistuksesta, jota eduskunnan hyväksymä lainsäädäntö noudattelee.
Tarinalla on opetuksensa. Suomessa työmarkkinajärjestöt kykenevät edelleen yhteistyöhön, joka pohjautuu huolellisiin ja parasta asiantuntemusta käyttäviin selvityksiin. Vertaamatta tätä sen syvällisemmin esityksen antaneen hallituksen muuhun valmisteluun voi sanoa, että tämä ei ole hasardimeininkiä, eikä jälki ole sutta. Aikaa se voi ottaa, ja joskus valtiovallan taiten tehty tuuppaaminen saattaa edesauttaa sovun löytymistä. Eteläranta ja pitkänsillan pohjoispuoli ansaitsevan kiitoksen! Hätäisimmät olivat jo kuopanneet kolmikannan, mutta tulokset osoittavat mallin olevan edelleen käyttökelpoinen.
Professori Hannu Uusitalo
