1970-luvulla työnantajat virittelivät keskustelua ulkomaisen työvoiman hankkimisesta Suomeen, maata kun uhkasi työvoimapula. Nämä puheet lopahtivat nopeasti kun öljyn hinta karkasi käsistä, Kekkonen joutui runnomaan kokoon Miettusen hätätilahallituksen ja työttömien määrä nousi 60 000 henkilöön. Sen jälkeen on aika ajoin väläytelty tulevaa työvoimapulaa, ja perätty toimia sen ehkäisemiseksi.
Tuorein keskustelu työvoimapulasta liittyy Suomen ikärakenteen vanhenemiseen. Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan (vuotta 2001 lukuun ottamatta) työmarkkinoille tuli enemmän nuoria kuin sieltä poistui vanhoja. Suomen työikäinen väestö siis kasvoi vuosi vuodelta.
Väestötilastojen ja -ennusteiden perusteella voidaan nähdä, että vuoden 2005 paikkeilla tapahtui iso käänne. Työmarkkinoille tuleva ikäluokka (20-vuotiaat) oli ensimmäistä kertaa pienempi kuin työmarkkinoilta poistuva ikäluokka (60-vuotiaat). Siis jo kymmenen vuoden ajan työmarkkinoilta poistuvat ikäluokat ovat olleet suurempia kuin sinne tulevat nuoret ikäluokat. Väestöennusteiden valossa tämä kehitys jatkuu ainakin vuoteen 2050 saakka, paria poikkeusvuotta lukuun ottamatta.
Tällainen näköala johtaa ajattelemaan, että työvoimapulahan tästä seuraa. Tällaisia ajatuksia oli muun muassa vuoden 2005 työeläkeuudistuksen taustalla, vaikka se ei keskeinen uudistuksen ajuri ollutkaan. Nostamalla eläkeikää saadaan helpotusta väestön ikärakenteen aiheuttamaan työvoiman tarjonnan vähentymiseen.
Olen kuitenkin alkanut uskoa, että työvoimapulaa ei koskaan tule. Jo kymmenen vuotta työmarkkinoille on tullut vähemmän nuoria kuin sieltä on poistunut vanhoja, eikä työvoimapulasta ei näy häivääkään, muutamia kohtaanto-ongelmia lukuun ottamatta.
Ihan ilman seurauksia tämä muutos ei ole jäänyt. Viime vuosikymmenen lopulla alkanut lama ei ole lisännyt työttömyyttä entiseen malliin. Jos työikäisen väestön määrä olisi entiseen tapaan kasvanut, edessämme olisi nyt huimat työttömyysluvut, paljon suuremmat kuin tuorein luku 230 000 henkilöä.
Professori Hannu Uusitalo
