Suomalainen lainsäädäntö vannoo tasa-arvon nimeen. Kansalaisen perusoikeudet on kirjattu Suomen perustuslakiin. Jokaisella on oikeus perustoimentuloturvaan esimerkiksi työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana. Sosiaaliturvalla ja verotuksella pyritään myös tasaamaan tuloeroja eri yhteiskuntaluokkien ja ikäkausien välillä.
Tasa-arvon vaatimus istuu syvällä suomalaisessa maaperässä. Poliittisesti tasa-arvon vaatimus tarkoittaa vaatimusta kansalaisten yhtäläisestä asemasta lain edessä sekä vaatimusta kansanvaltaisesta hallinnosta. Sosiaali- ja terveyslainsäädännössä on huomioitu potilaan asema ja oikeudet. Kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia henkilöitä on hoidettava syrjimättä ja terveydenhuollon voimavarojen mukaan.
Työsopimuslaissa, hallintolaissa, valtion virkamieslaissa ja laissa kunnallisesta viranhaltijasta löytyy vaatimus tasapuolisuudesta ja puolueettomuudesta. Myös perusopetuslain tavoitteena on edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa.
Haluamme edistää tasavertaisuutta kaikin voimin. Voimmeko kuitenkaan tällä hetkellä hyvällä omalla tunnolla väittää, että julkiset sote-palvelut ovat kaikille suomalaisille tasavertaiset?
Ennen pääsiäistä ilmestyneessä Kalevi Sorsa – säätiön ”Yhteistä ja yksityistä varautumista” -raportissa pohditaan pohjoismaista hyvinvointimallia ja julkista hyvinvointilupausta. Pohjoismaissa julkinen valta vastaa pääasiassa sosiaalisista tulonsiirroista, koulutuksesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Kaikki maksavat palveluista ja voivat laskea ainakin jossakin vaiheessa myös hyötyvänsä maksuistaan.
Veronmaksajilla on siis oikeus edellyttää, että julkiset järjestelmät toimivat tasalaatuisesti koko maassa riippumatta siitä missä kunnassa veronmaksaja kulloinkin asuu. Kuntien olisikin pystyttävä tuottamaan palvelut kaikille samoilla asiakasmaksuilla ja samalla tehokkuudella. Perustuslaissa määritellyt universaalit, tasavertaiset, samalla tavalla vaikuttavat ja tehokkaasti tuotetut palvelut kuuluvat Suomessa jokaiselle.
Vaikka palvelut olisivat tasavertaisia ja samalla tavalla vaikuttavia koko maassa ja ne olisi toteutettu yhtä hyvillä ja tehokkailla prosesseilla, joudutaan perustuslaissa luvatut ”riittävät” palvelut mitoittamaan jonkin sellaisen standardin mukaan, joka ei täytä kaikkien kansalaisten subjektiivisia palvelutarpeita. Siksi on olennaista, että palvelujen asiakkailla on valinnanvapaus ja mahdollisuus halutessaan käyttää omaa rahaa lisäpalveluiden hankkimiseksi.
Asiakas ei myöskään voi olla julkisen järjestelmän vanki. Joissain tilanteissa pitäisi olla mahdollista hankkia julkisen palvelun tilalle kokonaan toinen palvelu – esimerkiksi silloin kun ikääntynyt pariskunta haluaa palvelutaloon yhteiseen kaksioon sellaisessa tilanteessa, jossa vain toinen heistä on oikeutettu kunnan kustantamaan palvelutalopaikkaan.
Valtavat säästöt saadaan toimintaa tehostamalla…
Kevään aikana on valmistunut muutama mielenkiintoinen selvitys siitä, kuinka erilaisella tehokkuudella julkisia sote-palveluita tuotetaan eri puolilla maata ja kuinka paljon kustannussäästöjä olisi saatavilla toimintaa tehostamalla. Aalto-yliopiston tutkimuksessa selvitettiin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Tutkimuksen mukaan kustannukset vaihtelevat Suomessa merkittävästi kunnittain. Kustannuserot johtuvat eroista tarjotuissa palveluissa ja erilaisista tuotantorakenteista, eivät niinkään sairastavuudesta tai ikärakenteesta. Toiminnan tehostamiseen malleja siis löytyy. Kustannuksia olisi mahdollista karsia 1,8–2,6 miljardia euroa ilman, että palveluiden tasoon oleellisesti puututaan. Säästö onnistuu yksinkertaisesti tuotantoprosesseja kehittämällä.
Samaan johtopäätökseen tullaan tuoreessa Sitran teettämässä selvityksessä, jossa myös havaittiin kustannuksissa suuria eroja kuntien välillä. Kustannukset eivät tässäkään tutkimuksessa johtuneet kuin osin sairastavuudesta tai väestön muista erilaisista tarpeista, vaan kustannuseroja selittävät erilaiset toimintatavat ja tuotantorakenteet.
Suomessa on kuntia ja alueita, joiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannustaso on selvästi muuta maata alempi. Ottamalla näiden kuntien ja alueiden toimintamallit käyttöön, voidaan Sitran mukaan päästä 1-2, jopa 3 miljardin vuosisäästöihin.
Suomen Yrittäjien laskelmien mukaan yksinomaan sillä, että Suomen kaikki 20 suurinta kaupunkia käyttäisivät palveluseteliä palvelujen tuottamisessa vastaavalla tavalla kuin Jyväskylän kaupunki saavutettaisiin kymmenien miljoonien eurojen säästöt ko. kunnissa. SY ajaa sitä, että sote-uudistuksen yhteydessä varmistettaisiin, että kunnat tarjoavat aina palveluseteliä vaihtoehtona. Tähän on helppo yhtyä.
Tutkijat OTT Laura Kalliomaa-Puha Kelan tutkimusosastolta ja professori Olli Kangas Uppsalan yliopistosta pohtivat Kalevi Sorsa -säätiön raportissa mm. sitä, kuka tuottaa palvelut ja mikä olisi sopiva työnjako yksityisen ja julkisen rahoituksen välillä. Kuinka turvataan palveluiden yhdenvertaisuus ja samalla mahdollisimman kattavat palvelut ja millä tämä kaikki rahoitetaan?
Moni kokee, että julkisten palvelulupausten lunastamisessa ei onnistuta. Hoitojonot ovat liian pitkiä ja vanhusten palveluissa ja hoivassa on puutteita. Väestön ikääntyminen lisää haasteita. Julkinen valta ei ole myöskään kyllin selvästi määritellyt, mihin palveluihin kansalaisella on oikeus. Palveluiden saaminen saattaa Kalliomaa-Puhan ja Kankaan mukaan välillä liittyä enemmän kunnan taloudelliseen tilanteeseen kuin siihen, millaiseen palveluun kansalaisella on oikeus. Tämäkö on sitä tasa-arvoa?
…ja vapautta lisäämällä
Palvelulupausten epäselvyyden ja epämääräisyyden vuoksi yksilöllinen varautuminen on hankalaa. Ei tiedetä, mihin ja miten varautua tai miten oma varautuminen vaikuttaa julkisen palvelun saamiseen. Kansalaisten oikeudet ja yhteiskunnan antamat palvelulupaukset olisikin erittäin tärkeätä määritellä. Vasta kun kaikki tietävät tarkasti, millaisia palveluita he ja heidän läheisensä voivat odottaa, on myös mahdollista varautua etukäteen kustantamaan itse tarvittavia lisäpalveluja.
Maaliskuussa raporttinsa jättäneen STM:n asettaman sosiaaliturvan monikanavaista rahoitusta pohtineen työryhmän tehtävänä oli paitsi selkeyttää sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta, ottaa myös huomioon palvelujen ja etuuksien saatavuus, tasavertaisuus ja potilaan valinnanvapaus. Tuloksena tämänkin raportin mukaan oli mm., että johtamisen avulla saadaan aikaan nykyistä tehokkaammat palveluprosessit sekä palveluiden tasavertainen toteuttaminen.
Seuraavalla hallituskaudella toteutuvan sote-uudistuksen yhteydessä on kansalaisille kerrottava selkeästi, mistä palveluista vastaa julkinen palvelujärjestelmä ja mistä he vastaavat itse. Uudistusten on kannustettava kansalaisten valinnanvapauden lisäämiseen julkisissa palveluissa, mutta myös siihen että he käyttävät vapaaehtoisesti omaa rahoitustaan täydentääkseen yhteiskunnan tarjoamia palveluita. Tämä onnistuu esimerkiksi yhdistämällä julkisen rahoituksen palvelusetelillä saatua rahoitusta omaan täydentävään rahoitukseen.
Oma rahoitus ei saa pienentää kansalaisen oikeutta julkiseen rahoitukseen. Yksityinen varallisuus tukee hyvinvointipalvelujen rahoitusta etenkin ikääntyneiden hyvinvointipalveluiden järjestämisessä. Yksityisen rahoituksen täytyy kuitenkin perustua vapaaehtoisuuteen eikä esimerkiksi vanhuksen omaisuutta saa väkisin takavarikoida.
Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja
