Kauppalehden uutispäällikkö Mikko Metsämäki esitti kolumnissaan 13.8. veroa lottovoitoille. Metsämäen mukaan 30 %:n verolla kerättäisiin valtion kassaan 300 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä hetkellä lottovoitto on saajalleen verovapaata tuloa ja arpajaisten toimeenpanija suorittaa arpajaisveroa 12 % tuotosta. Tuotto saadaan, kun arpajaisiin osallistumiseksi suoritetuista rahapanoksista vähennetään pelaajille voittoina maksetut määrät.
Valtiontalousarvion näkökulmasta esitys lottoverosta on houkutteleva, joten pysähdytään hetkeksi pohtimaan.
Mihin lottovoittojen verovapaus perustuu? Syitä on varmasti useita, mutta tarkastellaan asiaa verojärjestelmän näkökulmasta. Suomen verojärjestelmä perustuu laajaan tulokäsitteeseen. Tuloverolain mukaan kaikki rahana tai rahanarvoisena etuutena saadut tulot ovat veronalaisia, ellei erikseen ole muuta säädetty. Lottovoitot onkin vapautettu verosta nimenomaisella säännöksellä.
Toinen yleinen periaate on, että samasta tulosta maksetaan vero vain kertaalleen. Tuloveroa ei makseta esimerkiksi sellaisesta tulosta, josta menee perintö- tai lahjavero. Ajatus veron kertaalleen maksamisesta ulottuu verovelvolliseen itseensä. Kun omaisuus vaihtaa omistajaa, tulee se yleensä uudelleen verotuksen piiriin. Esimerkiksi lahja- ja perintöveroa pidetään hyväksyttävänä tapana verottaa omaisuutta, joka voi olla osittain verotettu esimerkiksi palkkatulona tai pääomatulona varallisuuden aikaisemmalla omistajalla. Toinen juttu taas on, että lahja- tai perintövero voi käytännössä osoittautua epäoikeudenmukaiseksi tilanteessa, jossa saatua omaisuutta ei pysty syystä tai toisesta realisoimaan.
Kahdenkertaisesta verotuksesta puhutaan yleensä silloin, kun veroa peritään samasta tulosta useaan otteeseen. Tyypillinen esimerkki liittyy kansainvälisiin tilanteisiin, joissa tulon lähdevaltio ja verovelvollisen asuinvaltio verottavat samaa tuloa. Asia ratkeaa yleensä siten, että asuinvaltio hyvittää muualle maksetun veron, kunhan se on verosopimuksen mukainen.
Kahdenkertaista verotusta käytetään myös yrityksen ja sen omistajan välistä verotusta kuvattaessa. Verotusta voidaan pitää kahdenkertaisena silloin, kun yritys ja sen omistaja ovat käytännössä rinnastettavissa toisiinsa. Suomessa yritystulon kahdenkertainen verotus on poistettu osittain; yritys maksaa yhteisöveroa ja tulon siirtyessä edelleen omistajalle osa tulosta verotetaan pääoma- ja/tai ansiotulona.
No, miltä lottovoittojen verotus näyttää tätä kehikkoa vasten? Tuloverotuksen pääsääntö kaiken rahana ja rahanarvoisen edun verottamisesta näyttää sopivan myös lottovoittojen verotukseen. Kun sukelletaan verotuksen seuraavalle tasolle eli tulojen jakamiseen ansio- ja pääomatuloihin, asia hieman mutkistuu.
Pääomatulona pidetään muun muassa omaisuuden tuottoa, luovutuksesta saatua voittoa ja muuta sellaista tuloa, jota omaisuuden voidaan katsoa kerryttäneen. Olisiko lottoajan lottokuponkiin sijoittamaa panosta siis pidettävänä omaisuutena, jonka tuottoa lottovoitto on? Ajatus vaikuttaa hieman kaukaa haetulta, kun panoksen ja tuoton välillä on yleensä ilmeinen epäsuhta. Lottosijoittajan mahdollisuudet harjoittaa onnistunutta sijoitusstrategiaa ovat myös huomattavasti rajallisemmat kuin niin sanotussa normaalissa sijoitustoiminnassa. Näillä perusteilla lottovoitto ei näyttäisi sopivan pääomatulojen kategoriaan.
Ansiotuloa on puolestaan muu tulo kuin pääomatulo, muun muassa palkka ja sen sijaan saatu etuus eli ansiotulot ovat eräänlainen kaatoluokka. Myös lottovoiton verovapaudesta on säädetty ansiotulon veronalaisuutta käsittelevässä tuloverolain osassa. Lottovoiton verovapaus koskee arpajaisverolain tai vastaavan ETA-valtion sääntelyn piiriin kuuluvia voittoja ja muut kuin laissa säädetyt arpajaisvoitot ovat veronalaista ansiotuloa. Tuloverolain nykysääntelyn valossa lottovoittoa tulisi siis pitää ansiotulona.
Perusajatus ansiotulopuolella kuitenkin on, että tulon eteen on tehty työtä ja tulo on korvausta tästä työstä. Lottokupongin vieminen kioskiin tai täyttäminen netissä ei tätä kriteeriä täytä. Tällaisista ansioista voiton saaminen ei ole kiinni, vaikka selvää onkin, että ilman näitä toimia voittoa ei voi saada. Lottovoitto ei siten ole helposti sovitettavissa tuloverotuksen periaatteisiin, vaikka ensisilmäyksellä se vaikuttaakin mahdolliselta.
Sopisiko nykyjärjestelmään paremmin, että lottovoittoa verotetaan lahjana? Lottovoittoa voitaneen pitää lahjan tavoin ilman omaa ansiota saatuna tulona. Lottoarvonnassa omaisuuden siirron peruste on luonnollisesti varsin erilainen kuin lahjassa, jossa tarkoituksena on lahjoittaa tietty omaisuus nimetylle taholle. Omaisuuden siirtyminen ja oman ansion puuttuminen tekevät kuitenkin lottovoitosta helpommin lahjaan kuin ansio- tai pääomatuloon rinnastettavan. Lottovoitto voisi siis olla lahjan kaltaista tuloa, vaikka lahjana sitä ei suoranaisesti voikaan pitää.
No, entäpä vaatimus yhdenkertaisesta verotuksesta? Muodostuuko periaatteen noudattaminen ongelmaksi, jos arpajaisten järjestäjän verovelvollisuus säilyisi ennallaan? Tehdään pieni vertailu yritys- ja osinkoverotukseen. Yritys maksaa tekemästään tuloksesta yhteisöveroa ja omistaja saamastaan osingosta pääomatulo- ja/tai ansiotuloveroa. Veroa peritään samasta tulosta, mutta eri perusteella. Arpajaisvero ja lottovero noudattaisivat samantyyppistä, joskaan ei identtistä, periaatetta; arpajaisvero peritään verovelvollisen saamasta tuotosta ja lottovero lottoajalle jaetusta voitosta. Kun otetaan huomioon, että lottovoiton maksajan ja saajan välinen yhteys lienee huomattavasti löyhempi kuin yrityksen ja sen omistajan välinen yhteys, kahdenkertaista verotusta ei voitane pitää lottoveron ongelmana.
Verojärjestelmän perusperiaatteet eivät siis pikaisen pohdinnan jälkeen näyttäisi muodostuvan esteeksi lottoveron lanseeraamiselle, vaikka lottovero ei verojärjestelmän nykyisiin lokeroihin sujahdakaan. Käytännön tasolla lottoveron kerääminen erilaisista arpajaispeleistä voisi osoittautua haastavaksi, mikä taas herättää kysymyksen siitä, eikö olisi yksinkertaisempaa nostaa arpajaisveron tasoa. Lisäksi lottovoiton muut verovapauden perusteet, veron käyttäytymisvaikutukset ja arvioitu tuotto ovat asia erikseen.
Ann-Mari Kemell on johtaja Keskuskauppakamarissa
