Blogit 2016
-
KORPELA 30.12.2016
Kilpailu veroista kovenee
Valtioiden kilpailu yrityksistä näkyi vielä viime vuosikymmenellä erilaisina verohelpotuksina. Suomi kilpaili lähinnä verokannalla, mutta monissa muissa maissa oli erilaisia houkuttimia kansainvälisille yrityksille. -
SCHAUMAN 23.12.2016
Joustava Vanhempainvapaa 1.0.
Tulevaisuudessa vanhempainvapaa ei voi enää olla vain yhdenlainen; se pitää voida räätälöidä erilaisille perheille sopivaksi. -
LILJESTRÖM 22.12.2016
Fed nosti korkoa – kääntyikö trendi ylöspäin?
Yhdysvaltain keskuspankki vastasi torstaina markkinoiden odotuksiin ja nosti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä. Vuonna 2017 koronnostoja voi tulla kolmekin. Kuinka korkealle koroissa päädytään? -
VANNE 22.12.2016
Veroja vähentävät verot
Työeläkevakuutusmaksut ovat veroja, mutta ne ovat myös verovähennyksiä. -
PALOLA 21.12.2016
Moni asia on itsestämme kiinni
Joulua odotellessa mieleen tulevat joulun sanoman yleishumaanit sanat: Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Inhimillisen sanoman toteutuminen on kokonaan meistä itsestämme kiinni. -
KALLIOMÄKI 21.12.2016
Hiotaan ja varmistellaan, muttei viestitä
Asiantuntijuuteen kuuluu, että työtä valmistellaan huolella. Päätöksentekoon puolestaan kuuluu, että asiantuntijatietoon paneudutaan kunnolla. -
GORSCHELNIK 20.12.2016
Ennusteita, toive joulupukille ja sijoittajan uudenvuodenlupaus
Mitä sijoittaja toivoo joulupukilta? Mikä on sijoittajan uudenvuodenlupaus? -
PURSIAINEN 20.12.2016
Trumpin vaalivoitto ja Leijonien MM-kulta 1995
Onko Trumpin vaalivoitolla ja Leijonien jääkiekon maailmanmestaruudella 1995 jotain yhteistä? -
ALAVALKAMA 16.12.2016
Parkkipaikka meille ja heti
Olipa taloyhtiössä paljon tai vähän pysäköintipaikkoja, niistä syntyy aina kinaa. Mutta kenen kuuluisi saada paikka ja mitä siinä saa säilyttää? Asunto-osakeyhtiölaista ei löydy apua tähän pulmaan. -
PETÄINEN 16.12.2016
Hei, syödäänkö yhdessä?
Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Luvassa on sen seitsemän sortin juhlaa ja juhlateemaa. Entä jos juhlistaisimme pyöreitä vuosia istahtamalla yhteiseen ruokapöytään entistä useammin? -
KAUPPI 15.12.2016
Harmaat puliveivarit kuriin!
Hyvinvointiyhteiskunnalla on Suomessa laaja tuki kansalaisilta. Hyvinvointiyhteiskunnassa avainsana on yhteisvastuu, mikä käytännössä tarkoittaa, että kansalaisten työpanoksesta ja yrittäjyyden hedelmistä merkittävä osa kerätään veroina yhteiseen kirstuun. Sieltä rahat sitten palautetaan julkisina palveluina ja tulonsiirtoina takaisin kansalaisille. -
HOKKANEN 13.12.2016
Joulupuuron alvit
Syökäämme siis huoleti joulupuurot glögillä alas huuhtoen ja hetki työkavereiden kanssa leppoisasti joulusuunnitelmista rupatellen. Alvinkin voi puurosta huoletta vähentää, sillä kysehän on yrityksen tärkeimpien rattaiden rasvaamisesta. -
BROTHERUS 9.12.2016
Illallinen kotiin ja muita palveluja joululahjaksi
Musiikki, kirjat, kartat, pöytätietokoneet ja monet muut tavarat löytyvät nykyään älypuhelimen sisältä. Etenkin nuoret aikuiset ovat siirtyneet ”tavaroiden hamstrauksesta” ”kokemusten keräilyyn”. Tällöin tavaroiden sijaan palvelut korostuvat – ja palvelut eivät tunnetusti vaadi runsaasti tilaa. -
BJERSTEDT 8.12.2016
Talous tervassa – auttaako trumpismi?
Markkinat pääsivät yllättämään useimmat talouden tarkkailijat reagoimalla myönteisesti Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen. Onko uuden presidentin uumoiltu talouspolitiikka sitten vedenjakaja, joka muuttaa talouden suuntaa? -
KIRKKO-JAAKKOLA 7.12.2016
Kiinteistöverolotto
Teoriassa kiinteistövero on verojen parhaimmistoa, koska maapohjaan kohdistuva vero ei muuta ihmisten käyttäytymistä. Käytännössä kiinteistövero on paljon muutakin. -
AHTI 2.12.2016
Italialainen kansanäänestys, ja mitä siitä seuraa?
Ei-äänestystulos ei liioin sysää Italian taloutta lamaan. Sama horros jatkuu, ja sen oireet hidas talouskasvu, korkea työttömyys ja todella korkea nuorisotyöttömyys. -
MARTTINEN 1.12.2016
Soteen ei kuulu veroparatiisi
Kun Diakonissalaitoksen omistama terveyspalveluyhtiö Diacor ilmoitti yhdistymisestään Terveystalon kanssa, jotkut poliitikot parahtivat. ”Taas valuvat suomalaisten terveydestä riistetyt voittorahat veroparatiiseihin!” Mutta käykö niin? Ja onko se ylipäänsä suunta, johon edetään? -
UUSITALO 30.11.2016
Suomen ihme
Tilastokeskus, tuo totuutta kunnioittavan ajan keskeinen instituutio, juhlisti etukäteen Suomen itsenäisyyden satavuotista taivalta kokoamalla listan asioista, joissa olemme maailman kärjessä. -
LEHTINEN 29.11.2016
Trump, Berlusconi ja Keynes
Miljardööri, populisti ja öykkäri, jonka joihinkin pureva viehätysvoima perustuu rehvakkaaseen huonoon käytökseen ja piittaamattomuuteen yleisesti hyväksytyistä säännöistä. Tällä tavalla voi tulla valituksi presidentiksi, varsinkin jos riittävän moni on jo valmiiksi tyytymätön valtaapitävän poliittisen eliitin toimintaan. -
PIISPANEN 28.11.2016
Kaikki joukolla puolivälitarkastelemaan
Politiikan, työmarkkinoiden ja talouden toimijoilla on katse jo huhtikuussa. Joillakin se on enemmän alkukuun kuntavaaleissa, mutta kaikilla hallituksen puolivälitarkastelussa. Hallitus pitää kehysriihensä huhtikuun lopulla, 24.-25.4.