Iso-Britannian mahdollisen EU-eron vaikutuksista käytävä keskustelu kiihtyy eri puolilla Eurooppaa seuraavien neljän kuukauden aikana. Se jatkuu varmuudella myös kansanäänestyksen jälkeen, oli tulos mikä tahansa.
Keskusteluun tuo konkretiaa ajankohtainen tilanne: heikot talousnäkymät, Syyrian kriisi, pakolaiskriisi Euroopassa, populismin nousu politiikassa ja näiden teemojen johdannaiset eri puolilla Eurooppaa. Pelko ja epävarmuus käperryttävät ihmisiä tuttuun ja turvalliseen. Mihin enää tarvitaan Euroopan unionia?
Sanottakoon tässä heti, että olen vahvasti Iso-Britannian EU-jäsenyyden puolesta. Kansanäänestyksen lupaaminen oli alun perin suuren luokan virhe pääministeri Cameronilta. Taustalla olivat sisäiset puoluepolitiikkaan liittyvät kysymykset, ei niinkään aito tarve kyseenalaistaa EU-jäsenyyttä. Tämä on tietysti vain jälkiviisautta, jonka avulla ei päästä pälkähästä.
Lieventävänä asianhaarana on brittien alun perinkin traumaattinen suhde Euroopan integraatioon. Kun Churchill vuonna 1946 ehdotti Euroopan yhteisön perustamista, hän tarkoitti yhteisöä, jossa UK ei ole mukana. Kun EEC:a sitten ryhdyttiin perustamaan, brittejä pyydettiin mukaan, mutta nuuhkittuaan tarjolla olevia antimia, nämä kohteliaasti kieltäytyivät.
Kun EEC sitten vastoin luuloa syntyikin, pyrki UK mukaan, mutta de Gaullen vastustuksesta pyyntö hylättiin ja UK joutui hoitamaan Eurooppa-integraatiotaan EFTAN varassa. Vasta kun de Gaulle lopulta väistyi, aukenivat EEC:n ovet myös UK:lle. Kun asian järkevyydestä ei oltu aivan varmoja, järjestettiin vuonna 1975 vielä kansanäänestys, jonka tulos oli selkeä: kaksi kolmannesta briteistä oli jäsenyyden kannalla.
UK:n kompleksinen suhde EU:hun on heijastunut myös siinä, että britit ovat rakentaneet vuosien kuluessa itselleen erityisaseman EU:n sisällä erilaisine poikkeuksineen: EMU, Schengen, sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka, sisä- ja oikeusasiat sekä Margaret ”I want my money back” Thatcherin vaatimat budjettialennukset.
Ei ole salaisuus, että UK:n vastaan haraaminen integraation edistämisessä EU:ssa ärsyttää monia muita jäsenvaltioita, ei vähiten perustajavaltioita ja muita Euroopan integraatioon myönteisesti suhtautuvia. Tämä on omiaan vahvistamaan ajatusta usean vauhdin EU:sta. Integraatiomyönteisessä leirissä on esiintynyt jopa ajatuksia, joiden mukaan Brexit olisi siunaukseksi EU:lle, koska näin päästäisiin lopulta eroon brittien aiheuttamasta integraatiokitkasta. Tämä näkemys korostuu siinä, että jopa myönteinen kansanäänestystulos olisi EU:n kannalta huono: EU-integraatio jatkuisi vielä tiukemmassa brittijarrutuksessa.
Brexit- keskustelun hyöty on viime kädessä siinä, että se pakottaa pohtimaan EU:n eksistentiaalisia kysymyksiä. Se laittaa peilin EU:n eteen. Mitä, jos EU:a ei olisi; perustettaisiinko se nyt? Mitä on Eurooppa ja eurooppalaisuus? Mitä muuta se on kuin talous? Historia, kulttuuri? Miksi meillä on rajoja? Mitä tarkoittaa kansallinen itsemääräämisoikeus? Missä asioissa sitä on globaalissa maailmassa; missä asioissa sitä tarvitaan ja miksi? Vastauksista näihin kysymyksiin hahmottuvat aika helposti Euroopan unionin piirteet.
Varatuomari Jukka Ahtela, Ahtela Consulting Oy
