Yksityiskohtien ja päivän puheenaiheiden ohessa on joskus hyvä pysähtyä miettimään mihin olemme menossa isommassa kuvassa.
Paljon puhutaan jakamistaloudesta, siitä, että tavaroiden omistus korvautuisi jatkossa yhä enemmän niiden lainaamisella ja käyttöoikeuksilla. En usko tähän suuressa mittakaavassa, sillä pieniarvoinen lainaaminen tuo mukanaan myös isot sopimus- ja aikakustannukset. Sen sijaan arvelen, että monissa suuremmissa henkilökohtaista taloudenpitoa määrittävissä tilanteissa omistaminen tulee korvautumaan käyttö- ja palvelusopimusten hankkimisella.
En usko, että tulevaisuudessa perheet omistavat kukin omat kesämökkinsä, joilla viihdytään pari viikkoa vuodessa ja loppuaika menee selviytyessä mökkiin liittyvistä erilaisista vaatimuksista. Lomailupalvelujen osto muuttuu jatkuvasti helpommaksi, ja volyymien kasvaessa hintatasot laskevat.
Sen sijaan että hakisimme jatkossakin kaupasta itse ruuhka-aikaan kaksin käsin ruokaa, elintarvikkeet tuotaneen pian eri muodoissa kotiin ja suoraan käyttöön. Ehkä emme kohta maksakaan maidosta ja ruisleivästä, vaan ruokakassipalvelusta tai aterioista.
Autoa tuskin makuutamme kauaa enää parkkipaikalla, vaan hankimme liikkumisen monipuoliset käyttöpalvelut sopivasta yrityksestä.
Digitaalisuus tuo mukanaan helppokäyttöiset palvelualustat, suuremmat mittakaavat, kilpailun ja alemmat hinnat. Tämän periaatteen murtautuminen läpi kotitalouksien henkilökohtaiseen taloudenpitoon näyttää meille mihin digitalisaatiosta mikrotasolla on.
Eikö sitten omistaminen tule edullisemmaksi kuin vuokraaminen? Asunto pääkaupunkiseudulla on tässä suhteessa poikkeus – se on välttämättömyyshyödyke, joka toimii myös hyvänä sijoituskohteena. Auton, kesämökin, ja monen muun kohteen kohdalla on toisin.
Omistaminen pelkistyy yhä enemmän sijoittamiseksi, varallisuuden kasvattamiseksi, sekä mahdollisesti yritysdemokratian kautta tapahtuvaksi kansankapitalismiksi. Omistamisen yhteys palveluiden ja tavaroiden käyttämiseen heikentyy digitalisaation myötä.
Voi olla, että myös ihmisten toimeentulosta yhä suurempi osa perustuu jatkossa erilaisiin sopimussuhteisiin – oman työn myymiseen palasina eri ostajille.
Mikä siis on tulevaisuuden sopimusyhteiskunta? Se on sinun henkilökohtainen, digitaalinen sopimussalkkusi, jossa hallinnoit yhtäaikaisesti niin tilaamiasi (esim. ruoka, siivous, liikkuminen, sähkö jne) kuin myymiäsi ja toimittamiasi palveluja, liittyivät ne sitten kirjoittamiseen, maalamiseen, opettamiseen – mikä ikinä onkaan oman osaamisalueesi ydintä.
Teollisen työn muuttumisen myötä (automatiikka, 3D –tulostus) “tee-se-itse –teollisuus” eli uusi käsityöläisyys voi kehittyä kilpailukykyisemmäksi ja uusia palveluja ja teollisuutta yhdistäviä yrityksiä syntyä yhä enemmän.
Mitä tällaiset muutokset merkitsisivät tavallisen ihmisen kannalta?
Kun arvonluonti siirtyy isojen yritysten pistemäisistä keskittymistä uusiin verkostoketjuihin, tämä avaa uusia hienoja mahdollisuuksia yksittäisille ihmisille ja yrityksille. Toisaalta se haastaa jatkuvasti erityisesti toimialojen valtaapitävät jätit niin finanssi-, energia- kuin logistiikka-aloilla.
Ville Kopra toimii johtavana asiantuntijana Miltton Networks Oy:ssä
