Vietin erään sijoittajaryhmän kanssa viikon Japanissa ja Hongkongissa. Matkan tavoitteena oli selvittää, mitä maailmantaloudessa tapahtuu.
Aasiaa pidetään yleisesti maailmantalouden kasvumoottorina laajan väestöpohjan ja erityisesti Kiinan viime vuosiin kestäneen ennennäkemättömän BKT:n kasvun ansiosta. Japani puolestaan koki sodan jälkeisen "talousihmeen," joka päätyi 1990-luvulla kiinteistö- ja osakemakkinoilla syntyneen kuplan puhkeamiseen. Tämän jälkeen Japanissa oli pitkään vähän hiljaisempaa, ja vasta viime vuosina Japanin pääministeri Shinzo Abe on saanut maata vaivaavan deflaatio- ja omaisuusarvojen putoamiskierteen katkeamaan. Tästä syystä koin, että Aasia olisi oikea paikka selvittää, mitä maailmassa oikein tapahtuu.
Ensimmäinen ja tärkein havaintoni on, että vaikka Kiina on kehittyvä talous ja Japani on kehittynyt ja vauras teollisuusmaa, niin ongelmat ovat täysin samoja. Otan seuraavaksi esille muutamia esimerkkejä.
Aloitetaan velkaisuudella. Molempien maiden velkaisuus on jopa verrattuna Kreikkaan aivan järkyttävällä tasolla. Kiinan julkinen velka suhteessa BKT:hen on n. 250 % ja Japanin n. 230 %. Molempien maiden talouskasvu ja sosiaalinen rauhallisuus on siis aikaansaatu velkaelvytyksellä. Kiina on lisäksi tukenut talouskasvuaan paikallishallintojen myöntämillä lainoilla ja määräämällä pankkisektorin lisäämään luototustaan. Kukaan ei tarkkaan tiedä, miten paljon paikallishallinnot ovat myöntäneet lainoja, mutta erään länsimaisen salkunhoitajan mukaan "useimmat lainat olisivat defaultaneet länsimaisilla standardeilla". Todellisuudessa lainoja ei ole kaatunut kuin muutama, mutta syynä ei ole hyvä luottolaatu vaan hallinnollinen päätös tukea taloutta.
Velan kasvusta voidaan siirtyä kysymykseen, mihin rahat on käytetty?
Japanissa elvytys on pysäyttänyt erityisesti suurkaupungeissa kiinteistöjen hinnan putoamisen ja teollisuuden investoinnit ovat kääntyneet hienoiseen nousuun. Lisäksi osaa osakemarkkinan noususta Japanissa selittää keskuspankin osakeostot. Nikkei ei siis ole noussut pelkästään yksityissijoittajien takia, vaan takana on ollut Japanin keskuspankki sekä eläkejärjestelmä, jota keskuspankki "kehotti" ostamaan osakkeita.
Kiinassa rahaa on kulunut infrastruktuurihankkeisiin sekä teknisesti vanhentuneen raskaan teollisuuden tukemiseen. Suuressa osassa raskasta teollisuutta toiminta ei ole kannattavaa, mutta sitä tuetaan sosiaalisin perustein, koska keskushallinto ei halua yhteiskunnallisen vakauden järkkyvän. Rahaa on kanavoitunut myös kiinteistösektorille, Kiinassa on tier 1 kaupunkeja, joissa asuntojen hinnat ovat nousseet 60 % vuodessa! Kokonaisuutena voi siis todeta, että suuri osa sijoituksista Aasiassa on kanavoitunut kiinteistöspekulointiin tai taloudellisen lisäarvon näkökulmasta kyseenalaisiin projekteihin.
Kehitys ei ole ollut kotitalouksille suotuisaa. Japanin kansa vanhenee ennätysvauhtia (yhdessä Suomen ohella), ja maan väestöpyramidi näyttää katastrofaaliselta huoltosuhteen osalta lähivuosikymmenien aikana. Kiinan tilanne on lähes yhtä huono, koska vasta hiljattain poistettu yhden lapsen politiikka on johtamassa samantyyppisiin ongelmiin kuin Japanissa muutaman vuosikymmenen kuluttua.
Huonon huoltosuhteen lisäksi myös kuluttajien tulevaisuudenusko ja halu kuluttaa on varsin alhainen. Kotitalouksien mahdollisuutta kuluttaa rajoittaa omistusasumisen kalleus ja korkeat vuokrat, jotka johtuvat asuntojen korkeista hinnoista. Myös työelämän ehtoja on heikennetty. Esimerkiksi Japanissa yli 40 % työvoimasta on pätkätyösuhteissa, joissa eläkkeen ja sosiaaliturvataso on paljon huonompi kuin vakituisilla työntekijöillä. Kiinassahan sosiaaliturva perustuu pitkälti perheeseen ja aikuisiin lapsiin, joten se on jopa Japania heikompi. Kun nämä kansan ostovoimaa heikentävät asiat ottaa huomioon, ei ole ihme, että kysyntä ja yksityinen kulutus ei kasva nopeasti.
Näiden tietojen ja kokemusten valossa koen samanaikaista helpotusta ja epätoivoa. Suomalaisena koen helpotusta huomatessani, että ongelmat ovat täsmälleen samoja niin Aasiassa kuin Suomessakin. Meilläkin puhutaan hallituksen päättämättömyydestä ratkoa ongelmia palkkojen, työaikojen, eläkkeiden ja sosiaaliturvan osalta. Suomessa tai Euroopassa ei kunnon kasvua ole kohta koettu seitsemään vuoteen.
Tähän asti minulla on ollut käsitys, että muilla menee meitä paremmin, koska emme ole löytäneet itse ratkaisua ongelmiimme. Epätoivoani kasvattaa havainto, että ongelmat ovat paljon laajemmat ja universaalimmat kuin, mitä olin luullut. Samoin ratkaisu kaikkialla on ollut velkaelvytys. Tämä matka avasi silmäni huomaamaan, että Suomi on vain pieni osanen maailmantalouden korttitaloa, jota velka pitää kasassa.
Aarni Pursiainen on Henki-Fennian sijoitusjohtaja ja Fennian arvopaperijohtaja
