Opintotukeen on hallitusohjelman mukaisesti odotettavissa jälleen muutoksia. Uudistusta selvittävän professori Roope Uusitalon selvitystyön pitäisi valmistua helmikuun loppuun mennessä. Hallitusohjelman tavoitteet huomioon ottaen on varsin todennäköistä, että opintotuen lainapainotteisuus kasvaa. Opintolainaa ei pidä nähdä mörkönä.
Hallitusohjelman kirjauksen mukaan säästötavoitteena on 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa. Kirjauksessa on lisäksi edellytetty, että opintorahan, asumislisän ja lainan tason on noustava vähintään 1 100 euroon.
Jos valtion tarjoamia resursseja on vähennettävä, mutta tuen kokonaistasoa samaan aikaan nostettava, on rahaa tultava lisää jostain muualta kuin valtion kirstusta tai sitten tukea on maksettava lyhyemmän aikaa. Nyt opintotuki koostuu valtion maksamista opintorahasta ja asumislisästä sekä valtion takaamasta opintolainasta. Onkin helppo otaksua, että opintolainalla saattaisi jatkossa olla nykyistä merkittävämpi rooli opintotukikokonaisuudessa.
Finanssialan toive on, että opintotukea ja -lainajärjestelmää uudistettaisiin kestävällä tavalla. Tempoilusta ja alituisesta muutoksesta ei ole tässäkään asiassa hyötyä, vaan koulutusta on tuettava pitkäjänteisesti. Nykymalli ei ole ollut voimassa kahta vuottakaan: verovähennykseen perustuva opintolainan takaisinmaksuhelpotus vaihtui syksyllä 2014 aloittaneille opiskelijoille uuteen lainahyvitysmalliin. Hyvä niin, sillä verovähennykseen perustuva systeemi oli monelle hankala hahmottaa.
Nykyään opintonsa aloittava saa tavoiteajassa valmistuttuaan opintolainahyvityksen, jossa valtio maksaa opiskelijan puolesta 40 prosenttia opintolainan 2 500 euroa ylittävältä osalta. Malli on selkeä ja suoraviivainen – nostat lainaa, mutta takaisinmaksun koittaessa kaikkea ei tarvitse maksaa takaisin.
Opintojen rahoittamista lainalla pelätään turhaan. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi on opiskelijoiden osalta varsin velaton maa. Muissa Pohjoismaissa lainanotto on yleisempää, Islannissa tuki on kokonaisuudessaan lainaa ja Norjassakin lainapohjaista. Lainapainotteisuuden lisääminen ei naapuritarkastelussa vaikuta kohtuuttomalta.
On tosin selvää, että lainan ottohalukkuutta vähentää heikko taloustilanne ja epävarmuus tulevasta työpaikasta. Siitä huolimatta opintolainakanta on Suomen Pankin tilastojen mukaan jatkuvasti vain kasvanut. Uskoa tulevaan ja omaan takaisinmaksukykyyn siis on, kuten työelämää varten opiskelevalla kuuluukin olla.
Opintotukiuudistuksen taustalla on osaksi tavoite saada opiskelijat nykyistä nopeammin työelämään. Tukimallien pyörittelyn lisäksi kannattaisi pohtia muitakin keinoja valmistumisen nopeuttamiseksi. Työssäkäynnin on usein nähty hidastavan opintoja ja vievän fokusta pois täysipainoisesta oppimisesta. Työn roolin voisi kuitenkin nähdä myös opintoja nopeuttavana elementtinä, jos työ tukee opintoja sopivalla tavalla.
Helsingin Sanomat kirjoitti muutama päivä sitten 14 ammattikorkeakoulun hankkeesta, jossa pohditaan, miten työssä oppiminen saataisiin pelkkää harjoittelua vahvemmin liitettyä opintoihin ja miten työstä voisi saada opintopisteitä. Tässä ollaan tismalleen oikealla polulla.
Finanssialalla on työn ohessa mahdollisuus suorittaa finanssialan ammattitutkinto niin sanottuna näyttötutkintona. Tutkintoa suoritetaan vain noin 100 kappaletta vuodessa. Tutkintojen suosiota on hidastanut järjestelmän monimutkaisuus ja hallintokiemurat. Lisäksi alan esittämät tutkinnon uudistusehdotukset pyörivät vuosikausia Opetushallituksen byrokratiassa.
Ammatillisen koulutuksen reformi on nyt käynnissä hallitusohjelman mukaisesti. Samoin koulutustoimikunnat ja tutkintotoimikunnat hakevat uutta suuntaa. Toivon tässä vaiheessa koulutuksen uudistajilta riittävää rohkeutta rakentaa Suomeen sellainen koulutusjärjestelmä, joka vastaa tulevia ja nopeastikin muuttuvia työelämän tarpeita. Tulevaisuudessa nämä kaksi asiaa kun eivät voi toimia erillään, vaan oppiminen ja työ nivoutuvat yhä vahvemmin yhteen.
Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja
