Sisäministeri Petteri Orpo pohti reilu viikko sitten (HS 16.1.) tapoja saada pakolaiset mahdollisimman nopeasti työn syrjään kiinni. ”Oppisopimuskoulutus, työssä oppiminen, työn ja koulutuksen joustava yhteensovittaminen”, hän luetteli eri keinoja.
Siihen voisi liittyä alkuvaiheessa myös, että palkoissa joustetaan alaspäin, koska yritykset tuskin voivat maksaa kielitaidottomille samaa palkkaa kuin muille.
Työelämän portinvartijat asettuivat heti siilipuolustukseen:
”Sama palkka samasta työstä” (siitä riippumatta osaako sen hyvin vai aluksi hyvinkin huonosti?).
”Ei kaksia työmarkkinoita” (vaikka erityiskeinojen hylkääminen juuri johtaa kahtiajakoon; harmaisiin ja avoimiin markkinoihin).
Tai hurskaasti pää pensaaseen eli ”ratkaistaan asia koulutuksella” (ja palataan aiheeseen joskus 2020-luvulla).
Toki monet ay-miesten puheenvuorot olivat paljon rakentavampia kuin otsikoihin yltäneet tyrmäykset.
On selvää, että pakolaisilla on edessään pitkä tie ennen kuin edes pieni osa on uinut sisään suomalaisille työmarkkinoille. Jos 20-30-vuotiaat miehet aiotaan saada rehelliseen työhön ilman mitään erityisratkaisuja työsuhteissa ja/tai koulutuksessa, he ovat jo harmaapäisiä vanhoja ukkoja, kun ollaan niin pitkällä.
Jokainen maahanmuuttajista on yksilö. Useimmilla on pohjalla jonkin lajin osaamista, enemmän tai vähemmän. Tumpeloimmat peräkamarin pojat ovat jo ehtineet anoa paluukuljetusta kotiin.
Näiden osaamisten pohjalta pitäisi edetä räätälöidyin ratkaisuin, aloittamatta ihan nollapisteestä. Tavoitteena olisi päästä nopealla koulutuksella edes johonkin työhön kiinni ja sitten, jos halut ja kyvyt riittävät, vuosien mittaan vaikka kuinka pitkälle eteenpäin. Jos ihan normaalissa järjestyksessä aletaan tahkota läpi suomalaista koulujärjestelmää, ollaan toivottomalla tiellä.
Kielenopetuksen pitäisi jo nyt olla täydessä vauhdissa. Mutta ei ole järkeä olettaa täydellistä sijamuotojen hallintaa ennen kuin voidaan edetä muilta osin.
Pahin karhunpalvelus maahanmuuttajille on suojella heitä työnteolta. Tyypillisintä on estää alkuvaiheessa joustavat työehdot. Nimittäin perin harva voi toivoa ensi vaiheessa saavansa töitä niillä palkoilla, joita suomalaiselle ammattimiehelle maksetaan.
Myöhemmin kyllä, vaikka nopeastikin, kun työssä oppiminen etenee. Mutta se ei etene, jos portit ovat lähtökohtaisesti kiinni.
Tällaisista määräaikaisista joustoista ei saa tekemälläkään kahden kerroksen työmarkkinoita. Eikä suomalainen työmies oikeasti voi vakavissaan pelätä, että huonosti kieltä taitava maahanmuuttaja kalvaa häneltä työpaikan alta, jos saa aluksi harjoitellessaan huonompaa palkkaa.
Sen sijaan kahden kerroksen työmarkkinat luodaan, jos kynnys töihin pääsylle asetetaan liian korkeaksi. Silloin maahanmuuttajan vaihtoehdot kapenevat harmaan työn, sosiaaliluukun ja alamaailman suuntaan.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
P.S. Jos nyt onnistutaan, samoja tehokeinoja kannattaa hyödyntää myös syrjäytyneiden koulupudokkaiden vetämisessä työelämään.
