Kun tavallinen ihminen ryhtyy rahastosäästäjäksi, hän voi valita rahastostaan kasvu- tai tuotto-osuuden. Kasvuosuuden omistajat eivät saa rahastosta tuloja ennen kuin myyvät osuutensa. Sen sijaan tuotto-osuuksien omistajat saavat rahastosta vuosittaista ”osinkoa”.
Tuotto-osuuden ”osingosta” maksetaan joka vuosi pääomaveroa, kasvuosuudesta vasta kun se myydään. Mutta vaikka kasvuosuudesta ei joka vuosi makseta veroa, kukaan ei puhu rahastosäästäjän kohdalla veronkierrosta tai verosuunnittelusta.
Kasvurahastossa siis tuoton verotus siirtyy vuosien päähän. Siirretyn verotuksen ääriesimerkki on työeläkejärjestelmä, jossa ensin työ- eläkemaksu vähennetään verotuksessa ja vero maksetaan vasta eläkkeestä.
Samantapainen siirretyn veron malli oli aikanaan suosituissa vapaaehtoisissa eläkevakuutuksissa, jotka olivat ensin vähennyskelpoisia ja sitten verotettiin kokonaan eläkettä nostettaessa. Samalla periaatteella toimii ps-tilien nyttemmin hyvin pienimuotoiseksi nitistetty malli.
Hyöty siirretystä verotuksesta on monen mutkan takana. Monet vanhat eläkevakuutussäästäjät pettyivät ankarasti, kun huomasivat lopulta maksavansa eläkeläisen jyrkän progression mukaista veroa, johon upposi pienilläkin tuloilla jopa puolet säästöistä.
Aina on olemassa myös poliittinen riski verotuksen kiristymisestä odotusaikana, mikä onkin viime vuosina selkeästi toteutunut.
Pankeilla ja vakuutusyhtiöillä on tarjolla monia tuotteita säästäjälle ja sijoittajalle. On kapitalisaatiosopimusta (ks. Taloustaito 2/2016), säästöhenkivakuutusta ja erilaista eläkevakuutusta. Niihin ei liity verovähennyksiä, mutta tuotto verotetaan vasta nostettaessa.
Se että joitakin niistä kaupataan veroeduilla, ei takaa sitä, että ne olisivat lopulta verotuksellisesti yhtään sen edullisempia, kun muistetaan myös riskit. Esimerkiksi kapitalisaatiosopimuksissa tappioita ei pääse vähentämään toisin kuin rahastoissa tai suorissa osakesijoituksissa.
Eri vaihtoehtojen kannattavuuden ratkaisevat todennäköisesti aivan muut kuin verotustekijät. Hyvä ja/tai turvallinen sijoitustuotto, helppous ja kohtuulliset kulut ovat paljon verotusta merkittävämpiä. Tärkeintä, että vaihtoehtoja on olemassa. Yksi haluaa ajaa toyotalla, toinen bemarilla ja kolmas polkee fillarilla.
Kuluttajan – ja myös julkisuuden – kannalta on tärkeää, että eri vaihtoehdot ovat avoimesti vertailtavissa. Näin ei tällä hetkellä riittävästi ole, päätellen niistä väärinkäsityksistä, joita eri säästö- ja sijoitusmuotojen verotukseen liittyy.
Pahin väärinymmärrys on lyödä siirrettyyn verotukseen lähtökohtaisesti veronkierron tai verosuunnittelun leima. Se että jostain säästötuotteesta ei tänä vuonna makseta veroa, ei todellakaan tarkoita sitä, ettei siitä koskaan makseta veroa. Eikä edes sitä, etteikö lopulta maksettaisi jopa enemmän. Aika näyttää.
Antti Marttinen on Taloustaidon päätoimittaja
