Soteuudistus on kolmen ässän hallituksen yksi suurimpia koetinkiviä. Hallitus oli jo kertaalleen kaatua siihen. Panokset ovat suuret. Soteratkaisun pitäisi tehostaa palvelutuotantoa, parantaa kansalaisten palveluita sekä kaventaa terveyseroja. Samalla uudistuksella pitäisi pystyä hillitsemään alati kasvavia kustannuksia.
Miksi ihmeessä poliittinen keskustelu on pyörinyt viime kuukaudet lähes pelkästään hallintokysymysten ympärillä? Kuinka monta hallinnollista yksikköä tarvitaan pyörittämään palvelujärjestelmää? Pahimmassa tapauksessa maahan luodaan uusi väliportaan hallinto omine vaaleineen ilman, että palvelurakenteisiin juurikaan puututaan.
Onneksi viime viikolla päästiin jo enemmän asiaan palvelujen valinnanvapautta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamista käsitelleen selvitystyöryhmän jättäessä väliraporttinsa.
Väliraportti esittelee neljä mallia uudistukseksi. Kolmessa mallissa asiakas listautuu määräajaksi valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi ja voi valita valinnanvapauden piiriin kuuluvan yksittäisen tuottajan. Neljännessä mallissa sosiaali- ja terveyskeskus tuottaa kaikki palvelut ja asiakas voi valita vain asiointipaikan. Palveluja voi tarjota julkinen, yksityinen ja kolmannen sektorin tuottaja. Kaikissa malleissa valtio on sosiaali- ja terveydenhuollon pääasiallinen rahoittaja.
Valinnanvapaus on tärkeimpiä asioita koko soteuudistuksessa. Tehostaminen, palvelujen laatu ja kustannussäästöt – kaikissa näissä tavoitteissa avaintekijänä on järkevästi toteutettu valinnanvapaus.
Lisäksi sekä palveluiden järjestämisvastuisilla yksiköillä että asiakkailla on oltava kannustimet ohjata kaikkia tuottajia jatkuvasti tehostamaan ja kehittämään toimintaansa. Suorite- tai asiakasmaksujen osalta on oltava mahdollista periä asiakkaalta pienempi maksu, mikäli palvelun pystyy tuottamaan ”julkista taksaa” edullisemmin. Vain tällä tavalla luodaan sotepalveluiden markkinoille tehoa ja laatua lisäävää kilpailua.
Työryhmän raportissa on paljon hyvää, mutta moneen keskeiseen asiaan emme saa vielä vastauksia. Sote-sopassa on tältä osin pelkkää lientä.
Esimerkiksi julkinen palvelulupaus mainitaan raportissa, mutta sitä ei määritellä. Julkisen ja kansalaisen oman vastuun välinen raja on veteen piirretty viiva. Kansalaisille pitää kertoa selkeästi, mistä palveluista vastaa julkinen palvelujärjestelmä ja mistä he vastaavat itse.
Toinen iso puute on, että raportti sivuuttaa täysin, miten kansalaisten oma, vapaaehtoinen rahoitus voisi täydentää julkista rahoitusta. Juuri tähän julkisen ja yksityisen rahoituksen kumppanuuteen liittyy koko soteuudistuksen suurin potentiaali.
Erityisen tärkeää on tarkentaa oman rahan käytön roolia ikäihmisten hoivapalveluissa. Tarvitsemme tulevaisuudessa aiempaa enemmän yksityistä varallisuutta ikääntyvän väestön palvelujen rahoittamiseen. Samalla on huolehdittava siitä, että kertynyttä varallisuutta on mahdollisuus vapaaehtoisesti hyödyntää senioriaikana muuttamalla sitä ostovoimaksi.
Ihmisiä on rohkaistava varautumaan omaan tulevaisuuteensa. Kansalaisten on voitava vapaaehtoisesti käyttää omaa rahoitustaan täydentääkseen yhteiskunnan tarjoamia palveluita. Oma rahoitus ei kuitenkaan saa pienentää kansalaisen oikeutta julkiseen rahoitukseen. Sen pitää siis aina olla aidosti täydentävää, ei korvaavaa.
Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja
