Olin tammikuun alussa tutustumassa pakolaistilanteeseen Baijerissa. Kyse oli Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) hankkeesta, jonka puitteissa ETSK:n jäsenistä ja sihteeristön edustajasta koostuvat neljän hengen ryhmät vierailivat 11 EU:n jäsenmaassa sekä lisäksi Turkissa. Vierailujen tarkoituksena on kerätä tausta-aineistoa komitean valmistellessa omia ehdotuksiaan Euroopan pakolaistilanteen hoitamiseksi.
Kuten hyvin tiedetään, Saksa on pakolaisten suosituin kohdemaa Euroopassa. Se on tähän mennessä ottanut ylivoimaisesti eniten pakolaisia vastaan ja se on myös maa, joka on selkeästi viestittänyt toivottavansa pakolaiset tervetulleiksi. ”Willkommenkultur” oli aistittavissa kaikkialla. Tosin Kölnin uudenvuoden tapahtumat olivat juuri vierailuajankohtana nousseet uutisotsikkoihin. Samoihin aikoihin myös Baijerin ministeripresidentti Horst Seehofer oli esittänyt 200 000 pakolaisen ylärajaa vuotuiselle pakolaisten määrälle, näin haastaen liittokansleri Angela Merkelin linjauksen ”Wir schaffen es!”; me hoidamme tämän!
Passaun kaupunki Itävallan rajalla on Saksaan tulevien pakolaisten merkittävin sisääntuloväylä. Vierailumme aikana Passauhun saapui Itävallasta joka päivä noin 2 000 pakolaista. Määrä on käsittämättömän suuri. Kuitenkin tilanne vaikutti olevan hallinnassa. Yleinen suhtautuminen heijasti tuota ”wir schaffen es” -ajattelua. Tilanne on poikkeuksellinen, tämä kyllä hoidetaan, mutta kukaan ei jaksanut ajatella, että näin voisi jatkua kovin pitkään. Vastaanottokapasiteetin rajat ovat tulossa vastaan, ei vain Passaussa vaan muuallakin Saksassa.
Muutama havainto eri toimijoiden rooleista ja yhteistyöstä. Poliisiviranomaiset ottavat pakolaiset rajalla vastaan. Yhteistyö itävaltalaisten viranomaisten kanssa sujuu ilmeisen hyvin; Itävaltahan ei ota pakolaisia juurikaan vastaan. Poliisi rekisteröi pakolaiset suuressa vastaanottokeskuksessaan, jossa he saavat myös tarvittaessa lääkinnällistä ensiapua. Poliisi toimii kiinteässä yhteistyössä Saksan rautateiden (DB) kanssa, joka hoitaa pakolaisten kuljetukset muualle Saksaan, sen mukaan kuin osavaltioiden kesken on vastaanottamiskiintiöistä sovittu. Osa pakolaisista jää Passaun kaupunkiin.
Jo tässä vaiheessa hahmottuu Saksan liittovaltiorakenteiseen liittyvä haasteellinen erityispiirre. Hallintoviranomaisia, mukaan lukien poliisi löytyy sekä osavaltion tasolta että liittovaltion tasolta. Vastuunjako ja päätöksenteko ei aina ole helppoa. Tämän takia – tai tästä huolimatta – peräänkuulutettiin pysyvää koordinaatiojärjestelmää viranomaisten yhteistyön parantamiseksi. Tilapäisratkaisut eivät riitä.
Ilman kansalaisjärjestöjen ja yritysten tukea pakolaisten vastaanotto ei voisi toimia. Kyse on Punaisen Ristin ja muiden kansainvälisten toimijoiden lisäksi sosiaali-, terveys-, sivistys- ja asuntoasioiden kanssa toimivista järjestöistä. Yritysten lahjoitukset ovat myös merkittävä panostus samoin kuin opiskelijajärjestöjen vapaaehtoistoiminta. Myös eräiden saksalaisyritysten yritysneuvostot ovat aktiivisia pakolaisasioissa.
Pakolaisten kotouttamisen avainkysymykset lienevät tunnettuja kaikkialla: kielen oppiminen ja mahdollisimman nopea työhön pääsy. Baijerin kauppakamarin toiminta on tässä suhteessa esimerkillistä. Baijerissa on otettu käyttöön ns. 3+2 -malli, jossa pakolaisnuorille tarjotaan kolmen vuoden ammatillinen koulutus sekä sen jälkeen yrityksissä tapahtuva kahden vuoden harjoittelu. Tämä kaikki tapahtuu sillä riskillä, että turvapaikkahakemus saatetaan lopulta hylätä. Mallin katsotaan kuitenkin turvaavan pakolaisen asemaa ja tulevaisuuden näkymiä. Samoin sitä pidetään työnantajan näkökulmasta pitkäjänteisenä investointina, johon liittyvä riski kannattaa ottaa.
Saksassa pakolaiskysymystä on joskus rinnastettu Saksan (jälleen) yhdistymisen veroiseksi yhteiseksi ponnistukseksi. Rinnastus on ylevä, mutta ei aivan oikeaan osunut. Saksan yhdistymisessä tiedettiin alusta lähtien hankkeen laajuus ja tavoite. Kumpikaan näistä seikoista ei tällä hetkellä ole kirkas, kun puhutaan Euroopan pakolaistilanteesta ja sen näkymistä.
Varatuomari Jukka Ahtela, Ahtela Consulting Oy
