Jokainen itseensä kunnioittava bloggari on ehtinyt jo käsitellä ilmiötä ”post-fact tai post-truth age”. Minua kiinnostaa se aika, joka on kulunut ennen totuutta – hyvin tai huonosti.
Tutkimuslaitos julkaisee ennusteensa vaikkapa tulevasta talouskehityksestä. Vielä vuosi sitten ennuste olisi todennäköisesti otettu vastaan sen arvovaltaan kuuluvalla hartaudella, ja samansisältöinen uutinen olisi välitetty eri kanavissa samansisältöisenä, mutta nyt on toisin. Opponoijat ja epäilijät reagoivat heti, ja jos julkaistu tieto ei vastaa omaa maailmankuvaa tai taivu ajamaan omaa agendaa, se leimataan värittyneeksi.
Kuka tässä on paras ja oikea asiantuntija, kysytään. Tunnetaan vääryyttä: ainakaan minulle itselleni syntynyt käsitys ei kyllä yhtään vastaa nyt kerrottua. Ettei vain kyse olisi poliittisesti värittyneestä tiedosta? Haluan paikalle toiset ja vaihtoehtoiset faktat!
Vaikka jokaista instanssia kohtaan saattaa totuuden jälkeisessä aikakaudessa esiintyä epäilyjä ja kritiikkiä suruttomasti, väitän silti, että parhaiten paheksunnan ja nälvimisen ympäristössä pärjäävät ne, joilla on jo ennestään kelpo maine.
Nyt monen organisaation edustaja jo huokaisee helpotuksesta, että onneksi sentään meillä on rakennettu jo pitkään hyvää mainetta. Siksi onkin melkein ikävää ravistella turvallisuuden tunteessa uinuvat puhtoisen maineen kotipesät alas toteamalla, että maine ei ole asia, jota organisaation sisällä rakennetaan ja vaalitaan, vaan se syntyy tekemisen kautta.
Edelleen moni johtaja tai asiantuntija ajattelee, että kun pysytään poissa pahoista paikoista ja ollaan hiljaa, niin hyvin menee. Vaikeneminen tai niukkojen viestien ääritappiin silottaminen ei kuitenkaan ole mainetta kasvattavaa. Nykyiseen maineeseen ripustautuminen ei kanna pitkälle, vaan maine syntyy kommunikoimalla. Tänään vaalittu helmi on siis huomenna kalastettava uudelleen.
Maine luodaan ihmisten parissa, ei omissa palavereissa suunnitellen. Ylivarovainen viestintä ei kasvata kenenkään asiantuntijan tai minkään organisaation mainetta – sitä paitsi mitä sillä hyvällä maineella tekee, jos siitä ei tiedä kukaan muu?
Mainetta ei myöskään voi korvamerkitä vain organisaation johdolle. Itse asiassa jokainen työntekijä on organisaation paras maineen rakentaja, ja erityisesti asiantuntijat ovat avainasemassa silloin, kun käydään vuoropuhelua faktoista. Tällöin on asialle hyväksi, jos asiantuntija tunnetaan jo entisestään ja jos hänellä on hyvä julkikuva. Julkiseen älinään ei ole kovin uskottavaa ilmestyä vain silloin, kun hyökkäys on jo käynnissä.
Totuuden jälkeisen ajan sijaan panosten pitäisi olla siis ajassa ennen totuutta, sillä silloin jaellaan tulevia pelimerkkejä. Jos on osoittanut asiantuntemustaan ja ollut oma itsensä aiemminkin, kelpaa samalla tavalla mennä myös kohti arvostelun ryöppyä.
Sitä paitsi talousasioiden asiantuntijalla on aina myllerrystenkin keskellä tallella numerot, nuo lahjomattomat pienet merkit. Korviini tarttui äskettäin hauska kiteytys matemaatikko-työkaverini suusta: numerot eivät ole juuri koskaan päin peetä, mutta niiden tulkinnat usein ovat.
Kati Kalliomäki työskentelee viestintäjohtajana Eläketurvakeskuksessa
