Entinen valtionvarainministeriön budjettipäällikkö ja liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Juhani Korpela avasi mielipidekirjoituksella ytimekkäästi väyläyhtiöön liittyviä ongelmia Helsingin Sanomissa 21.4.2016.
Ydinviesti oli se, että käyttäjämaksu on vero, josta eduskunnan tulisi päättää. Suuret liikenneinvestoinnit ovat niin merkittäviä alue-, liikenne- ja elinkeinopoliittisia kysymyksiä, että ne demokraattisissa maissa myös päätettään eduskunnassa.
Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että EU:n vahtikoirat laskisivat väyläinvestointeihin otetut syömävelat myös Suomen julkisen velan määrään. Näin ollen liikenneinvestoinneissa säilyisi julkisen velan rajoite yhtiömallissakin. Juhani Korpela totesi, että halpaa investointilainaa valtio voi saada esim. Euroopan investointipankista, mikäli halua liikenneinvestointeihin olisi.
Korpela kehotti myös odottamaan ITC-yritysten ja autonvalmistajien mahdollisia teknologisia läpimurtoja, ennen kuin siirrytään polttoaine- tai autoverosta kohti kilometrilaskutusta. Tämä kuulostaa järkevältä varoitukselta, koska prototyyppeihin liittyy teknisiä, toiminnallisia ja taloudellisia ongelmia, kuten mahdollisesti valmistuvan Olkiluodon ydinvoimalahankkeen prosesseista on voitu oppia.
Yhtiömallin perusongelma ei siis ole vain mahdollinen valmistautuminen yksityistämiseen. Kysymys on kansanvallan kaventamisesta sekä verotuksen ja verovarojen käytön osalta. Liikenneväylät kytkeytyvät niin monin tavoin ihmisten arkeen, Suomen elinkeinoelämän menestykseen ja jopa puolustusvalmiuteen, että niistä perittävien maksujen ja niihin tehtävien investointien ei pidä lipua teknokraattien käsiin.
Tässä muutama ajatusleikki väyläyhtiön sisäisen logiikan ja yleisen edun mahdollisista törmäyksistä:
- Laivaliikenne olisi yhtiölle erinomainen lypsylehmä. Suomen tavara- ja matkustajaliikenteestä niin suuri osa kulkee meritse, että monopoliyhtiö voisi huoletta nostaa hintoja rahoittaakseen muita hankkeita. Vienti, vaihtotase ja kansantalous kärsisivät, mutta väyläyhtiö voisi hyvin.
- Kustannuslaskentaan innostunut ja kassavirrankasvattamisesta kiinnostunut yhtiönjohto nostaisi Lapin harvaan asutuilla selkosilla käyttäjämaksut sellaisiksi, että moottorikelkka ja polkupyöräliikenne lisääntyisivät yllättäen. Samaan aikaan Etelä-Suomessa kehäväyliin tulisi viisi kaistaa, koska kasvava liikenne toisi kaivattua kassavirtaa. Viis siitä, että seudun kaupungit ja kunnat haluaisivat supistaa henkilöautoliikennettä.
Nämä esimerkit voivat tuntua liioitellulta, mutta ne ovat vain eräitä mahdollisia yhtiömallin ongelmia. Riskinä on vielä perusinfran myyminen ulkomaisille sijoittajille, kuten edellinen hallitus nerokkuudessaan salli myydä sähköverkkoamme. Siinä on jo siirtynyt luonnollisen monopolin kautta verotusoikeutta ehkä pysyvästi kansallisen demokratian tuolle puolen.
Virkamiehistä ja asiantuntijoista demokratia on hidas, sotkuinen ja kömpelö päätöksentekotapa. Sen erinomaisuus perustuu kuitenkin siihen, että vaikeat asiat ja kiistat käsitellään avoimesti päätöksien kaikkia puolia tarkastellen. Asianosaiset voivat asioihin vaikuttaa ja tehdyt virheet voidaan korjata.
Tapio Bergholm on SAK:n erikoistutkija
