veronmaksajat.fi

Fed nosti korkoa – kääntyikö trendi ylöspäin?

Tom Liljeström

Yhdysvaltain keskuspankki vastasi torstaina markkinoiden odotuksiin ja nosti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä. Vuonna 2017 koronnostoja voi tulla kolmekin. Kuinka korkealle koroissa päädytään?

Keskuspankin perustelut koron nostamiselle ovat selkeät. Työhön osallistumisaste on laskenut lähelle 60 prosenttia, ja samaan aikaan työttömyys on puolittunut vuoden 2010 noin 10 prosentin huipusta nykyiseen alle viiteen prosenttiin. Inflaatio on tikittänyt tasaisesti ylöspäin noin nollasta vajaaseen kahteen prosenttiin. Muutamaan koronnousuun löytyy hyvin perusteita.

Ollaanko nyt trendimäisesti nousevien korkojen polulla? Vaikka lyhyen aikavälin askelmerkit ovat selkeät, pitkän aikavälin kestävä muutos koroissa ei välttämättä toteudu. Suurin rahan hintaa ja talouskasvua rajoittava tekijä on länsimaiden ikäjakauma.

Puheet, että länsimaat palaisivat pysyvästi 3-4 prosentin kasvu-uralle on kova, ehkä epärealistinen, tavoite. Sen toteutuminen edellyttäisi, että ikääntyvä väestö löytää uusia mittavia kulutustapoja, joita ei ainakaan vielä näy. Jossain määrin tilanne on pikemmin päinvastoin. Moni ikääntyvä säästää sitä enemmän, mitä pidemmäksi eliniän odote kasvaa. Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney puhuu ”ennennäkemättömästä halusta lisätä turvallisuutta”. 

Sijoittajan johtopäätökset 

Mitä johtopäätöksiä sijoittajan kannattaa tehdä? Varmaa paluuta aikaisemmalle kasvu-uralle ei lähivuosina ole näkyvissä. Pidemmällä aikavälillä kulutusta pitää yllä ennen kaikkea kehittyvien maiden nuori sukupolvi. Hyvänä uutisena voi pitää uusien teknologioiden ja terveysalan kasvua, mutta osaavasta työvoimasta tulee pulaa.

Vaikka Yhdysvalloissa korot ovat palaamassa nousu-uralle, pysyvää trendimuutosta ei ole näköpiirissä. Tilanne voi tosin muuttua, jos luottamus dollariin alkaa horjua.

Tom Liljeström on LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja  

Artikkeli on julkaistu Sijoitustalous-blogissa 20.12.2016

Kirjoittajasta

Tom Liljeström

Tom Liljeström on LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja. Seuraa @TomLiljestrom Twitterissä.

Blogeissa