Kansalliset hankintalainsäädännön valmistelu on ollut käynnissä sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti hyväksyi hankintadirektiivin uudistuksen alkuvuonna 2014. Hankintadirektiivin uudistus toi positiivisia elementtejä hankintakäytäntöihin, kuten laatukriteerien painotuksen, innovaatioiden edistämisen ja hallinnollisen keventämisen.
Kotimaisen lainvalmistelumme tulee ottaa kaikki hyöty irti uudistuneista säännöistä. Sen sijaan että keskitytään siihen, miten uusi laki rajoittaa, keskitytään siihen, mitä se mahdollistaa. Olen ilahtuneena seurannut, miten tämä ajattelutavan siirtymä on jo osittain käynnissä maakunnissa, jotka näkevät hankinnat välineenä edistää alueellista kasvua.
Peruslähtökohdan tulisi olla se, että hankintoja käytetään positiivisena strategisena työkaluna. Julkiset hankinnat muodostavat viidenneksen EU-alueen bruttokansantuotteesta ja sitä kautta niiden merkitys esimerkiksi ilmastotavoitteiden ja kestävän kehityksen edistämisessä on merkittävä. Hankintastrategiat on valtakunnan tason lisäksi tehtävä myös alue- ja kuntatasoilla, jossa niiden kasvua lisäävä vipuvaikutus on merkittävä.
Toinen perusasia, joka tulisi Suomessa erityisesti ottaa paremmin käyttöön, on panostaminen kilpailukriteerien laatimiseen. Kilpailutuskriteerit voidaan määritellä erittäin tarkasti ja tätä kautta saada laadukasta mutta samalla kustannustehokasta palvelua. Parempien kriteerien laatimiseen tarvitaan riittävät resurssit, mutta myös ajattelutavan muutos.
Kolmanneksi hankintalainsäädäntö tulee jatkossa mahdollistamaan entistä paremmin nk. innovatiiviset hankinnat. Sen sijaan että hankitaan klemmareita, hankitaan jotain, joka pitää paperit nipussa. Eli tehdään hankinta lopputuloksesta ja jätetään toimittajalle mahdollisuus löytää siihen innovatiivinen ratkaisu. Ikäihmisten palveluissa voidaan esittää tavoitteeksi "asumismuoto, jossa toteutuvat x, y ja z" ja kilpailuun osallistuvat voivat esittää omat ideansa siitä, miten tähän päästään.
Parhaimmillaan tällainen kilpailutusmuoto ajaa palvelun toimittajat yhteen vastaamaan kilpailutukseen, kuten on käynyt esimerkiksi Haagin kansalliskirjaston rakentamisessa - rakentajat, arkkitehdit, huoltoyhtiö, insinööritoimisto ja muut hankkeeseen tarvittavat ammattilaiset ovat tarjonneet kokonaisratkaisun, sen sijaan että viranomaiset kilpailuttaisivat erikseen jokaisen palvelun.
Strateginen päätös voi olla myös kilpailuttamatta jättäminen. Sosiaali- ja terveyspalvelut, joilla ei ole todellista markkinakysyntää, tulisi voida jättää kilpailutuksen ulkopuolelle. Suomessa tätä sote-palvelujen ulos sulkemista ei ole todella kokeiltu ja sitä pitäisikin kokeilla - vaikka ensin paikallisesti. Olen usein käyttänyt esimerkkinä vaikkapa opaskoirien koulutusta tai turvakotien ylläpitoa. Näille ei ainakaan toistaiseksi ole olemassa markkinoita, joilla kilpailisi useampia ratkaisuvaihtoehtoja.
Sirpa Pietikäinen (kok) on europarlamentaarikko
