veronmaksajat.fi

Kaikki joukolla puolivälitarkastelemaan

Pekka Piispanen

Politiikan, työmarkkinoiden ja talouden toimijoilla on katse jo huhtikuussa. Joillakin se on enemmän alkukuun kuntavaaleissa, mutta kaikilla hallituksen puolivälitarkastelussa. Hallitus pitää kehysriihensä huhtikuun lopulla, 24.-25.4. 

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkein merkkipaalu on ollut jo pitkään vaikuttaminen hallitusohjelman valmisteluun. Sipilän hallitusta muodostettaessa ja sen ohjelmaa valmisteltaessa kuvaan tuli uusia ulottuvuuksia. Hallitusohjelma on hieman erilainen kuin aiemmat, se on ”strateginen”, lyhyempi ja sisältää lukuisia nk. kärkihankkeita. 

Hallituskaudella tärkeimmät politiikan tekemiset päätöstilaisuudet ovat kevään kehysriihi sekä alkusyksyn budjettiriihi. Niissä käsitellään budjettitalousasiakirjojen ohella erilaisia laajoja poliittisia kysymyksiä. Niistä on tullut politiikan ”kokoontumisajoja”, joissa usein kivuliaatkin ratkaisut syntyvät.

Hallituksen puolimatkan krouvi siis lähenee. Puolivälitarkasteluun on asetettu kovia paineita. Oman mausteensa antaa kuntavaalien tulos. 

Puolivälitarkasteluun on tulossa laaja kattaus. Yritysverotuksen kehittämistä arvioi valtiovarainministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä. Yritysverotuksen tason ja mallin ohella työn ja osaamisen verokohtelu on merkittävää edistettäessä tuottavuutta, talouskasvua ja kilpailukykyä. Ansiotuloverotuksen keventäminen olisi välttämätöntä myös ostovoiman varmistamisen kannalta. 

Verotusnäkökulma liittyy myös kannustinloukkujen purkamiseen. Verotoimien ohella toimenpiteitä tarvitaan ainakin asumis- ja toimeentulotukien arvioinnissa sekä työvoiman liikkuvuuden edistämisessä.  Kokonaisuutta valmistellaan parhaillaan valtiovarainministeriön asettamassa työryhmässä. 

Hallituksen keskeinen seurattava mittari on 72 prosentin työllisyysaste. Sen saavuttamiseksi on vielä paljon kirittävää. Jotain saadaan aikaan valtiosihteeri Martti Hetemäen työryhmästä poikineesta jatkovalmistelusta. Yhtenä esimerkkinä on opiskelun nykyistä joustavampi mahdollistaminen työttömyysturvan aikana. Paljon muutakin työllisyyden hyväksi tarvitaan. 

Perhevapaamalleista on käyty vilkasta keskustelua. Tarvitaan sellainen malli, joka olisi tasa-arvoisempi lapsista aiheutuvien velvollisuuksien ja oikeuksien jakamiselle puolisoiden kesken. Uudistamistyön yhteydessä tulee arvioida myös nykyinen kotihoidon tuki. Yksi mahdollisuus on, että uuden perhevapaamallin käynnistämisestä päätetään puolivälitarkastelussa. Esitetyistä malleista ei ole pulaa.

Työn teon muodot muuttuvat nopeasti. Sama ihminen voi toimia samana päivänäkin sekä palkansaajana että yrittäjänä. Sosiaaliturvajärjestelmämme ei ole kyennyt riittävästi tunnistamaan tätä. Puolivälitarkastelussa päätettäneenkin työttömyysturvajärjestelmän muutostarpeista piakkoin valmistuvan selvityshenkilöraportin pohjalta. 

Tarkasteltavaa siis riittää. Seuraavaksi tarvitaan päätöksiä. Niitä ei saa jättää puoliväliin.

Pekka Piispanen on Akavan yhteiskuntapolitiikkayksikön johtaja

Kirjoittajasta

Pekka Piispanen

Pekka Piispanen on Akavan yhteiskuntapolitiikkayksikön johtaja. Seuraa @PekkaPiisp Twitterissä.

Blogeissa