Mikäs sen helpompaa? Muropakkauksen kyljessä lukee: sisältää 15 prosenttia sokeria. Sitten vain verottamaan 15 prosentin mukaan, ja kuluttaja valitsee halvemman paketin, jonka sokeripitoisuus on 10. Verotuloja kilisee valtion kassaan, lasten hampaat pelastuvat ja aikuiset lylleröt laihtuvat. Eihän tätä kukaan voi vastustaa!
Siksipä hyvää tarkoittavat poliitikot ovat jälleen kerran nostaneet esille sokeriveron – tällä kertaa vain lisätylle sokerille. Valtiovarainministeriön sokeriverotyöryhmä tyrmäsi ajatuksen mahdottomana 2013, mutta sitkeästi se aina nostaa päätään.
Jos haluaa pelästyttää kauppiaan, kannattaa kuiskata pimeässä: valmistevero. Valmisteverot, jollainen myös sokerivero olisi, ovat yrityksille hallinnollisesti kalleimpia mahdollisia veroja lähtien verottomien varastojen byrokratiasta veron tilitykseen asti. Eikä se tilitykseen lopu, sen jälkeen hauskuus vasta alkaa. Verottajalta sataa selvityspyyntöjä ja tarkastuksia, tilityksessä tapahtuu virheitä, sanktiot ovat kovat ja prosessit kalliita.
Yksi pahimmista painajaisista yrityksille olisivat tietojärjestelmät. Nykyiset kauppojen tietojärjestelmät ovat massiivisia häkkyröitä, joissa eri ketjut, kanavat ja toiminnot keskustelevat keskenään ja ovat yhteensopivia. Esimerkiksi henkilöstöhallinnon järjestelmissä ei voida tehdä perustavaa laatua olevia muutoksia ilman, että se vaikuttaisi verkkokaupan palautusten hallintaan. Järjestelmät on suunniteltu ja toteutettu yrityksen liiketoiminnan lähtökohdista, ei julkisen hallinnon.
Sokeriverotuksen myötä tietojärjestelmät pitäisi suunnitella täysin uudenlaisista tarpeista: verotuksesta. Missään ei ole valmiina tällaisia malleja. Saksalaisten tietojärjestelmätoimittajien pitää ne ensin kehittää – hyvä bisnes heille. Muutama koodinpätkä lisää, kuten eräs sokeriveroa esittänyt kansanedustaja twiittasi, ei todellakaan riitä. Tällaisten järjestelmien suunnitteluun, toteuttamiseen, testaamiseen ja pilotointiin kuluisi ainakin kaksi vuotta ja kustannukset yrityksille olisivat miljoonia.
Paitsi, jos valtio maksaisi kustannukset. Milloin hyvää tarkoittavat ja erilaisia veroja ideoivat poliitikot esittävät, että valtio maksaa aiheuttamansa lisäkustannukset yrityksille? Valtio maksaisi uudet testilaboratoriot, järjestelmähankinnat ja verosanktiot maahantuojalle, kun valmistajan ilmoitus sokerisisällöstä ei pidäkään paikkaansa. Unelmoidahan aina saa.
Miten ylipäänsä erottaa lisätty sokeri luontaisesta? Entäpä jos verottaja ei hyväksy valmistajan ilmoitusta, että mehukiisselissä on vain luontaista fruktoosia? Miten järjestää ravintolan jälkiruoka-annosten ja salaatinkastikkeiden sokerimittaus?
Viro ja verkko kuitenkin kiittäisivät. Näen jo makeisvyöryn ulkomaisista verkkokaupoista. Kun ostokset vielä pilkotaan sopiviin eriin ja kierrätetään Ahvenanmaan kautta, säästetään arvonlisävero ja kierretään sokerivero. Entä karkkiralli Viroon? Superalkon hyllyillä makoilee vierekkäin salmiakki ja salmiakkikossu. Tulevaisuudessa tulli jahtaa viinalastien lisäksi nallekarkkeja.
Jaana Kurjenoja on Kaupan liiton pääekonomisti
