Höpö höpö. Valehtelet! Mikä sinä muka olet? Minulla on paremmat eväät!
Ei, kyse ei ole pikkulasten retkikeskustelusta, vaan tutuksi tulleesta nykyretoriikasta niin pienemmissä piireissä kuin maailman valtaytimissäkin.
Nokkeluutta ja sukkeluutta on varsinkin viime aikoina arvostettu kovasti. Nopea sivallus johonkin ihan vakavasti esitettyyn argumenttiin toimii sivaltajan toivomalla tavalla: kansa hurraa, ja itse asia unohtuu. Hämmennys ja nolous valtaa asiantuntijan.
Moni spesialisti tuntee tekevänsä yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Hän kokee olevansa tavallisen ihmisen puolella ja osittain siksi puurtaa sitoutuneesti ja innostuneesti. Pettymys täytyy olla kova, kun ne tavallisetkin ihmiset lähtevät äänekkäiden pilkkakirveiden perään eivätkä enää tunnu edes arvostavan sitä, mitä asiantuntija tekee.
Äänekkyys taitaa kuitenkin olla vain isokeuhkoista äänenkäyttöä. Se ei ole kivaa, mutta faktoihin nojaava ammattilainen pystyy pärjäämään enemmän kuin hyvin älämölön seassa, kunhan vaan pitää päänsä kylmänä ja perusviestinsä kirkkaana.
Johdonmukaisuus nimittäin palkitaan.
Ei riitä pelkästään, että kokee hallitsevansa tärkeää tonttia suvereenisti, vaan se pitää osata myös kertoa ulospäin. Kommunikoinnin osaamista varmaankin löytyisi, mutta monelle asiantuntijalle oman alueensa rakenteet ja peruslähtökohdat ovat niin verissä, ettei niistä kertominen ja kertaaminen yksinkertaisesti edes tule mieleen.
Papukaijamainen perussanoman toistelu vaikuttaa taatusti pöhköltä, kun olisi niin paljon syventävääkin kerrottavaksi. Niin kuitenkin pitää tehdä ja niinhän sitä tekee muutoinkin - esimerkiksi kun tutustuu uuteen ihmiseen: ensin kertoo, kuka on ja mitä tekee. Vasta sen jälkeen keskustelukumppani tietää, kenen kanssa on tekemisissä ja miten häntä kuuntelee.
Perussanoman kirkkaana pitäminen ja toistelu ei silti estä sitä, että asiat oikeasti osaava spesialisti osallistuu keskusteluun myös syvemmällä tasolla ja tietämyksellä. Itse asiassa hänellä on siihen suoranainen velvollisuus.
Jos maailma, saati sitten oma tontti, jätetään vain sukkelien sanaseppojen tai röyhkeiden vastahangankiiskien haltuun, on se melkeinpä rikos. Juuri asiantuntijat omaavat usein tieteellisen ajattelun työkalupakin. He kykenevät punnitsemaan eri argumentteja ja väitteiden todenperäisyyttä. Kritiikkikään ei heitä hätkähdytä.
Siispä parahin syväosaaja, seuraavan kerran, kun sinulle huudellaan, vastaa osaamisesi voimalla. Lopputulos kääntyy todennäköisesti puolellesi, ja silloin se tavallinenkin ihminen kuulee viestisi näin:
Höpö löpö. Itte valehtelet! Minä olen asiantuntija. Minulla on paremmat faktat!
Kati Kalliomäki työskentelee viestintäjohtajana Eläketurvakeskuksessa.
