Kansainvälisen talouden yhdentymiskehitys eli globalisaatio on lisännyt kansalaisten elintasoa merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Tekniikan kehitys, kuljetuskustannusten aleneminen ja talouden vapauttamispolitiikka ovat yhdessä johtaneet kaupankäynnin ja rahoitusvirtojen lisääntymiseen. Tämän vaikutuksesta kuluttajien saatavilla oleva tavaravalikoima on laajentunut ja hinnat ovat laskeneet. Globalisaation myötä joudumme kuitenkin myös kilpailemaan entistä ankarammin alhaisen kustannustason maiden ja innovaatioihin perustuvien talouksien kanssa.
Samanaikaisesti globalisaation leviämisen kanssa maailman suurimmat keskuspankit ovat harjoittaneet ylielvyttävää rahapolitiikkaa nostaakseen talouskasvua ja inflaatiota finanssikriisistä toipuvissa teollisuusmaissa. Tähän mennessä mittava keskuspankkielvytys on näkynyt lähinnä pääomamarkkinoiden arvostustasojen nousuna, mutta se ei ole saanut aikaan merkittävää inflaatiota reaalitaloudessa. Elvyttävästä rahapolitiikasta ei siis ole ollut riittäväksi vastavoimaksi globalisaation deflatoriselle, reaalitalouden hintoja alentavalle vaikutukselle.
Kehittyneissä talouksissa tuntuu nyt olevan ylitarjontaa kaikista kansantalouden tuotannontekijöistä. Väestön ikärakenteen muutoksen oletettiin vielä pari vuosikymmentä sitten aiheuttavan työvoimapulaa, mutta sen sijaan työvoiman tarve onkin vähentynyt odotuksia nopeammin globalisaation ja lisääntyneen automatisaation vaikutuksesta.
Keskuspankit ovat pumpanneet markkinoille liikaa pääomia aiheuttaen varallisuusarvojen kohoamisen kaikissa omaisuusluokissa. Sijoittajien on yhä vaikeampi löytää mielekkäitä sijoituskohteita, kun tulevat tuotto-odotukset ovat painuneet ennätysmäisen alas pääomien kasvaessa. Lisäksi useista raaka-aineistakin tuntuu olevan maailmalla ylitarjontaa, joka näkyy mm. raaka-aineiden laskeneina maailmanmarkkinahintoina. Talouden deflatorisesta kehityksestä ei päästäne eroon, ennen kuin joistakin näistä tuotannontekijöistä tulee niukkuutta ja uusille investoinneille syntyy luonnollista tarvetta.
Suuri yleisö yhdistää globalisaation usein työpaikkojen menetyksiin ja palkkojen alenemis- ja työolojen heikentämispaineisiin. Huolena on matalapalkkamaista tulevan kilpailun lisääntyminen, joka asettaa liiallisia paineita paikallisille tuottajille ja työntekijöille ja voi johtaa paikallisten tuotantolaitosten sulkemiseen tai siirtämiseen ulkomaille. Lisäksi työvoiman, tavaroiden ja palveluiden sekä pääomien vapaa liikkuvuus EU:n sisällä ovat omiaan lisäämään pelkoja yhä heikkenevästä työllisyystilanteesta. Ei siis ihme, että kansallismielinen populismi ja kansainvälisen kaupan ja työvoiman liikkuvuuden rajoittaminen saavat kasvavassa määrin kannatusta useimmissa markkinatalousmaissa.
Britannian EU-kansanäänestys on hyvä esimerkki kansallismielisestä populismista globalisaation vastustajana. EU-eron puolelle kääntyneen äänestystuloksen taloudelliset vaikutukset ovat tähän mennessä ilmenneet lähinnä maan valuuttakurssin heikkenemisenä ja korkotasojen laskuna.
Valuutan heikkeneminen on nostanut tuontitavaroiden hintaa ja heikentänyt siten kansalaisten ostovoimaa. Britannian inflaatio-odotukset ovat nousseet, mutta samanaikaisesti osakemarkkinat ovat hyötyneet heikommasta valuutasta. Sen sijaan todelliset pitkän aikavälin kansantaloudelliset vaikutukset jäävät vielä nähtäväksi kenties ensi vuoden aikana, kun Britannian EU-erosta tulee todellisuutta.
Britannian esimerkki osoittanee seuraavien vuosien aikana, miten globalisaation vastustaminen vaikuttaa maan talouskehitykseen. Työvoiman liikkuvuuden rajoittaminen, epävarmuuden aiheuttama investointien väheneminen sekä tuontihyödykkeiden kallistuminen ovat omiaan lisäämään niukkuutta kaikissa tuotannontekijöissä. Tämä voi toki olla ulospääsytie globalisaation deflationaarisesta ympäristöstä, mutta niukkuuden kasvu tullee näkymään myös tavallisten kansalaisten arjessa.
Kari Vatanen on Varman sijoitustoiminnon strategiaryhmästä ja allokaatiosta vastaava johtaja
