Iso-Britannian EU-suhteestaan järjestämän kansanäänestyksen tulokset ovat aiheuttaneet poliittisen myrskyn molemmin puolin Kanaalia. Viikko on kulunut yllättävänkin hämmentävissä tunnelmissa. Kun ottaa huomioon unionia koskevien kansanäänestysten historian viime vuosikymmeniltä, pääministeri Cameronin uhkapelin seurausten olisi pitänyt olla hyvin ennakoitavissa. 2000-luvulla integraatiokielteinen linja on voittanut kansanäänestykset Ranskassa, Irlannissa, Tanskassa sekä viimeksi Alankomaissa. Se, että EU-kriittisimmän kansakunnan viittaa vuosikymmenet kantanut Iso-Britannia äänesti näin, ei voi olla yllätys kenellekään EU-asioita seuranneelle.
Myös kansanäänestystuloksen välittömät vaikutukset olivat hyvin tiedossa niin politiikan kuin talouden puolella. Tiesimme, että Brexit-kannan voitto laukaisee poliittisen kriisin, joka tavalla tai toisella koskettaa kaikkia unionin kansalaisia. Tiesimme myös, että välittömät reaktiot finanssimarkkinoilla tulisivat olemaan voimakkaan kielteisiä mutta tasoittuvan suhteellisen nopeasti pysyvämmän epävakauden tilaksi, jonka kesto on riippuvainen lähinnä vastauksesta poliittiseen kriisiin.
Ei yllätyksiä finanssialalle
Suomalaisen finanssialan näkökulmasta kansanäänestyksen markkinavaikutuksiin ei liittynyt suurta dramatiikkaa, vaikka pankkiosakkeiden hinnat ovatkin laskeneet. Finanssisektori on meillä vakavarainen ja hyvin valmistautunut kohtaamaan tämäntyyppisiä sokkeja. Tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kaikkialla euroalueella. Monet keskuspankit joutunevat reagoimaan Brexitin heikentämiin talousnäkymiin keventämällä entisestään rahapolitiikkaa. Tämä ajanee korkoja yhä alemmas. Korkojen mataluus on erityisen hankalaa sellaisten maiden vakuutussektoreille, joissa on annettu sitova korkolupaus asiakkaiden säästöille.
Lisäksi epävarmuuden kasvaminen ja kasvun hidastuminen hankaloittavat etenkin sellaisten pankkien tilannetta, joilla oli vaikeaa jo ennen Brexit-äänestystä. Muun muassa Italiassa pankkisektori oli suurissa vaikeuksissa jo ennen Brexit-sokkia. Maan koko pankkisektorin luotoista jo lähes joka viides on ongelmaluotto. Ei siis ole ihme, että Italiassa on huolestuttu Brexitistä aiheutuneesta pankkiosakkeiden alamäestä, sillä se entisestäänkin heikentää ko. pankkien mahdollisuuksia hankkia paljon kaivattuja lisäpääomia markkinoilta. Maan hallitus onkin yrittänyt suostutella komissiota ja muita jäsenmaita hyväksymään julkisen rahan käyttämistä tähän.
Selvää kuitenkin on, ettei Brexitistä voi tehdä keppihevosta, joka oikeuttaisi Italiaa toimimaan vastoin EU:ssa yhdessä hyväksyttyjä sääntöjä. Pankkien pääomittaminen julkisista varoista on kiellettyä valtiontukea ja sotii vastoin sijoittajavastuun periaatteita. Mikä on markkinoiden luottamus sijoittajanvastuun toteutumiseen jatkossa, jos heti ensimmäisessä tositilanteessa isolle euromaalle sallitaan poikkeuksia? Jos luottamusta ei ole, markkinoilla ei myöskään hinnoitella riskejä sijoittajanvastuun edellyttämällä tavalla.
Näin viikko äänestyksen jälkeen voi todeta, että yllätyksiä ei välittömissä vaikutuksissa ole ollut. Sen sijaan Iso-Britannian EU-eron pidemmän tähtäimen vaikutuksia on vielä vaikeaa, jollei mahdotonta ennakoida. Yleisesti ottaen niin poliittiset kuin taloudellisetkin vaikutukset ovat riippuvaisia mallista, jolla Iso-Britannia unionista lähdön jälkeen järjestää suhteensa unioniin.
Finanssimarkkinoille Brexit tuo suuria muutoksia
EU:n finanssimarkkinoille Iso-Britannian ero unionista tarkoittaa suurta muutosta. Osa markkinoiden toimijoista todennäköisesti tulee siirtämään kotipaikkansa ja mahdollisesti muutkin toimintonsa Iso-Britanniasta EU:n muihin jäsenvaltioihin pitääkseen asemansa unionin sisämarkkinoilla. Lontoon asema kansainvälisenä finanssikeskuksena pienenee, ehkä huomattavastikin. Tämä mahdollisesti vahvistaa pankkiunionin alueella sijaitsevien finanssikeskusten, kuten Frankfurtin ja Pariisin, asemaa.
Brexit voi johtaa kolmansien maiden (esim. USA) pankkien siirtymiseen Lontoosta muihin EU-maihin kuten Irlantiin, Luxemburgiin, Saksaan tai Ranskaan. Nyt näillä pankeilla on usein Lontoossa tytäryhtiö, jonka turvin ne ovat voineet toimia koko EU:n alueella ja perustaa sivuliikkeitä. Se, missä määrin siirtymistä tapahtuu, riippuu viime kädessä siitä, minkälaisen sopimuksen Iso-Britannia ja EU saavat aikaan rahoituspalvelujen saralla.
Lisäksi voimasuhteet neuvostossa ja Euroopan parlamentissa muuttuvat olennaisesti Iso-Britannian eron myötä. Sisämarkkinoiden runsasta sääntelyä kannattavat jäsenvaltiot kasvattavat painoarvoaan. Muun muassa Saksan näkökulmasta Iso-Britannia on ollut monissa poliittisissa kysymyksissä vastavoima Ranskalle, jonka vaikutusvalta brittien eron jälkeen kasvanee.
Toisaalta britit ovat perinteisesti korostaneet valvojien harkintavallan merkitystä, minkä kääntöpuolena on ollut ennustettavuuden heikentyminen pankkien näkökulmasta. Brittien jääminen pois EU:n pankkisääntelyn valmistelusta voi – paradoksaalisesti – johtaa sääntelyn laadun ja ennustettavuuden paranemiseen.
Huolta sen sijaan liittyy enemmän siihen, että EU:n rooli kauppapolitiikassa ja globaaleilla foorumeilla mahdollisesti heikkenee sen menettäessä kiinnostavuuttaan merkittävimpien kumppanien, erityisesti Yhdysvaltojen, silmissä. Myös tämä jättänee jälkensä globaaleilla markkinoilla toimivaan finanssialaan.
Miten poliittinen prosessi etenee?
Brexit-kannan voitettua Britannian tulee antaa ilmoitus aikeistaan käynnistää EU:n perussopimuksen artikla 50 mukainen eromenettely. Vasta tämä ilmoitus käynnistää monimutkaisen prosessin, jossa Iso-Britannian on neuvoteltava erillinen lähtösopimus sekä puitteet uudelle yhteistyömallille EU:n ja Iso-Britannian välillä. Eroilmoituksen antamisesta aikaa tälle neuvottelulle on kaksi vuotta. Jollei tänä aikana saavuteta neuvottelutulosta, Britannian jäsenyys unionissa päättyy automaattisesti.
Viikon aikana on spekuloitu sillä mahdollisuudella, ettei Britannia koskaan käynnistäisi eroprosessia. Juridisesti tämä lienee mahdollista, poliittisesti jokseenkin mahdotonta. Poliittinen päätös on kuitenkin yksin brittien. Muiden jäsenvaltioiden ja EU-toimielinten vaatimukset prosessin pikaisesta käynnistämisestä on nähtävä vain poliittisena retoriikkana, jonka polttoainetta ovat pettymys ja halu antaa briteille ”ansionsa mukaan”.
Malttia pitäisi kuitenkin nyt olla molemmin puolin Kanaalia. Eroa kannattanut leiri tuntuu kuitenkin olevan sormi suussa prosessin alullepanon suhteen. Jopa pääministeri Cameronin eroilmoitus tuntuu tulleen pyytämättä ja yllätyksenä. Herää kysymys, olivatko eroa vaatineet edes itse vakuuttuneita kantansa järkevyydestä?
Myös EU-päättäjien poliittiset reaktiot ovat olleet naiivin suunnittelemattomia. EU-myönteisessä leirissä on arvosteltu brittien yksinkertaisesti äänestäneen väärin. EU-kuplassa on helppo syyttää brittejä tyhmiksi ja ummistaa silmänsä kansanäänestyksen syvemmiltä tulkinnoilta.
Kriisissä on aina mahdollisuus
On selvää, että Britannian eroprosessi Euroopan unionista laukaisee Euroopassa kriisitilan. Kriisi on kiinaksi Weiji. Sana muodostuu kahdesta kirjoitusmerkistä, joista toinen tarkoittaa vaaraa ja toinen mahdollisuutta. Kriisi on aina myös mahdollisuus muutokseen. Ja muutoksia ja uudistumista Euroopan unioni kipeästi tarvitsee. Jos britit jättävät lopullisesti EU:n, niin tietenkin se on suuri pettymys ja isku ainakin lyhyellä aikavälillä talouteen ja pitemmällä tähtäimellä voi järkyttää eurooppalaista rauhantilaa. Mitä syvempi kriisi, sen suurempia tarvittavat muutokset.
Kriisin poliittisen ratkaisun avainkysymys on, miten Iso-Britannian lähtö vaikuttaa integraation suuntaan ja seuraaviin konkreettisiin askeliin. Esimerkiksi käy keskustelu euroalueen tulevaisuudesta, josta on väännetty kättä pitkin kevättä.
Tuoreeltaan euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem kommentoi alkuviikosta Haagissa European Council on Foreign Relations –verkoston (ECFR) seminaarissa, että euroalueen syventymisen on jatkuttava. Hänen mukaansa Iso-Britannian kansanäänestyksen tulokset jopa lisäävät euroalueen yhteistyön vaiheittaisen syventämisen kiireellisyyttä. Euroryhmän puheenjohtaja näkee, että syventyvä integraatio parantaa yhteisvaluutta-alueen kykyä varautua shokkeihin, lisätä rahoitusvakautta ja saada aikaan työllisyyttä ja kasvua.
Muutamat eurooppalaiset ajatuspajat, kuten esim. Bruegelin Guntram B. Wolff, ovat ehtineet jo jakaa Dijsselbloemin ajatukset, mutta toisaalta toisenlaisiakin näkemyksiä on esitetty. Esimerkiksi ECFR:n johtaja Mark Leonard totesi heti juhannusaattona, että euroalueen olisi nyt järkevintä pidättäytyä isoista integraatioprojekteista, vaikka houkutus niiden osalta saattaa brittien lähdön jälkeen olla suuri.
Toisaalta integraation suunta saattaa ylipäätään kääntyä. Voi olla, että Iso-Britannian ero panee osan poliittisista päättäjistä miettimään, onko yhdentymisen suhteen tehty oikeita asioita. Moni saattaa olla huolissaan eron vaikutuksista tunnelmiin omassa kotimaassaan. Vaaleja on tulossa useissa merkittävissä EU-jäsenvaltioissa, ja poliitikot joutuvat tavalla tai toisella huomioimaan brittiäänestyksen aiheuttaman tartuntariskin. Myös muilta osin tulevia poliittisia ratkaisuja joudutaan tekemään entistä vaikeammissa olosuhteissa, koska Britannian eroprosessi lisää taloudellista epävakautta, heiluttelee finanssimarkkinoita ja tätä kautta heikentää eurooppalaista kasvua ja työllisyyttä.
Piia-Noora Kauppi on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja
