Markkinat pääsivät yllättämään useimmat talouden tarkkailijat reagoimalla myönteisesti Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen. Onko uuden presidentin uumoiltu talouspolitiikka sitten vedenjakaja, joka muuttaa talouden suuntaa?
Sekulaarinen stagnaatio on talouden pitkittynyt tila, jossa reaalikorko on negatiivinen ja kysyntä heikkoa. Selvemmällä kielellä puhutaan pitkittyneestä hitaan kasvun ajasta. Kyse on kroonistuvasta vaivasta. Kun inflaatio-odotukset ovat matalat, nollakorosta saattaa tulla tällaisessa tilanteessa sitova. Talous jämähtää kuin lintu tervaan: joko nokka tai pyrstö jumissa. Oireyhtymään kuuluu niin ikään väestön ikääntyminen, tuottavuuden heikko kasvu, epätasa-arvon kärjistyminen ja investointien hinnan aleneminen.
Onko oireyhtymä todellinen tauti, ovatko oireet sittenkin erillisiä tai mitkä niistä vahvistavat taudin? Erimielisyyttä on myös siitä, mikä tautiin tepsii. Parannuskeinoina esitetään esimerkiksi elvyttävää finanssipolitiikkaa eli velkaantumista, suurempia palkkajoustoja sekä toisaalta inflaatio-odotusten kasvattamista yleensä. Selvää lienee, että talouden ja yhteiskunnan rakenteet ovat ratkaisevia. Esimerkiksi julkisen sektorin koko on varmasti merkittävä rajoite finanssipoliittisen elvytyksen onnistumiselle ja vaikuttavuudelle.
Japanin tauti näyttäisi olevan malliesimerkki. Tilannetta on yritetty murtaa mm. Abenomicsilla, siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Yhdysvaltain taloudessa oli 1930-luvun suuren laman jäljiltä samankaltaisia piirteitä. Oireyhtymän piirteitä voi tunnistaa myös Suomen talouden ongelmista.
Onko eläkejärjestelmä sitten rikki näissä olosuhteissa? Eläkejärjestelmän vointiin vaikuttaa ratkaisevasti se, miten taloudessa menee pidemmällä tähtäimellä.
Osittain rahastoivassa eläkejärjestelmässä, kuten Suomessa, riskit jakaantuvat eläkkeiden rahastoidulle osille ja toisaalta jakojärjestelmän kautta rahoitettavalle tasauseläkemenolle. Suurin osa eläkkeistä rahoitetaan suoraan työssäkäyvien palkoista maksettavilla eläkemaksuilla. Palkkasumman kasvun osalta riskit kytkeytyvät suoraviivaisesti Suomen talouteen. Eläkkeiden rahastoituvien osien kohdalla riskiä voidaan hajauttaa myös laajemmin, sillä sijoituksia tehdään globaalisti.
Eläkkeiden rahastointi kannattaa, kun sijoitustuotot yli ajan ovat palkkasumman kasvuvauhtia paremmat. Tämä on yksikertaistus niin kutsutusta Aaronin säännöstä. Eläkkeiden rahastointi ja hyvien tuottojen tavoittelu on erityisen tärkeää, sillä Suomessa lähivuosina näköpiirissä on vaisua palkkasumman kasvua. Eläkeuudistuksessa sovittiin, että eläkesijoittajien mahdollisuuksia riskinottoon parannetaan. Niin kutsuttua osaketuottosidonnaista osuutta vastuuvelan tuottovaatimuksesta nostetaan 20 prosenttiin kahdella askeleella vuodesta 2017 alkaen. Tämä on väestön ikääntyessä tarpeen, olivatpa talouden muut oireet mitä tahansa.
Muuttaako ''economics of trumpism'' kaiken? Itse en osaa vielä iloita. Sen sisällöstä on liian varhaista sanoa oikeastaan juuri mitään. Pienen avotalouden näkökulmasta kasvavasta protektionismista on syytä olla huolissaan. Jo nyt maailmantalous kasvaa maailmankauppaa nopeammin. Joka tapauksessa olisi tietysti hyödyllistä, jos Yhdysvalloissa rahapolitiikan normalisoituminen etenee. Nollakorosta irti pääsy auttaisi myös eläkkeiden turvaamista pitkällä aikavälillä.
Katja Bjerstedt on Varman pääekonomisti
