Oi niitä aikoja, kun journalistien laaja ja asiantunteva kaarti odotteli maltillisesti tiedotustilaisuuden ajankohtaa ja kerääntyi kuuntelemaan kärsivällisesti asiantuntija-alustusta vaikeastakin talouskiemurasta. Kynät piirtelivät muistiinpanoja vihkoihin, kysymyksiä tehtiin ajallaan. Jutut rakennettiin ja taustoitettiin päivän mittaan rauhassa, sillä ilmestyisihän seuraava lehti vasta huomenaamulla.
Toista on nyt. Jos joku ylipäätään rohkenee järjestää jotain niin antiikkista kuin tiedotustilaisuuden, saapuu jo ennen h-hetkeä lukuisia tietopyyntöjä, ja asia pyörii joka tapauksessa monenmoisissa välineissä etukäteen ja viimeistään samalla sekunnilla, kun tiedotustilaisuus alkaa. Paikalle saapuu tuskin kourallinen journalisteja, jotka istuvat läppäri sylissä ja julkistavat osatotuuksia jo pitkin tiedotustilaisuutta.
Headline, äläys, tviitti… ja kun info on ohitse, seuraavat uutiset jo jylläävät – ja sitten sitä seuraavat ja sitä seuraavat. Jos jotakin asiasta on enää kaluttavaa television iltauutisissa, tulevat siitä iloisiksi lähinnä vain tilaisuuden järjestäneen organisaation johto, asiaa esitelleet henkilöt ja viestintäväki. Lopullisesti heidän – ja joskus tuntuu, että vain heidän – mielestään tulokset mitataan seuraavan aamun paperilehdissä.
Muille uutisvirrassa näkymisellä ei paljonkaan väliä, samaan aikaan kun on niin paljon mielenkiintoisempaa ja kirjavampaa seurattavaa: blogit, tviitit, kuvat… koko äänten ja värien kirjo. Taloustieteilijöiden vastakkaiset näkemykset. Vuoropuhelu.
Vahvoilla on se, kuka eniten pääsee ääntä päästämään. Tehokkaasti verkostoituneella ja luontevasti viestivällä taloustaitajalla on oma blogi ajan tasalla, valmista materiaalia SlideSharessa, kuvien julkaisumahdollisuus Instagramissa, vuoropuhelu käynnissä Twitterissä. Työn oheistuotteena itse asiantuntija profiloituu siten, että yhä useampi haluaa tietää, mihin hän seuraavaksi paneutuu. Hänestä tulee talousguru.
Oikeassa olemisen asemesta tärkeäksi nousee huomatuksi tuleminen. Tätä moni asiantuntija kavahtaa: enhän minä halua huomiota, asiat puhukoot puolestaan! Mutta ne eivät puhu.
Oman persoonan korostamista on kautta aikojen pidetty vastenmielisenä ilmiönä erityisesti suomalaisissa asiantuntijapiireissä. ”Muuten hyvä, mutta hän tuo omaa itseään liikaa esille” on yleinen arvio vähän tilanteessa kuin tilanteessa. Ulospäinsuuntautuneisuus ei ole perinteinen asiantuntijahyve.
Kauhea ajatus on saattanut hiipiä myös introvertin asiantuntijan mieleen: entä jos persoona kiinnostaakin enemmän kuin asia? Entä jos sanomaani kuunnellaan vain, jos minä itse olen kiinnostava? Täytyykö minunkin siis ryhtyä tunkemaan itseäni kaikenlaisiin välineisiin, jäänkö muutoin ulkopuolelle? Mistä ihmeessä saisin sellaiseen aikaa, sehän kaikki on poissa itse asiantuntijatyöstä?
Ihminen on aina kiinnostanut ihmistä, se totuus ei ole muuttunut miksikään. Ahtaassa viestintäympäristössä pärjää brändätty persoona. Mediamaailman ja julkisen keskustelun muutoksesta huolimatta peruselementit ovat aivan samat kuin ennenkin, ainoastaan tapa toimia, tahti ja välineiden kirjo ovat jatkuvassa kehityksen kierteessä - kiitos digitalisaation, jonka lähes rajattomia mahdollisuuksia aletaan vasta nyt ymmärtää. Mahdollisuudet oikein käytettynä helpottavat asiantuntijan työtä.
Tieto siirtyy ihmisten välillä ilman perinteistä uutisvirtaa. Talouden syvätuntija ei mene pilalle, jos rohkenee työntää omana persoonanaan jalkaansa äänenpäästön sekaan, vaan hän tulee brändätyksi asiallaan. Ajanhukan asemesta uudet ja suorat viestinnän tavat saattavat säästää sitä. Ajatella, lisää aikaa ja energiaa paneutua talouden ihmeelliseen maailmaan!
Kati Kalliomäki työskentelee viestintäjohtajana Eläketurvakeskuksessa
