Miljardööri, populisti ja öykkäri, jonka joihinkin pureva viehätysvoima perustuu rehvakkaaseen huonoon käytökseen ja piittaamattomuuteen yleisesti hyväksytyistä säännöistä.
Kuulostaako tutulta? Ei, nyt ei ole kyse USA:n vastavalitusta presidentistä, vaan Italian entisestä pääministeristä Silvio Berlusconista.
Roomassa 2013 presidentinvaalien alla osuin sattumalta Berlusconin vaalitilaisuuteen. Mustien autojen letkassa paikalle saapunutta poliittista johtajaa fanitettiin kuin rocktähteä. Samaa henkeä näin myös Donald Trumpin vaalitilaisuuksissa tänä syksynä.
Trumpin vaalikampanjan yksinkertainen perusviesti, että vain hän yksin pystyy ratkaisemaan suuret ongelmat, oli kuin suoraan Berlusconin pelikirjasta. Samoin hyökkäävä ja ylimielinen suhtautuminen muun muassa naisiin ja poliittisiin vastustajiin. Politiikan yksityiskohtiin ei juurikaan puututtu.
Tällä tavalla voi tulla valituksi presidentiksi, varsinkin jos riittävän moni on jo valmiiksi tyytymätön valtaapitävän poliittisen eliitin toimintaan. Liian monessa skandaalissa aiemmin ryvettynyt Berlusconi ei lopulta selvinnyt edes ehdokkaaksi, mutta Donald Trump voitti.
* * *
Entäs nyt? Tulee mieleen vertaus auton perässä juoksevasta räksyttävästä koirasta, joka lopulta saa auton kiinni. Mitä se sitten tekee? Alkaa ajaa itse autoa?
Populistisesta kampanjasta ei jäänyt juurikaan eväitä ennustaa, mitä Trumpin hallinto ryhtyy käytännössä tekemään. Vaalipuheet ovat vaalipuheita ja moni kampanjan aikainen linjaus on jo ehditty vesittää valinnan jälkeisissä puheissa. Esimerkiksi ilmastonmuutosta ei ehkä sittenkään kiistetä ja Pariisin ilmastosopimuksessa saatetaan pysyä mukana. Epätietoisuus on suurta.
Trumpin talouspoliittisesta ajattelusta tiedetään sen sijaan riittävästi, että jonkinlaisen yleisarvion voi jo tehdä.
Trumpin talouspoliittisen linjan ydin on - monelle varmasti yllättäen - pyrkimys talouskasvun kiihdyttämiseen velkavetoisella aktiivisella finanssipolitiikalla, joka perustuu toisaalta verojen reiluun keventämiseen ja toisaalta julkisten menojen tuntuvaan kasvattamiseen muun muassa panostamalla puolustusmenoihin ja mittaviin infrastruktuuri-investointeihin.
Budjettialijäämän kasvusta ei piitata, koska uskotaan kiihtyvän talouskasvun hoitavan paisuvat velat. Mielenkiintoista on, että tällainen suruton elvyttäminen valtion varoilla on ollut tyypillisesti vasemmistolaista meininkiä.
Trumpin oma puolue republikaanit on puolestaan yleensä ajanut tiukempaa budjettikuria, josta tähänastisten linjausten mukaisissa budjeteissa ei tule näillä näkymin olemaan tietoakaan.
Talouspolitiikassa voidaankin nähdä yllättäviä asetelmia, joissa Trump löytää liittolaisia suurten julkisten rakennushankkeiden käynnistämisessä politiikan vasemmalta laidalta, keynesiläisen aktiivisen suhdannepolitiikan nimeen vannovien demokraattien riveistä.
Trumpin omat bisnekset on myös rakennettu vastaavalla aktiivisella velkavivulla, ja samaa yritetään siis nyt kansantalouden tasolla. Riskinä tässä tietysti on, että talous ei kasvakaan riittävästi ja velka paisuu hallitsemattomasti. Ylivelkainen yritys voi mennä konkurssiin, valtiolla sitä mahdollisuutta ei ole. Tulemme näkemään mielenkiintoisia aikoja.
Teemu Lehtinen on Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja
Kirjoitus ilmestyy Taloustaidossa 7.12.2016
