veronmaksajat.fi

Tiina Helenius

Kirjoittajasta

Tiina Helenius

Tiina Helenius on Handelsbankenin pääekonomisti. Seuraa @HeleniusTiina Twitterissä.

  • Miksi korot ovat niin matalat?

    Helenius
    24.01.2018   
    Suomalaiset saavat tällä hetkellä uuden asuntolainansa pankeistaan keskimäärin prosentin korolla. Euroopan rahaliittoon liittymisen kynnyksellä vuosina 1999–2000 uusien lainojen korko liikkui 5–6 p...
  • Hidas inflaatio hämmentää nyt globaalia suhdannetta

    Helenius
    29.09.2017   
    Kesän aikana talouden indikaattoreista eniten ovat puhuttaneet inflaatioluvut, ja erityisesti Yhdysvalloissa, joka ensimmäisenä taloutena meneillään olevan noususuhdanteen aikana on lähtenyt kirist...
  • Joko talouden nousu lähestyy loppuaan?

    Helenius
    17.05.2017   
    Viime aikojen taloustilastojen osoittamat nousupiikit ovat herättäneet odotuksia maailmantalouden elpymisestä. Vuoden 2008 jälkeen on nähty kaksi minisykliä, joiden suhdannehuiput ajoittuivat loppu...
  • Donald Trump, keppi ja nukkuva karhu

    Helenius
    15.02.2017   
    Päivä päivältä näyttää selvemmältä, että Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump haluaa maallensa yhtä protektionistisen kauppapolitiikan kuin presidenttiehdokas Donald Trump, ja miksi ei haluai...
  • Suhdannehuippu meni jo?

    Helenius
    12.10.2016   
    Brexitin jälkeen katse hakeutuu nyt seuraavaan kipukohtaan. Brexit ei ollut globaalille taloudelle sellainen katalyyttinen shokki kuin ennen äänestystä pelättiin. Iskua pehmensivät Yhdysvaltojen va...
  • Palveluvaltaistumisen armoton voima, osa 2: Kun teollisuuden valta ohjata suhdanteita romahti

    Helenius
    22.08.2016   
    Megatrendit näkyvät talouksissa ensin hitaasti ja asteittain, sitten nopeasti ja voimakkaasti. Palveluiden roolin kasvu on nyt voimistuva megatrendi, ja se selittää osittain miksi maailmantaloudess...
  • Palveluvaltaistumisen armoton voima, osa 1: Kohta kiinalaisetkin ajavat uberilla

    Helenius
    15.08.2016   
    Palveluiden tuotannon arvo kasvaa maailmantaloudessa teollisuushyödykkeiden arvoa nopeammin. Taustalla on väestön ikääntyminen ja kehittyvän maailman elintason nousu. Tämä megatrendi muuttaa maailm...
  • Pakolaiskriisi haastaa työmarkkinat

    Helenius
    27.01.2016   
    Eurooppaan saapuneiden siirtolaisten määrät Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomuuksien seurauksena ovat niin suuria, että maahanmuutolla on todennäköisesti merkittävät seuraukset eurooppalaisiin ...
  • Syksyllä puhutaan inflaatiosta

    Helenius
    18.06.2015   
    Talouskeskustelussa on omat trendinsä. Finanssikriisin jälkeen analyytikkoyhteisö on keskustellut ”sekuläärisestä stagnaatiosta” eli siitä, että kehittyneessä maailmassa on ajauduttu riittämättömän...
  • Euroalueen horisontissa valoa

    Helenius
    24.04.2015   
    Euroopan keskuspankki on aloittanut määrällisen elvytyksen eli ryhtynyt ostamaan jälkimarkkinoilta euroalueen valtioiden lainoja. Tarkoituksena on laskea niin jäsenvaltioiden kuin yritystenkin jouk...
  • Pitäisikö vihdoin kääntää katseet länsinaapuriin

    Helenius
    08.10.2014   
    Seuraan Suomen taloutta tilastojen avulla ammatikseni ja olen tällä hetkellä hämmentynyt sekä murheissani: Suomi ei ole vielä toipunut vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisin jälkeisestä talouskriis...
  • Velka vaivaa naapureita

    Helenius
    27.01.2014   
    Suomen talouden viime vuosien kehityksekseen nähden Norjassa ja Ruotsissa näyttää menevän loistavasti. Molempien maiden bkt on 4-5 prosenttia korkeammalla tasolla kuin ennen finanssikriisiä. Suomen...
  • Keskiluokan odotusten kriisi ja kehittyvän maailman kasvun hidastuminen

    Helenius
    23.09.2013   
    Törmäsin erään amerikkalaisen tutkimustalon strategiaraportissa  mielenkiintoiseen ajatukseen. Viime vuosikymmenten vahva talouskasvu kehittyvissä maissa on synnyttänyt kasvaneelle keskiluokalle od...
  • Ranska luisumassa heikkojen leiriin

    Helenius
    08.05.2013   
    Ranska nauttii edelleen korkosijoittajien luottamusta, sillä sen 10-vuotisen valtionlainan korkoero riskittömänä pidettyyn verrokkiin Saksaan on pysytellyt tänä vuonna 0,5-0,75 prosenttiyksikössä. ...
  • Etelän kylmä talvi, Saksan orastava kevät

    Helenius
    11.04.2013   
    Maailmantalouden kasvun elpyminen Aasian ja Yhdysvaltojen avulla auttaa myös euroaluetta, mutta tämä apu jakautuu euroalueen maiden kesken hyvin epätasaisesti. Vähemmän ulkomaan kaupasta elävät ja ...
  • Herätys suhdannebongarit - Aasia näyttää jälleen kerran suunnan!

    Helenius
    18.01.2013   
    Maailmantalouden kasvun kiihtyminen vaatii alkusysäyksen Aasian kehittyvistä talouksista, jotka eivät kehittyneiden länsimaiden tavoin paini julkisen talouden velkaongelmien kanssa. Siksi meidän on...
  • Teollisuus säilyttänyt kilpailukykynsä, kansantalous ei

    Helenius
    12.11.2012   
    Suomessa keskustellaan tällä hetkellä paljon teollisuutemme ja vientimme kilpailukyvystä. Useat puheenvuorot painottavat teollisuuden kilpailukyvyn heikentyneen oleellisesti euron aikana 2000-luvul...
  • Onnistuuko taantuman torjunta uusin keinoin?

    Helenius
    05.11.2012   
    Finanssikriisin puhkeamisen jälkeen keskuspankkien ohjauskorot Yhdysvalloissa ja Euroopassa on tuotu nopeasti nollan tuntumaan. Tämän jälkeen käytössä ovat olleet rahapolitiikan uudet, epätavallise...
  • Kumpi taipuu: EKP vai Espanja?

    Helenius
    21.09.2012   
    Sijoitusmarkkinoilla rauhalliset päivät saattavat olla luetut, sillä Espanjan valtionlainojen korot ovat viime päivinä kääntyneet hienoiseen nousuun. Ajatus, että jo pelkästään EKP:n obligaatioiden...