Blogit 2017
-
OKSANEN 27.12.2017
Laita haku päälle, kun talous askarruttaa
Sähköposti täyttyy nyt sijoitusmarkkinoiden ja maailmantalouden ennusteista. Auttavatko ne hahmottamaan oman talouden kannalta missä mennään, kun vuosi vaihtuu? -
SCHAUMAN 20.12.2017
Suomen taloudessa mukavaa hyrinää – kasvu ei jatku itsestään
Suomen talous näyttää kasvavan yli 3 prosenttia tänä vuonna. Vielä kaksi vuotta sitten näin hyvillä luvuilla ei näyttänyt olevan mitään tekemistä Suomen kanssa. Mutta niin Suomen kohdalla usein on; kun tilanne muuttuu, se muuttuu kunnolla. -
KOTAMÄKI 19.12.2017
Ruotsin Suomea korkeampi työllisyys pohdinnassa – osa-aikatyö ei selitä eroa
Kun puhutaan Suomen ja Ruotsin työllisyysasteiden erosta joku usein muistuttaa, että naapurissa tehdään enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Kommentti on yleensä epäolennainen ja tilanteesta riippuen joskus myös virheellinen. Sillä pyritään harhauttamaan keskustelua pois olennaisesta – ikään kuin Suomen ja Ruotsin työllisyysasteiden vertailu ei olisi olennaista. -
MIEKK-OJA-JÄRVINEN 14.12.2017
Oma talous ja sijoitukset kuntoon ennen vuodenvaihdetta – toimi ennen kuin raketit lentävät
Joulun tunnelman luominen on etusijalla, mutta mieli karkaa jo ensi vuoden suunnitelmiin. Konkreettisempi tehtävä vuodenvaihteeseen on oman talouden ja sijoitusten vuodenvaihteen ryhtiliike. -
UUSITALO 12.12.2017
Sote-uudistuksen dream team – keitä mukaan?
Olin jo päättänyt, että jätän soten rauhaan. Sotepadassa on kiehuntaa tarpeeksi ilman minun lusikkaani. Kohta saadaan uusimman sote-ehdotuksen lausunnot, ja odotettavissa on taas ankaraa kritiikkiä. -
NYMAN 8.12.2017
Miksi kliininen lääketutkimus on tärkeää meille kaikille?
Riihimäellä on noin 30 000 asukasta. Asuinpaikkana se on melko tavallinen: eteläsuomalainen rauhallinen ja viihtyisä pikkukaupunki. Miksi luku 30 000 itsessään on merkittävä? Noin riihimäellinen ihmisiä – 30 000 suomalaista – sairastuu syöpään vuosittain. -
PETÄINEN 8.12.2017
Lapselle vitonen viikkorahaa – useimmat saavat euronsa käteisenä
Suomalaiset vanhemmat luottavat käteiseen rahaan, kun on kyse viikkorahasta. Neljä viidestä maksaa viikkorahan käteisellä. Ruotsissa neljännes vanhemmista siirtää viikkorahan lapsen pankkitilille, kun Suomessa tämä osuus jää yhdeksään prosenttiin. -
KORPELA 7.12.2017
Onko yritys verokilpailun uhri?
Jokaisen valtion into tulkita asioita omaksi edukseen ajaa kansainvälisesti toimivat yritykset vaikeaan tilanteeseen. Keskustelussa on liian vähälle jäänyt se, että kansainvälinen yritys joutuu käyttämään aikaa ja rahaa tunnistaakseen liiketoimiinsa liittyvät veroriskit. -
OKSANEN 4.12.2017
Teknologia parantaa jo maailmaa – parannatko sinä?
Ei tarvitse mennä Slushiin ymmärtääkseen, miten uuden teknologian kehittäjät ja soveltajat muuttavat talouden rakenteita. Riittää, että tarkkailee omaa ympäristöään. Yhteisin nimittäjä on olemassa olevien resurssien jakaminen fiksusti digitaalisten alustojen avulla. -
LEHTINEN 1.12.2017
Kissana pärjää maailmassa
Suomen pärjäämiseksi kriisien täyttämässä, mutta vääjäämättä globalisoituvassa maailmassa ehdotan – kolmen löytökissan omistajana – mallin ottamista kissoista. Kissa pärjää maailmassa olemalla notkea, yhteistyökykyinen ja itsenäinen. -
KOPRA 29.11.2017
Vauvakapitalismilla vauhtia talouteen - arvo-osuustili jokaiselle vastasyntyneelle
Ehdotan, että 100-vuotias Suomi päättää lahjoittaa 250 euroa ensi vuodesta lähtien jokaiselle uudelle syntyvälle Suomen kansalaiselle. Jokaiselle vastasyntyneelle avataan arvo-osuustili, ja summa talletetaan esimerkiksi kotimaisiin osakkeisiin perustuvaan indeksirahastoon. -
KOTAMÄKI 24.11.2017
Kuinka väestörakenteen muutos vaikuttaa Suomeen?
Väestörakenteen murroksen vaikutukset eivät kuitenkaan ole ilmiselvästi positiivisia tai negatiivisia; vaikutus on ehdollinen yhteiskunnan instituutioille. Olennaista on, kuinka kasvupotentiaali käytetään ja kuinka kasvu jakautuu yli eri väestöryhmien. Suomessa tässä on onnistuttu aika hyvin, jossain muualla maailmassa vähän huonommin. -
HYÖTY 21.11.2017
Talous kehrää – voiko mikään mennä enää pieleen?
Kevyen rahapolitiikan loppua ja korkojen nousua on ennakoitu jo vuodesta 2013. Nyt kun siihen ei enää uskota, se voi vihdoin ryömiä esiin. Vaikka inflaation kiihtyminen ja korkojen nousu ovat riski velkaantuneelle globaalille taloudelle, se on merkki talouden toiminatakyvystä. -
METSOLA 16.11.2017
Uudisasuntojen kauppa käy kuumana – suuret yhtiölainat avasivat asuntokaupan padot
Uudiskohteen iso yhtiölaina on jättimäinen riski, josta ei puhuta. Kuin virtahepo olohuoneessa. Siinä se istuu vieressä sohvalla, mutta juuri kukaan ei ole sitä huomaavinaan. -
HILDEBRANDT 15.11.2017
Miten sijoitusrobotti sijoittaisi tällä hetkellä?
Sijoittamisessa on tärkeintä olennaisten asioiden ja tietojen suodattaminen kaikesta muusta. Punainen lanka, eli se mihin sijoituspäätöksensä perustaa, on ollut ainakin menestyneimpien sijoittajien onnistumisten taustalla. Yksinkertaista. -
KOPRA 8.11.2017
Veroparatiisien parasta ennen -päiväys meni jo
Kansainvälisen toimittajaverkoston raportoima laaja asiakirjavuoto veroparatiisien asiakkaista on herättänyt laajaa keskustelua tällä viikolla sekä Suomessa että muualla maailmassa. -
KORO-KANERVA 8.11.2017
Takkuja vuokranmaksussa? Vuokranantajakin voi pyrkiä torjumaan maksuongelmia
Vuokralaiskandidaatin maksukyky ja luottotiedot pitää selvittää ennen kuin vuokrasopimus allekirjoitetaan. Lisäksi vuokralaisen maksutilannetta pitää seurata aktiivisesti. On myös vuokralaisen etu, ettei saatavia pääse kertymään. -
KIRKKO-JAAKKOLA 8.11.2017
Kuka voitti, kuka hävisi? Sukupolvet kiistelevät eläkkeistä
Loivatko suuret ikäluokat ovelan puhalluksen eläkkeidensä turvaksi säätäessään työeläkelain vuonna 1962? Onko kyse kohtuuttomasta sukupolvien välisestä tulojen uudelleenjaosta? Ei ole. Eivätkä luoneet. -
UUSITALO 6.11.2017
Missä eläkevalta luuraa?
Eläkepolitiikan kolmikantainen toimintatapa on tuottanut hyviä tuloksia, eikä se ole loukannut parlamentaarisen demokratian pelisääntöjä. -
OKSANEN 6.11.2017
Tekoäly tuli jo ja harva edes huomasi
Vanhan viisauden mukaan pörssikupla on poksahtamaisillaan silloin, kun taksikuskeiltakin alkaa saada sijoitusvinkkejä. Entä millaisia vaaran merkkejä pitäisi lukea siitä, että poliitikot ovat hullaantuneet tekoälystä?