veronmaksajat.fi

Arvonlisävero, läpikulkueräkö?

Marja Hokkanen

Kun arvonlisäverolaki tuli voimaan vuonna 1994, alvia pidettiin puhtaana läpikulkueränä yritykselle. Sen ei nähty vaativan muuta kuin yksinkertaisen myynnin ja oston veron raportoinnin sekä näiden erotuksen tilittämisen verottajalle. Järjestelmän toimintaa pidettiin yksinkertaisena ja teknisenä.

Lukiessani korkeimman hallinto-oikeuden viimeaikaista oikeuskäytäntöä mietin, mitä simppelille järjestelmällemme on tapahtunut. Antamassaan ratkaisussa maan korkeimmat tuomarit puivat sitä, mitä yritys on toiselle yritykselle myynyt. Oliko kyse rahoituspalvelusta, markkinointia tukevasta palvelusta, nettipohjaisen varastointijärjestelmän antamisesta jälleenmyyjien käyttöön vai vastikkeesta myyntivaraston arvonsäilymistakuuseen sekä riskittömään toimintamahdollisuuteen liittyen.

Konserniverokeskus oli katsonut mainitut palkkiot vastikkeiksi verottomasta rahoituspalvelusta, kun taas hallinto-oikeus katsoi, että kyseessä on arvonlisäverollisen palvelun myynti. KHO päätyi pitkän punninnan jälkeen siihen, että kyse oli verottomista rahoituspalveluista. Yhtä monta erilaista palvelua kuin on määrittelijääkin.

Mitä myyjä myy ja mitä ostaja ostaa ovat ymmärrettävästi tärkein kysymys myös arvonlisäverotuksen kannalta. Erityisesti uusien palvelumuotojen lisääntyessä joudumme yhä useammin määrittelemään aivan uusien suoritteiden verokohtelua. 

Oikeuskäytännössä on katsottu, että liiketoimen määrittelyssä taloudellisen ja kaupallisen todellisuuden huomioon ottaminen on yhteisen arvonlisäverojärjestelmän soveltamisen perusedellytys. Koska sopimukseen perustuva tilanne yleensä heijastaa liiketoimien taloudellista ja kaupallista todellisuutta, merkitykselliset sopimusmääräykset on huomioitava, kun myydyn palvelun luonnetta määritetään.

Sillä, mitä sopimukseen on kirjoitettu, onkin tulkinnallisissa tapauksissa erittäin merkittävä rooli myydyn hyödykkeen verotuksen kannalta. Asetelkaa siis sananne tarkasti – muuten voit myydä asiakkaallesi jotain, mitä et osannut kuvitellakaan. 

Marja Hokkanen

Kirjoittaja on BDO:n vero- ja lakipalveluiden liiketoimintajohtaja.

Kirjoittajasta

Marja Hokkanen

Marja Hokkanen on BDO:n vero- ja lakipalveluiden liiketoimintajohtaja.

Blogeissa