Kesän aikana talouden indikaattoreista eniten ovat puhuttaneet inflaatioluvut, ja erityisesti Yhdysvalloissa, joka ensimmäisenä taloutena meneillään olevan noususuhdanteen aikana on lähtenyt kiristämään rahapolitiikkaansa.
Se mikä inflaatiossa on hämmentänyt, on ollut sen hitaus, tarkemmin sanottuna kuluttajahintainflaation hidastuminen Yhdysvalloissa yhtäjaksoisesti helmikuusta alkaen. Miksi inflaatio hidastuu, vaikka työmarkkinat ovat tilanteessa, jossa työttömyysaste on laskenut jo alle edellisen noususuhdanteen pohjatason, ja keskuspankinkin arvion mukaan työmarkkinoilla vallitsee täystyöllisyys?
Yhdysvaltojen keskuspankki Federal Reserve (Fed) uskoo, että kyse on hetkellisestä ja väliaikaisesta ilmiöstä, jossa inflaatio on hidasta ohimenevien erityistekijöiden takia ja joiden poistuttua inflaatio uudelleen kiihtyy. Inflaatio näyttää reagoivan talouskasvuun viiveellä, ja siksi alkuvuoden hidastumista pidetään myös reaktiona USA:n talouden kasvun hidastumiseen vuoden 2015–2016 aikana. Jos näin on, inflaation tulisi kiihtyä seuraavan 12 kuukauden aikana, kun talouskasvu vahvistuu. Markkinoilla kaikki eivät ole vakuuttuneet Fedin ennakoimasta inflaatiourasta.
Perinteisen talousteorian mukaan työttömyyden ja inflaation välillä on yhteys, jonka mukaan talous voi kärsiä joko inflaatiosta tai työttömyydestä, mutta ei koskaan molemmista samaan aikaan. Jotkut pelkäävät tämän inflaation ja työttömyyden välisen yhteyden, niin kutsutun Phillipsin-käyrän, rikkoutuneet niin, että hidas inflaatio täystyöllisyystilanteessa, jossa Yhdysvaltojen arvioidaan kohtalaisen analyytikkoenemmistön mielestä olevan, kertoisikin jostain syvemmistä ja rakenteellisista muutoksista taloudessa.
Inflaatio-työttömyysyhteyden heikentymisen yhtenä selityksenä on pidetty työmarkkinoiden globalisoitumista 90-luvun jälkeen, kun sosialististen maiden avautuminen toi valtavan uuden työvoiman lisäyksen maailman työmarkkinoille hyödykkeiden ja palvelujen tuotantoon. Myös työvoiman jakautumista ammattiliittoihin kuulumattomiin osa-aika työntekijöihin ja liittoihin kuuluviin täysaikaisesti työskenteleviin on pidetty yhtenä syynä palkkapaineiden heikentymiseen, varsinkin kun julkisen sektorin tasapainovaateiden takia työttömien sosiaaliturvaa on useissa maissa kiristetty.
Ehkä uskottavin selitys muutokselle on tällä hetkellä kuitenkin viimeisen vuosikymmenen aikana tapahtunut teknologinen muutos, jonka ansiosta työpanosta on voitu korvata koneilla ja ohjelmistoilla. Teknologisen murroksen yhdistyminen globalisaatioon ja internet-aikaan on kenties myös heikentänyt monien yritysten hinnoitteluvoimaa, jolloin palkankorotuksia ei voi helposti siirtää lopputuotteiden hintoihin, vaikka työvoimakustannukset nousisivatkin.
Puhutaan myös Amazon-efektistä, jonka mukaan yhden suuren monopolivoimaa omaavan yrityksen tuottavuuden kasvuun perustuva hintaeroosio leviää kilpailevien yritysten keskuuteen ja laskee kulutushyödykkeiden hintoja. Tämä on kuitenkin epäuskottava selitys, sillä tässähän pitäisi olla kysymys suhteellisten hintojen muutoksesta. Kun Amazon laskee monien yleisten kulutustavaroiden hintoja, vahvistuu kuluttajan ostovoima, jota kuluttaja voi käyttää muiden hyödykkeiden ja palveluiden ostamiseen, joiden hintojen pitäisi sen seurauksena nousta.
Oli selitys hitaalle inflaatiolle mikä tahansa, sijoitusmarkkinoille on merkitystä sillä, mihin keskuspankit uskovat. Kun rahapolitiikka vaikuttaa talouteen ja inflaatioon viiveellä, joutuvat keskuspankit ottamaan kantaa siihen, miten niukkoja talouden resurssit ovat. Tätä keskuspankit joutuvat estimoimaan, ja siksi politiikkavirheiden riski on ilmeinen.
Jos kiristetään rahapolitiikkaa liian varhain ja liikaa, voi talouden kasvu taittua uudeksi taantumaksi kuten kävi Yhdysvalloissa 1970- ja 1980-lukujen taantumissa. Jos taas odotetaan liian kauan ennen kuin korkoja nostetaan, voi seurauksena olla vakava talouden ylikuumeneminen, joka ennen 2000-luvun alun taantumaa ja vuoden 2008 finanssikriisiä vei varallisuusarvot vaaralliseen ja perusteettomaan nousuun. Tämän seurauksena syntynyt dramaattinen hintakorjaus alaspäin voimisti seuraavaa laskusuhdannetta. Yleinen uskomus on, että keskuspankkiirit ajattelevat deflaation olevan vaikeammin hoidettavissa kuin inflaation, ja siksi keskuspankkien uskotaan olevan taipuvaisempia syyllistymään jälkimmäiseen virheeseen.
Miten lukea talouden resurssien niukkuutta, jos työttömyyden, palkkojen ja inflaation yhteys ei käyttäydy kuin talousteoria ja entinen historiallinen empiirinen evidenssi antavat olettaa? Onko suhdannehuippujen huippujen ympäriltä luettavissa yhteisiä nimittäjiä suhdanteen käänteelle heikompaan suuntaan?
Näyttäisi siltä, että taantumia on poikkeuksetta edeltänyt tilanne, jossa yritysten kannattavuus on heikentynyt: voittomarginaalit ovat pudonneet ja työvoimakustannusten ja yritysvoittojen funktionaalinen tulonjako on kääntynyt työntekijöitä suosivaksi. Toisin sanoen työvoimakustannusten osuus kokonaistuotannosta on kasvanut ja voittojen vähentynyt.
Yhdysvalloissa kansantalouden tilinpidon tilastoima yritysten kannattavuus näyttää käyneen huipussaan jo vuoden 2014 lopussa, vaikkakin voitto-osuuden luisu pysähtyikin tänä vuonna. Vaikka voitto-osuuden heikentyminen olisi itsessään signaali, ei siitä ole rahapolitiikan muutosten ajoittajaksi. Tällä hetkellä esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankki haluaa varmistua, että inflaatio todellakin kulkee kestävällä tavalla kohti 2 prosentin inflaatiotavoitetta.
Inflaation hidastuminen alkuvuonna antaa keskuspankille mahdollisuuden odottaa kiristystoimissaan, tähän sijoitusmarkkinat näyttävät uskovan, mistä osoituksena on muun muassa USA:n dollarin laajapohjainen heikentyminen. Yksi asia näyttää varmalta: syksyn seuratuimpia taloustilastoja ovat inflaatioluvut niin Yhdysvalloissa kuin muualla maailmassa. Ne määrittävät suuntaa valuuttaliikkeille ja korko-odotuksille.
Yleiseksi käsitykseksi näyttää muodostuneen ajatus, että hinta- ja palkkapaineet pysyvät edellä kuvattujen rakenteellisten tekijöiden takia vaatimattomina, vaikka yksittäisten talouksien resurssit olisivatkin täyskäytössä. Siksi korot pysynevät korkosyklien huipussakin aikaisempia tasojaan matalampina.
Tiina Helenius
Kirjoittaja on Handelsbankenin pääekonomisti.
