Oletko kuullut demografisesta osingosta (engl. demographic dividend)? Ei se mitään, jos et ole, nimittäin harva on. Kyseinen termi on kuitenkin hyödyllinen.
Monet yhteiskunnat ovat läpikäyneet väestörakenteellisen eli demografisen murroksen maatalousvaltaisesta teolliseen, urbaaniin yhteiskuntaan. Samalla syntyvyys on laskenut ja kuolleisuus alentunut.
Esimerkiksi Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolella jopa 10 lapsiset perheet olivat tavallisia ja keskimäärin yksi nainen synnytti liki viisi lasta. Kuten kuvasta 1 nähdään, alle 15-vuotiaiden väestön osuus suhteessa työikäiseen oli suuri ja vanhusväestön osuus puolestaan pieni. 1900-luvulla syntyvyys on laskenut tasaisesti (pl. toisen maailmansodan jälkeinen aika) ja 1970-luvulla nainen synnytti keskimäärin enää alle kaksi lasta. Tänä vuonna 2017 kokonaishedelmällisyyden odotetaan laskevan jo alle 1,5.
Samaan aikaan elinajanodote on kasvanut huimasti. 1900-luvun alussa vastasyntyneen tyttölapsen elinajanodote oli 48 vuotta, 1970-luvulla se oli noin 75 vuotta ja vuonna 2016 jo 84 vuotta. Elinajan pitenemisen vaikutus näkyy kuvassa 1 vanhusväestön suurempana osuutena suhteessa työikäisiin.
Kuva 1 Nuorten (0-14) ja ikääntyneiden (65+) lukumäärän suhde työikäisten (15-64) lukumäärään Suomessa 1865-2065. Lähde: Tilastokeskuksen väestörakennetilasto ja väestöennuste
Kuinka väestörakenteelliset muutokset vaikuttavat yhteiskuntiin?
Ensimmäinen demografinen osinko viittaa tilanteeseen, jossa työvoima kasvaa nopeammin kuin siitä riippuvaisen väestön määrä. Näin vapautuu resursseja taloudellisiin, tuottaviin investointeihin sekä panostuksiin perheiden hyvinvointiin.
Tämä väestörakenteen muutoksen ensimmäinen vaihe saattaa kestää hyvinkin pitkään. Suomessa väestöllinen huoltosuhde laski jyrkästi vuosien 1913-1940 välisenä aikana. Toinen maailmansota keskeytti murroksen hetkellisesti, mutta jälleen 1950-luvun lopulta aina 1980-luvun puoliväliin huoltosuhde parani antaen ”osinkoa” Suomen talouteen.
Ennen pitkää osingon jako kuitenkin loppuu, koska syntyvyys ei (onneksi) voi laskea loputtomiin. Syntyvyyden tasaantumisen jälkeen väestö yhä vanhenee, jonka seurauksena väestöllinen huoltosuhde lähtee kasvuun – huollettavien määrä yhtä työikäistä kohti kasvaa. Demografinen osinko muuttuu veroksi. Kasvavat ikääntymiseen liittyvät menot nostavat veroastetta ja saattavat hidastaa talouskasvua.
Onneksi Suomessa on eläkejärjestelmän kautta osittain varauduttu väestön vanhenemiseen ja näin on mahdollista hieman padota tulevaisuuden maksurasitusta. Monissa EU-maissa näin ei ole tehty ja sekä poliittiset että taloudelliset vaikutukset vuosikymmenen tai kahden päästä saattavat olla yllättäviä.
Suurinta osaa tulevaisuuden kasvavasta menorasituksesta ei kuitenkaan olla rahastoitu etukäteen ja siksi myös Suomessa ollaan uusien asioiden edessä. Valtiovarainministeriön viimeisin arvio kestävyysvajeesta oli kolmen prosentin luokkaa.
Tulevaisuus voi kuitenkin olla valoisa…
Väestörakenteen murroksen vaikutukset eivät kuitenkaan ole ilmiselvästi positiivisia tai negatiivisia; vaikutus on ehdollinen yhteiskunnan instituutioille. Olennaista on, kuinka kasvupotentiaali käytetään ja kuinka kasvu jakautuu yli eri väestöryhmien. Suomessa tässä on onnistuttu aika hyvin, jossain muualla maailmassa vähän huonommin.
Väestörakenteita analysoivassa kirjallisuudessa puhutaan myös toisesta demografisesta osingosta. Käsite viittaa siihen, ettei väestön vanhenemisesta seuraava huoltosuhteen kasvu ole vääjäämättä talouskasvua hidastavaa. Kirjallisuudessa painotetaan erityisesti vanhenevan väestön ja säästämisasteen välistä yhteyttä.
Eliniän pitenemisen johdosta ihmisillä on entistä enemmän yllykkeitä säästää ja ennen pitkää korkeampi säästämisaste realisoituu investointeina ja pääoman kasautumisena. Kysymys on jälleen siitä, kuinka yhteiskunnan instituutiot suuntaavat ihmisten käyttäytymistä. Voimakkaasti lähiperheen tukeen nojaava tai voimakkaasti julkisen vallan tukeen nojaava ympäristö ei sinänsä kannusta erityisesti yksityiseen säästämiseen. Taloustieteessä on myös vahva konsensus siitä, että jakojärjestelmä eläkkeissä alentaa säästämisastetta verrattuna osittain tai kokonaan rahastoituun malliin.
Myös inhimillisen pääoman kasautuminen eli koulutuspolitiikka on tärkeässä roolissa demografisessa murroksessa. Jos ja kun elinikä kasvaa ja samalla työurat pitenevät, on erityisen tärkeää ylläpitää sekä nuorten että vanhojen työntekijöiden työkykyä. Onpa olemassa jopa viitteitä siitä, että eläkeiän nousu yhdistettynä hyvään koulutuspolitiikkaan voisi nostaa koko yhteiskunnan tuottavuutta.
… myös Suomessa
Suomessa eläkkeiden rahastointi tukee pääoman kasautumista ja talouskasvua. Sukupolvien välisiä tulonjakovaikutuksia eläkkeiden rahastoinnilla toki on, niin kuin viimeaikainen julkinen keskustelukin antaa ymmärtää. Jälkikäteen on myös mahdollista viisastella, että kenties korkeampi rahastoinnin määrä olisi voinut olla menneinä vuosikymmeninä järkevää.
Yhtä kaikki, niin kauan, kun eläkerahastojen tuotto ylittää palkkasumman kasvun, on eläkerahastointi suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta järkevää.
Koulutus Suomessa on ihan hyvällä tolalla, joskin viime vuosien trendi on huolestuttava – korkeasti koulutettujen määrän suhteessa väestöön soisi nuorien sukupolvien kohdalla lisääntyvän mieluummin kuin alenevan. Toinen kysymys on kuinka koulutuspolitiikka voisi avittaa ikääntyneitä pysymään kauemmin työelämässä tyytyväisenä. Pano sanalla tyytyväinen. Paremmin koulutettu ja tyytyväinen työntekijä on kaikin tavoin parempi, kuin työssä väkisin alimpaan eläkeikään roikkuva.
Avainsanat tulevaisuuden menestykseen ovat koulutus ja työllisyys. Tämä on varmasti tullut selväksi jokaiselle tässä maassa asuvalle uutisia ja julkista keskustelua seuraavalle ihmiselle. Vaikeampi kysymys on, kuinka näihin tavoitteisiin päästään tehokkaasti ja kysymyksen ratkaisu ei ole pelkästään päättäjien tehtävä – se on päättäjien velvollisuus.
Mauri Kotamäki
Kirjoittaja on Työeläkevakuuttajat Telan ekonomisti.
