”Monen yrittämisen ja erehtymisen kautta on meillä ja muualla päädytty siihen, että eläkkeen määrä 60 % loppupalkasta on sopiva tavoite.” Näin kirjoitti Teivo Pentikäinen vuonna 1997. Näin hän varmaankin ajatteli jo yksityisen sektorin työeläkelain syntyaikoina 1960-luvun taitteessa johtaessaan eläkeuudistusta valmistellutta komiteaa. Ja sen hän myös toteutti.
Aluksi eli 1962 voimaan tulleen työntekijäin eläkelain mukaan työeläke oli enintään 40 prosenttia työsuhteen viimeisen vuoden palkasta, mutta vuodesta 1975 alkaen lakiin kirjoitettu eläkelupaus kuului: ”Jos teet työtä 40 vuotta, niin saat eläkettä 60 prosenttia eläkkeelle siirtymistä edeltäneestä palkasta”. Yhteensovituksella tästä 60 prosentista tuli myös eläkkeen yläraja.
Vuosikymmenten mittaan tämä Pentikäisen hahmottelema kirkas lupaus on hämärtynyt. On muuteltu indeksiä, jolla ansiot nostetaan eläkkeellejäämisvuoden tasoon. Eläkkeen perustana olevan palkan on vähennetty palkansaajan eläkemaksu. Vähitellen siirryttiin työsuhteen 10 viimeisen vuoden palkkaan perustuvaan eläkkeen laskentaan. Nämä vuosina 1977-1996 tehdyt muutokset johtivat siihen, että lain eläkelupaus ei enää ollutkaan 60 prosenttia, vaan vähemmän.
Vuonna 2005 tuli voimaan suurin Suomessa toteutettu eläkeuudistus. Sen myötä eläkelupaus tuli entistä vaikeaselkoisemmaksi. Eläkkeen perustana olevan palkan laskennassa siirryttiin koko uran ansioihin perustuvaan laskentaan. Elinaikakerroin, joka vähentää kuukausieläkettä jos odotettavissa olevan elinikä nousee, teki eläkelupauksen riippuvaiseksi syntymävuodesta. Otetiin käyttöön kannustinkarttuma, joka kolminkertaisti eläkkeen karttumisen ikävälillä 63-68. Vaikka työuran aikaiset ansiot olisivat aivan yhtä suuret, eläkelupaus vaihteli hieman palkkakertoimesta riippuen, mutta enemmän siitä, missä iässä ansiot on saatu ja ennen kaikkea siitä, mihin syntymäikäluokkaan kuului.
Kuten tiedetään, tämän vuoden alusta tuli voimaan uusi työeläkelainsäädäntö. Millainen on sen eläkelupaus?
Kun ikään sidotut eläkkeen karttumisprosentit poistuivat ja palkansaajan työeläkemaksu ei enää pienennä eläkkeen perustana olevia ansioita, niin vuoden 2017 eläkelupaus yksinkertaistui. Se on ilmaistavissa näin: ”Kun työskentelet vähintään tavoite-eläkeikään saakka, niin eläkkeesi on 1,5 prosenttia työuran aikaisista ansioistasi siten, että vuosiansiot on viety eläkkeellejäämisvuoden tasolle palkka-kertoimella muunnettuna.”
Palkkakertoimen avulla eri vuosien ansiot viedään eläkkeellesiirtymisvuoden tasoon. Palkkakertoimessa ansiotasoindeksin muutoksen paino on 80 prosenttia ja hintojen muutoksen paino 20 prosenttia. Palkkakerroin ei siis täysin takaa sitä, että vanhemmat ansiot vaikuttaisivat eläkkeeseen ikään kuin ne olisi ansaittu viimeisenä työvuotena, mutta se nostaa vanhojen palkkojen vaikutusta eläkkeeseen merkittävästi verrattuna esimerkiksi siihen, että käytössä olisi pelkkä hintaindeksi.
Seuraavaksi pitäisi tietää, mikä se tavoite-eläkeikä oikein on. Se on ikä, jossa elinaikakertoimen eläkettä pienentävä vaikutus poistuu. Kullakin syntymävuosiluokalla on oma tavoite-eläkeikänsä.
Nykyisen väestöennusteen mukaan esimerkiksi vuonna 1960 syntyneen tavoite-eläkeikä on 66 vuotta ja vuonna 1980 syntyneen 69 vuotta ja kolme kuukautta. Tavoite-eläkeiän kehitys riippuu siis siitä, miten eliniän odote tulevaisuudessa muuttuu. Jos eliniän kehitys jatkaa nousuaan, kuten se on tähän asti tehnyt, niin myös tavoite-eläkeikä nousee, kun siirrytään nuorempiin syntymävuosiluokkiin.
Eri ihmisille vuoden 2017 eläkelupaus on jonkin verran erilainen riippuen siitä, miten palkkakerroin vaihtelee. Erityisen suuri vaikutus on sillä, mihin syntymävuosiluokkaan sattuu kuulumaan.
Tämä eläkelupaus kertoo myös sen, että jos jää pois työstä ennen tavoite-eläkeikää, niin elinaikakerroin pienentää eläkettä, eli se ei se enää ole 1,5 prosenttia työuran ansioista, vaan vähemmän. Jos jatkaa työntekoa tavoite-eläkeiän saavuttamisen jälkeen, saa edelleen 1,5 prosenttia ansioista eläkettä. Pitää kuitenkin muistaa, että 1,5 prosenttia on euroissa enemmän isommista kuin pienemmistä ansioista.
Ei tämä kovin selkokielistä ole. Eläkelupausta tulisikin konkretisoida esimerkein, joista näkyy työuran aikaisten ansioiden, työuran pituuden ja syntymäkohortin vaikutus. On myös tärkeää pitää mielessä, että eläkelupaus on ehdollinen, eli se riippuu siitä, miten elinajan odote tulevaisuudessa kehittyy.
Vuoden 2017 eläkelupauksen toteutuminen sisältää myös vaatimuksen siitä, että töitä tehdään aiempaa pitempään, siis vähintään tavoite-eläkeikään saakka. Jos tämä ehto toteutuu, lupaus on eläketurvan kannalta ihan kelvollinen. Realistiset arviot eläkkeellesiirtymisiän kehityksestä eivät kuitenkaan yllä lähellekään tavoite-eläkeikiä.
Eläketurvakeskuksen uusimmassa pitkän aikavälin laskelmassa on arvioitu, että vuonna 2050 eläkkeellesiirtymisikä olisi noin 64 vuotta, kun tuolloin eläkeiässä olevien tavoite-eläkeikä on viitisen vuotta korkeampi. Viiden vuoden lovi eläkkeen ansainta-aikaan tekee melkoisen loven myös eläkkeeseen. Saman pitkän aikavälin laskelman mukaan keskimääräinen eläke suhteessa keskipalkkaan alenee nykyiseltä 55 prosentin tasolta noin 45 prosenttiin vuonna 2050.
Eläketurvan tason vastaisen kehityksen kannalta olisi toivottavaa, että realistiset arviot olisivat väärässä. Jos eivät, meillä on edessä tulevaisuus, jossa eläkkeen ja taustalla olevan palkan suhde alenee.
Professori Hannu Uusitalo
