”Eläkelupaus voi osoittautua katteettomaksi.” Professori Bengt Holmström kohautti tällä väitteellään toissa viikolla. Puheenvuoro oli tärkeä ja hyödyllinen monessakin mielessä.
Eläkkeistä ja eläkejärjestelmästä puhutaan poliittisen eliitin ulkopuolella aivan liian vähän. Ja kun ei puhuta, niin ei myös tunneta tosiasioita. Kesäkuussa julkaistun ETK:n Eläkebarometrin mukaan lähes puolet vastaa tuntevansa eläkeasioita huonosti tai melko huonosti. Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä heikommin eläkejärjestelmämme perusasiat ovat hallussa.
Jos nuoremman sukupolven edustajat saivat nobelistin ajatuksista kiihokkeen pohtia eläkeasioita, puheenvuoro puolusti paikkaansa. Herran pelko on viisauden alku, vanha sananlasku toteaa. Samaa voidaan sanoa eläkkeistä. Pelot eläkkeiden riittävyydestä ovat parhaimmillaan eduksi viisauden kasvulle ja paremmille valinnoille.
Holmströmin lausunnon arvoa ei poista se, että pelko eläkkeiden vaarantumisesta on perusteeton. ETK:n tuoreet laskelmat osoittavat, ettei järjestelmä huonoimmassakaan taloudellisessa skenaariossa romahda ja eläkkeet kyetään maksamaan, vaikka maksupaineet toki kasvavatkin ja julkisen talouden velkaantuminen lisääntyy.
Kenenkään ei tarvitse Suomessa pelätä, että eläke jää saamatta tai sen taso poikkeaa eläkelupauksista. Toisin ovat asiat niissä maissa, joissa eläkkeet on jätetty työnantajayritysten, ammattiliittojen tai jopa yksilöiden itse hoidettavaksi.
Suomalainen eläkejärjestelmä edustaa ehkä pakkosäästämistä, mutta tässä asiassa pakko on perusteltua. Vaikka vapauden kannattaja olenkin, on asioita, joissa ihmisiä on suojeltava jopa heiltä itseltään. Eläkkeiden muodossa tapahtuva viivästetty palkanmaksu on yksi niistä.
Holmström on oikeassa siinä, että eläkejärjestelmän kestävyydestä tulee kantaa huolta. Ja on kannettukin. Siksi muutamien vuosien välein eläkejärjestelmäämme ylläpitävät tahot eli työnantajat ja työntekijät ovat istuneet yhteiseen pöytään ja neuvotelleet tarpeellisista tarkistuksista järjestelmän perusoletuksiin. Vaikka itse eläkejärjestelmä toimii kuin autopilotti ja säätää koko ajan itse itseään, järjestelmä lepää tiettyjen fundamenttien varassa, joita eläkelainsäädännöllä ei voida muuttaa.
Viime kädessä eläkkeiden tulevaisuus on aina kiinni työllisyydestä, työllisten ja työelämän ulkopuolella olevien välisestä huoltosuhteesta sekä eläkerahastojen sijoitustuotoista. Näihin kaikkiin voidaan lainsäädännöllä vaikuttaa vain rajallisesti. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, etteikö lainsäädännöllä olisi merkitystä. Laeilla voidaan aina muuttaa tulevien eläkkeiden karttumisen pelisääntöjä, eläkemaksujen tasoa ja kohdentumista sekä eläkevarojen sijoittamisen reunaehtoja. Tästä eläkejärjestelmän uudistamispaketeissakin aina on ollut kyse. Sen sijaan jo karttuneisiin eläke-etuuksiin ei ilman perustuslainsäätämisjärjestystä voida eikä pidä puuttua.
Talouspolitiikalla merkitystä
Hallituksen valitsemalla talouspolitikalla sen sijaan on merkitystä, vaikkei silläkään markkinataloudessa suoraan voida näitä fundamentteja muuttaa, korkeintaan luoda parempia edellytyksiä talouden tosiasiallisille toimijoille eli luonnollisille ja juridisille henkilöille.
Holmströmin olennaisimmat ja tärkeimmät huomiot liittyvät harjoitettavaan talouspolitiikkaan. Holmström on yksi talousviisaiden kolmesta musketööristä, jolta hallitus on tilannut neuvoja järkevästä taloudenpidosta. Tämä trio, johon Holmströmin ohella kuuluvat Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä, luovuttivat tuoreimman muistionsa hallitukselle tämän viikon maanantaina (21.8.). Muistiossa trio jatkaa siitä, mihin Holmström kohutussa eläkelausunnossaan jäi.
Kolmikko toteaa: ”Julkisen talouden kestävyysvaje on ajan mittaan paheneva uhka talouden kasvulle ja julkisista hyvinvointilupauksista kiinni pitämiselle.” Touché!
Trion tarjoama ratkaisu löytyy kolmesta ”pointista”; ei menonlisäyksille, kyllä äärimaltillisille palkkaratkaisuille ja työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksille, jotka poistavat kannustinloukkuja sekä kyllä koulutus- ja yliopistojärjestelmän kehittämiselle.
Hallituksen työllisyystavoite on karkaamassa eivätkä työurien pidentämiseen tähtäävät uudistukset ainakaan toistaiseksi ole tuoneet helpotusta. Työnteon ja yrittämisen kannusteet ovat heikkoja, mikä vaikuttaa työllisyysasteeseen erityisesti palkkahaitarin matalassa päässä. Sosiaaliturvassamme on edelleen aivan liikaa kannustinloukkuja, jotka rationaalisten ihmisten toimiessa omien etujensa mukaisesti johtavat ongelmien pahenemiseen. Kritiikki yliopistojärjestelmämme tehottomuutta koskien on myös perusteltua.
Eläkkeetkin ovat osa näitä julkisia hyvinvointilupauksia, joiden osalta kolmikko esittää huolensa. Eläkelupauksista muodostuvat eläkevastuut ja vastuiden kehittyminen ovat kuitenkin tarkkaan tiedossa ja lait on kirjoitettu niin, että vastuut kyetään kaikissa mahdollisissa tilanteissa hoitamaan. Jollei työllisyystavoitteessa ja työurien pidentämisessä onnistuta, eläkemaksujen taso kuitenkin tulee nousemaan, mikä edelleen nostaa työn tekemisen ja teettämisen maksurasitusta ja näin vähentää työllisyyden kannusteita.
Kestävyysvajeen näkökulmasta suurin ongelma liittyy kuitenkin yhteiskunnan palvelulupauksiin, joiden osalta edes vastuuvelkaa ei uskalleta ääneen sanoa. Saati sitten olisi varauduttu lupausten lunastamiseen myös heikomman talouskehityksen oloissa.
Piia-Noora Kauppi
Kirjoittaja on Finanssialan toimitusjohtaja.
