”Kotisiivouksen ostaminen ei enää hävetä”, kertoi Helsingin Sanomat 31.7. Erkki Tuomioja kritisoi artikkelia kuitenkin voimakkaasti Facebook-kirjoituksessaan 31.7. ja ”Takaisin luokkayhteiskuntaan?” -otsikoidussa blogissaan 1.8. Tuomiojan mukaan siivouspalveluiden lisääntyminen on huono merkki, koska kotiapulaisia on historiallisesti käytetty silloin kun tuloerot ovat suuria.
Onneksi gini-kertoimen perusteella Suomessa tuloerot ovat pysyneet tasaisina ja pieninä. Tyypillisesti kerroin on hieman korkeampi – ja tuloerot suurempia – nousukaudella tulospalkkioiden kasvaessa ja pienempi laman aikaan. Viimeisin huippu oli vuonna 2007 ja nykyistä alhaisemmalla tasolla kerroin oli 1990-luvun alussa. Tuomioja kaipasikin kirjoituksessaan näitä 90-luvun lamavuosia.
Muinaiset perheissä asuneet kotiapulaiset eroavat nykyisestä kotisiivoojasta kuin yö päivästä. Siivoustyötä tehdään useassa osoitteessa. Siinä missä toimistoja siivoavat lähinnä suurten yritysten työntekijät, moni kotisiivooja on yrittäjä.
Vierastan sitä, että toisten auttamista pidetään alempiarvoisena. Monessa muussa maassa jokainen tehtävä nähdään palveluammattina. On ongelmallista että me suomalaiset emme tyypillisesti halua alentua palvelemaan toinen toisiamme.
Siivouspalvelun ostaminen on osa pitkäaikaista kehitystä, jossa työntekijät erikoistuvat. Yhä useampi keskittyy omaan erikoisosaamiseensa ja ostaa muut palvelut. Syödään ravintolassa, mennään kampaajalle leikkauttamaan hiukset, viedään kengät suutarin korjattavaksi ja luistimet terotettavaksi. Omasta ansiotyöstä saatuja tuloja ollaan valmiita käyttämään näihin palveluihin sen sijaan että jokainen tekisi kaiken itse.
Asiakkaan kotona tehtävien palvelujen tukeminen kotitalousvähennyksellä ei perustu syvimmältä olemukseltaan tarpeeseen tukea kotien siisteyttä. Kyseessä on tapa estää vaikeasti havaittavaa veronkiertoa. Verovähennyksen myöntäminen kannustaa veronmaksuun, vähentää harmaata taloutta ja siten lisää verotuottoja. Tavoitteen kerätä verotuottoja pitäisikin olla veropäätöksissä keskeinen.
Nyky-yhteiskunnassa yhä useampi voi hyödyntää osaamistaan ja perustaa yrityksen. Itsensä työllistäminen on tärkeää. Osa pystyy tarjoamaan töitä myös toisille. Yrityksen kasvaessa perustaja on paitsi työntekijä, myös omistaja.
Olen onnellinen että emme elä enää aikakautta, jona työntekijät ja omistajat olivat täysin eri tahoja. Mahdollisuus yrittää ja omistaa on keskeinen osa uutta omistajayhteiskuntaa. Omistajana voi olla joko itse perustamassaan yrityksessä tai osakkeenomistajana pörssiyrityksessä. Näin pienelläkin panoksella pääsee mukaan käyttämään yhteiskunnallista omistajavaltaa ja hyötymään yritysten menestyksestä.
Suomi on pienten tuloerojen yhteiskunta. Tuloerot ovat kuitenkin pienimmillään silloin kun kaikilla menee huonosti. Kun kehitämme yhteiskuntaamme, tulisi fokus pitää tuloerojen lisäksi kaikkien vaurauden – yhteisen kakun – kasvattamisessa, ei vaurastumisen estämisessä.
Sari Lounasmeri
Kirjoittaja on Pörssisäätiön toimitusjohtaja
