Useimmille on tärkeintä ansaita oma leipänsä. Perustuslakimme mukaan ”Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön”. Moni on kuitenkin vailla työtä, eikä ihmelääkkeitä ole olemassakaan. Työllisyyttä parantavia keinoja sen sijaan on; kysymys on vain siitä, mitkä keinot purevat.
Tässä kohtaa kuvaan astuvat poliittiset arvot, ihan niin kuin kuuluukin. Olemme pohjoismaisen hyvinvointimallin ytimessä, kun keskustelemme siitä, kuinka hyvin ulkopuolelle joutuneita tulisi kohdella. Malli perustuu tilanteeseen, jossa suuri osa väestöstä on töissä ja rahoittaa heikompiosaisempia. Tässä järjestelmämme eroaa anglosaksisesta. Siellä ihmiset ovat enemmän oman onnensa seppiä, niin hyvässä kuin pahassakin.
Suomen tämänhetkinen ongelma, se että aivan liian pieni osa väestöstä on töissä, saa hyvinvointimallin natisemaan liitoksissaan.
Tarvittaisiinko enemmän keppiä vai porkkanaa vaiko vain apua, jotta useammat meistä saisivat töitä? Eri ongelmiin tarvitaan eri ratkaisut. Hallitus on tehnyt uudistuksia työllisyyden edistämiseksi ja toteuttanut myös perustulokokeilun.
Lyhyempi tuloihin sidottu työttömyysturva edustaa tyypillistä ”keppiä”, mutta samaan aikaan TE-keskuksissa on otettu käyttöön pakolliset haastattelut työttömien työnhakijoiden tukemiseksi (tai työttömyyden tekemiseksi entistä ikävämmäksi).
Tuloveron kevennys on tyypillinen porkkana, jota on käytetty Ruotsissa, mutta Suomessa se olisi julkisen talouden vaikeuksien vuoksi hankalaa.
Viime aikoina on käytetty paljon palstatilaa sen selvittämiseksi, onko vapaiden työpaikkojen lukumäärä 110 000 vai vähemmän. Keskustelun keskiössä ovat olleet monien työnantajien vaikeudet täyttää vapaita paikkoja, samalla kun työn löytäminen on niin vaikeaa. Tässä ei auta pelkkä keppi, vaan tarvitaan aktiivista työnvälitystä ja uudelleenkoulutusta. Myös asuntomarkkinoiden rooli on tärkeä.
Keppi ja porkkana toiminevat laiskoihin, mutta haasteena onkin, kuinka järjestelmä saadaan kalibroiduksi niin, että se puree laiskamatoihin rankaisematta niitä, joiden turvaksi se on laadittu. Kaikki työtä vailla olevat eivät todellakaan ole laiskoja. Raija Kerättären kiinnostavan väitöskirjan mukaan jopa 25 % pitkäaikaistyöttömistä voi olla työkyvyttömiä ja tuen tarpeessa lähinnä mielenterveydellisten ongelmien vuoksi. Näissä tapauksissa apua ei ole kepin eikä porkkanan heiluttamisesta eikä työnvälityksestäkään.
Suomen ja Ruotsin välillä suurin ero työllisyydessä on 55–64-vuotiaitten miesten keskuudessa. Tässä segmentissä työllisyysaste on Suomessa 57,5 % ja Ruotsissa 77 %. Monien mielestä selitys löytyy työttömyysputkesta, mutta tilanne on huomattavasti monimutkaisempi ja toimenpiteet tulee mitoittaa sen mukaisesti.
Brexit, Trump ja Le Pen ovat ilmiöitä, jotka vahvistavat käsitystä, että työmarkkinat ja työmarkkinoiden ongelmat ovat yhteiskuntamme ydintä. Vaikka asiasta on puhuttu kyllästymiseen asti, meidän on yhä edelleen yritettävä löytää kestäviä ja toimivia ratkaisuja työmarkkinoille. Vaihtoehtoa ei ole.
Heidi Schauman
Kirjoittaja on Aktian pääekonomisti.
