veronmaksajat.fi

Pääseekö kiinteistöllesi sähköautolla?

Aarni Pursiainen

Kiinteistösi arvo on vaarassa laskea, jos sinne ei pääse sähköautolla!

Yksi varmoista kevään merkeistä ainakin allekirjoittaneella on vakava autokuume. Perustelin itselleni vero-, ympäristö- ja käyttökustannustekijöillä, että sähköauto tai ainakin lataushybridi voisi olla perheeni seuraava auto. Ryhdyin seuraavaksi etsimään tietoa latausasemien sijainneista, onhan varsinkin täyssähköautoillessa latausasemien riittävä tiheys edellytys matkan sujuvalle jatkumiselle.

Kun tutkin julkisten latauspisteiden sijaintia (esimerkiksi palvelussa sahkoinenliikenne.fi, josta kuva kaappaus ohessa), minulle selvisi, että sähköautoilussa on kyse paljon enemmästä kuin vain eteenpäin pääsystä sanan kirjaimellisessa merkityksessä.

Sähköautojen latauspisteet Kuva: sahkoinenliikenne.fi

Tyttärelläni oli sattumalta historian koe, jossa käsiteltiin 1300-luvun lopulla muodostunutta Kalmarin unionia (katso linkistä karttaa, huomaat yhtäläisyydet), jossa Suomikin oli mukana osana Ruotsia. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että reilussa 600 vuodessa on tapahtunut ällistyttävän vähän!

Mielestäni kuvat osoittavat, että sähköautoilun latauspisteiden sijainti kertoo tarinaansa myös alueen vertauskuvallisesta eteenpäinmenosta. Sähköauton lataaminen on helppoa Kymenlaaksosta Länsi-Lappiin vedetyn rajan alapuolella. Eli karkeasti Kalmarin unionin rajalla, joka solmittiin 600 vuotta sitten.

Tämä karttaharjoitus on myös sijoittajalle merkityksellinen, koska se kertoo, minne kannattaa sijoittaa. Suomen varallisuus, mukaan lukien kiinteistövarallisuus, keskittyvät sinne, missä myös sähköautoilu on helppoa. Sähköautojen latausverkoston tiheys kertoo siis epäsuorasti alueen varallisuudesta, teknisestä osaamisesta ja houkuttelevuudesta yrittämiseen ja elämiseen. Tällä hetkellä Suomessa on päällä valtava muuttoliike etelän kasvukeskuksiin.

Itseasiassa tämä havainto Suomesta ei ole aivan ainutlaatuinen. Sähköautojen suurimmat markkinat ja tiheys löytyvät Kaliforniasta, jossa sijaitsee Piilaakso – monen valtavan teknologia yrityksen koti – joka on tunnettu innovatiivisuudesta ja korkeasta vauraudesta.

Kiinteistösijoittaminen on vaikea laji, ja kiinteistön arvoon vaikuttavat useat tekijät. Vanha nyrkkisääntö on, että sijainti on tekijöistä tärkein. Sähköautoilun helppous voi olla yksi nopea tapa selvittää, onko kiinteistöllä tai vaikkapa loma-asunolla arvonnousupotentiaalia. Latauspisteiden lukumäärä kertoo, onko alue taloudellisessa mielessä nouseva vai taantuva.

Aarni Pursiainen

Kirjoittaja on Henki-Fennian sijoitusjohtaja ja Fennian arvopaperijohtaja.

Kirjoittajasta

Aarni Pursiainen

Aarni Pursiainen on Fennia Varainhoidon arvopapereista vastaava johtaja.

Blogeissa