Globalisaatioteoreetikot, oman arvionsa mukaan edistykselliset poliitikot, kuten Tony Blair ja Bill Clinton, johtavat virkamiehet, päätoimittajat ja monet muut uskoivat pitkään, että kansainvälinen kapitalismi on pitelemätön eläin. Sen kahlitseminen vain vahingoittaisi talouskasvua, mahdollisuuksia sosiaalisiin tulonsiirtoihin ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Uusliberaalien lanseeraama yritysten, rahoituslaitosten ja kaupan vapauttaminen olivat megatrendi, jota vastaan pullikoiminen oli poliittisesti ja taloudellisesti tuhon tie.
Kansainvälisen autoteollisuuden pakokaasukatastrofi asettaa nämä tulkinnat uuteen valoon. Saksan Dieselgatesta alkanut autoteollisuuden tuskien taival on ehkä aikamme suurin yhteiskunnallinen, tuotannollinen, taloudellinen ja poliittinen disruptio. Sen laukeaminen tuo synkällä tavalla mieleen kotimaisen pesäpallon sopupelikriisin. Teollisuus kuvitteli voivansa sopeutua asteittain tiukentuviin pakokaasunormeihin petoksilla ja huijauksilla. Audin omahyväinen Super Bowl 2010 ekopoliisi dieselautomainos tulee jäämään hämmentävänä episodina autoistumisen yhteiskuntahistoriaan.
Tämä käynnissä oleva disruptio ei ole kuitenkaan alkujuureltaan teknologinen vaan terveyspoliittinen. USA, EU ja niiden osavaltiot Kalifornia kärkipäässä ovat panemassa autoteollisuuden tilille siitä, ettei se ole sopeutunut ajoissa ennalta määrättyihin uusiin normeihin. Pakokaasujen päästely ei ole enää ilmaista. Liikenteen kansalaisten terveydelle, hyvinvoinnille ja viihtyvyydelle asettama rasitus on saamassa lainsäätäjien asettaman hinnan.
Kummallisinta tässä pakokaasupoliittisessa myrskyssä on, etteivät sen eturintamassa ole maihareihin sonnustautuneet ekoaktivistit. Oslon yskivä keskiluokka, Lontoon pyöräilevät meklarit ja Los Angelesin smogiin kyllästynyt keskikaupungin konttoreiden väki ovat tyylikkäissä puvuissa ja jakuissaan tämän muutoksen liikkeellepaneva voima. Toimeenpanokin on teollisuuden etuja pitkään ajaneiden käsissä. Britaniassa Berxit-konservatiivihallitus ajaa ilmanlaadun EU-normien toteuttamista ja Saksassa liikenneministeri Alexander Dorbrindt (CSU) laittaa oman maansa autoteollisuutta kuriin ja järjestykseen. Ei presidentti Emmanuel Macronkaan ole aivan luonnonsuojeluihmisen stereotyyppi.
Ihmisten yhteiselon sujumiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen on usein tarvittu vahvaa valtiota. Aluksi oli kyse puolustautumisesta, liikenneväylistä, kaupan turvaamisesta ja sopimusten noudattamisesta. Asteittain terveys ja hyvinvointi ovat tulleet osittain julkisen vallan vastuulle. Tartuntatautien torjunnan ja valtioiden vahvistuvan aseman suhteesta on kirjoittanut esimerkiksi Peter Baldwin . Yksittäisen kansalaisen vapautta on päättäväisesti rajoitettu, kun valtiot asettivat karanteeni- ja muita määräyksiä.
Pelko maapallon sietämättömästä lämpenemisestä ei saanut tätä muutosta liikkeelle. Kyse on suurkaupunkien ihmisten ilmanlaadulle asettamien uusien vaatimuksien normittamisesta ja toimeenpanosta. Kaupungistuminen, vaurastuminen, terveysuskonto ja demokratia laittoivat pyörät pyörimään. Nyt toimintakykyiset liitto- ja osavaltiot laittavat globaalit teollisuusjättiläiset sopeutumaan uuteen todellisuuteen.
Vahva valtio avaa sähköautojen valmistajille tukiaisilla, verotuksella ja normeilla ruusuista tulevaisuutta. Vanhan autoteollisuuden edessä on tuskaisen itsetutkistelun ja sopeutumisen tie. Globalisaation ja suuryritysten edessä valtion voimattomaksi väittäneet teoreetikot niin oikeistossa kuin vasemmistossa voidaan palauttaa perusopintoihin. Valtiot ovat edelleenkin toimintakykyisiä, kun on kyse ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista.
Tapio Bergholm
Kirjoittaja on SAK:n erikoistutkija.
